Tasa-arvoritarit ja Suomen erinomaisuus

Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja ja poliittisen historian professori Markku Jokisipilä kirjoittaa Turun Sanomissa julkaistussa kolumnissaan naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Jokisipilän mukaan Suomi on erityisen tasa-arvoinen maa, ja meidän pitäisi kunnioittaa historiaamme ja kulttuuriamme, kun pohdimme naisen asemaa täällä.

Jokisipilä kirjoittaa myös todistamisen taakasta, siitä, miten väitteen esittäjän velvollisuus on esittää todisteita väitteilleen. Muuten ne voi oikeutetusti kumota ilman perusteita.

Jokisipilä ei itse esitä tekstissään mitään tutkimustietoa väitteidensä tueksi. Hän kuitenkin esittää väitteitä, kuten ”maailmassa on harvoja maita, jossa sukupuolten tasa-arvo on yhtä pitkällä kuin Suomessa” ja tekee pilkkaa väitteistä Suomen kodeissa tapahtuvasta seksuaalisesta väkivallasta:

Suomessa vallitsee kuulemma patriarkaalinen raiskauskulttuuri, jossa huorittelu ja kouriminen ovat maan tapoja ja jossa naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa ei sen arkipäiväisyyden vuoksi oteta vakavasti. Vaarallisimpia paikkoja naisille eivät olekaan keskustan hämyiset sivukadut ja pimeät kaupunkipuistot vaan koti, jossa vaanii olennoista se hirviömäisin eli oma (kantasuomalainen) mies.

Jokisipilä haluaa korostaa, että ”islamilaisessa maailmassa” naisten asema on huonompi kuin Suomessa. Vaikka islamilainen maailma on erittäin epäselvä kategoria, hän voi olla oikeassa. Muslimienemmistöisissä maissa naisen asema voi olla huonompi kuin Suomessa. Tätä argumenttia ei kuitenkaan tarvitse perustaa suomalaisen parisuhteissa tapahtuvan laajamittaisen seksuaalisen ja muun väkivallan vähättelylle.

Samaan strategiaan on turvautunut myös Naisrauhan tärkeyden yhtäkkiä keksinyt äärioikeisto, joka haluaa puhua vain turvapaikanhakijoiden tekemistä raiskauksista suomalaisen tasa-arvon uhkana.

Jokisipilä sanoo arvostavansa todisteita, joten kaivetaanpa niitä.

EU:n Perusoikeuksien virasto julkaisi vuonna 2014 laajan selvityksen naisiin kohdistuvasta väkivallasta EU-maissa. Naisiin kohdistuvan väkivallan piiloon jäämisen vuoksi tutkimus perustuu kasvotusten tehtyihin kymmenien tuhansien naisen haastatteluihin EU:n 28 jäsenvaltiossa.

Selvitys on karua luettavaa eikä varsinaisesti kannusta ylistämään Eurooppaa, vaikka täällä olisivatkin asiat paremmin kuin jossain muualla. Mukana on muun muassa seuraavanlaisia lukuja:

  • Noin 12 prosenttia naisista ilmoitti joutuneensa jollain tavoin aikuisen harjoittaman seksuaalisen hyväksikäytön tai seksuaalisten tekojen kohteeksi ennen 15 vuoden ikää. Osuus vastaa 21:tä miljoonaa naista EU:ssa.
  • Puolet (53  prosenttia) EU:n naisista välttää ainakin toisinaan tiettyjä tilanteita tai paikkoja pelätessään joutuvansa fyysisen tai seksuaalisen väkivallan kohteeksi
  • Yksi nainen kahdestakymmenestä (5 prosenttia) on raiskattu 15-vuotiaana tai sitä vanhempana.

Mitä tulee Suomeen tasa-arvon mallimaana ja parisuhdeväkivaltaan, luvut ovat vielä karumpia.

Suomi, Tanska ja Latvia johtavat EU:n parisuhdeväkivaltatilastoja. En tiedä, mikä riittää todisteeksi siitä, että meistä ei ole tasa-arvon mallimaaksi. Riittäisiköhän se, että lähes kolmannes (30%) maan naisista on kokenut fyysistä tai seksuaalista parisuhdeväkivaltaa? Tai että 47% naisista on ylipäätään kokenut seksuaalista tai muuta väkivaltaa?

Mitä mieltä olette, Suomen ylivoimaisuutta ylistävät tasa-arvoritarit, onko tämäkin ”verbaalista oksennusta”, niin kuin verkkokeskustelua Jokisipilän tekstissä nimitetään? Vai onko ihan perusteltua vaatia, että myös Suomen kotoperäiseen naisten systemaattiseen kaltoinkohteluun kiinnitetään huomiota?

make

Lähde: Violence against women: an EU-wide survey. Main results report (2014)

 

Advertisements
Standard