HS:n harhaanjohtava talousmonologi

Poliittinen vallankäyttö on erityisen vaarallista silloin, kun se jää piiloon. Suomessa talouspoliittinen vallankäyttö on usein juuri tällaista: talouspuhe esittää ideologiset valinnat välttämättömyyksinä, jotka kuuluvat varsinaisen politiikan ulkopuolelle. Vielä vaarallisempaa on, että maan arvostetuin sanomalehti ei kyseenalaista tätä puhetta, vaan itsekin jatkuvasti naamioi ideologisia valintoja välttämättömyyksiksi.

Helsingin Sanomien juttu ”Mihin Suomen rahat hupenevat” on oikea neutralisoivan talouspuheen taidonnäyte. Jutun sinänsä hauska idea on, että toimittaja lukee valtion talousarvioesityksen läpi ja kertoo oppimastaan, onhan lukijoiden on hyvä tietää, mistä valtiontalous oikeastaan koostuu. Valitettavasti aiheen käsittely jättää toivomisen varaa.

Ongelmallista jutussa on, että se on käytännössä monologi. Toimittaja lukee valtionvarainministeriön laatimaa talousarvioesitystä ja juttuun haastatellut talousasiantuntijat ovat, yllätys yllätys, valtionvarainministeriön virkamiehiä. Valtionvarainministeriön käyttämä poliittinen valta mainitaan yhdellä lauseella jutussa, mutta toimittaja ei ole vaivautunut haastattelemaan virkamiesten lausunnot kyseenalaistavia kommentaattoreita. Jutussa siis käytännössä vahvistetaan valtionvarainministeriön taloudellista määrittelyvaltaa. Paljon puhuva on kyseenalaistamatta jäävä kommentti budjettipäällikkö Hannu Mäkiseltä:

Olisi aika uhkapeliä, jos säästötoimia ei tehtäisi tällaisessa velkaantumisvaiheessa

Nykyistä leikkauslinjaa ei ylipäätään kyseenalaisteta jutussa ollenkaan, vaikka sekä kotimaiset että kansainväliset talousakommentaattorit ovat pohdiskelleet sille vaihtoehdoksi muun muassa elvytystä halvalla velkarahalla ja euroalueen talouskurista irrottautumista. Velan luonnetta tai velkaantumisvauhdin merkitystä valtiontalouden suhteen ei pohdita ollenkaan, sen sijaan sitä pöyristellään useamman maininnan ja infografiikan voimin.

pelottelu

Kun päästään valtion tekemiin investointeihin, sanotaan Työ- ja elinkeinoministeriöstä, että se ”syytää talouteen rahaa saadakseen talouden pyörät liikkeelle” ja että ”satojen miljoonien eurojen eriä ovat energiatuet, työvoima- ja yrityspalvelut, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta sekä rakenneohjelmat.” Täysin käsittämättömästi mainitsematta kuitenkin jää, että nykyinen hallitus leikkaa juuri tutkimus- ja kehittämistoiminnasta ja koulutuksesta.

Kokonaisuutena jutun suurin puute on, että sen lähestymistapa on numerofiksoutunut ja tympeä. Talousarvioesitys koostuu luvuista ja taulukoista, mutta journalistin pitäisi kyetä näkemään valinnat numeroiden takana ja kysymään, miltä numerot näyttäisivät, jos ne laadittaisiin toisenlaisesta perspektiivistä. Leikkausten kyseenalaistamisen sijaan toimittaja valikoi itse mahdollisia leikkauskohteita ja kyselee virkamiehiltä (huom., ei poliitikoilta!) niiden sopivuudesta.

Jutun nettiversiosta löytyy myös testi, jolla lukija voi testata, miten hyvin osaa ulkoa yksittäisiä valtion menoeriä. Kun tavoitteena on, että kansalaisten arkea kurjistavat päätökset ovat asiantuntijoiden insinööritaidolla hallitsemaa pilkunviilausta, numeroihin keskittyminen palvelee mainiosti tarkoitustaan.

Advertisements
Standard