Äänettömät, näkymättömät, kuvitellut

Kun Suomen Kuvalehti teki jutun turvapaikanhakijoiden uimahallikäytöksestä, jutussa ei haastateltu eikä nimetty yhtään yksittäistä turvapaikanhakijaa. Heitä käsiteltiin joukkona, jota havainnoitiin etäältä. Suomalaisia sen sijaan haastateltiin jutussa useita.

Kun kirjailija kirjoitti kolumninsa ”tolkun ihmisistä”, jonka presidentti ja tunnettu jääkiekkoilija jakoivat, hän muodosti skaalan turvapaikanhakijoita koskevista suhtautumistavoista. Turvapaikanhakija ei itse sijoitu skaalalle. Hän ei ole subjekti, tolkun ihminen tai ääripää. Hän on kohde.

Kuvio alkaa muodostua.

Helsingin Sanomien ”turvapaikanhakijat”-aihetunnisteella löytyy vuoden 2016 alusta lähtien yhteensä noin 200 juttua. Pikalaskennalla neljässä otsikossa mainitaan yksittäinen turvapaikanhakija ja vain yhdessä on turvapaikanhakijan, Ali Hasanin, nimi. Lopuissa turvapaikanhakijoita käsitellään monikossa, tyypillisiä yhteyksiä ovat heidän liikkumisensa paikasta toiseen ja rikokset.

Yksilöityjä suomalaisia otsikoissa taas riittää kymmenittäin: eniten mukana on poliitikkoja, mutta myös muita esimerkiksi vapaaehtoisia ja poliisin edustajia. He tyypillisesti esiintyvät asiantuntijoina ja vaikuttajina, joilla on mielipide koskien turvapaikanhakijoita.

Keskustelua turvapaikanhakijoista käyvät Suomessa valkoiset ihmiset, jotka eivät itse kärsi hätää. Turvapaikanhakijat esitetään objektina, joista kuvitellaan kaikenlaista absurdia, jota kuvaillaan vyörynä, aaltona, ennemmin elottoman luonnon ilmiönä kuin ihmisyksilöinä. Kukaan ei näy ihmisenä jolla on kokemuksia, tahto, herkkyyksiä ja heikkouksia. (Ja ei, nyt lukemasi teksti ei paranna tilannetta.)

YLE:n A2 pakolaisiltaa on kauhisteltu absurdin episodin takia, jossa pakolaisille tarjotaan puuroa. Ohjelman ansioksi on kuitenkin sanottava, että se on harvinaisuus antaessaan äänen, nimen ja kasvot usealle turvapaikanhakijalle.

Rajat kiinni! –facebook-ryhmä tunnetaan absurdeista turvapaikanhakijoita koskevista fantasioistaan. Vielä suurempi ongelma on, että turvapaikanhakijoiden, näiden kymmenien tuhansien Suomessa oleskelevien yksilöiden, kokemuksista ja ajatuksista ei ole jälkeäkään edes valtamedioissa.

Koko Hubara on Ruskeat tytöt –blogissaan käsitellyt usein kysymystä äänestä: kuka voi käyttää ääntä Suomessa ja miten ei ole yhdentekevää, että asiasta puhuvat juuri ne, joita asia ensisijaisesti koskee. Kun emme kuule, näe ja lue ihmisistä yksilöinä, kykymme kokea empatiaa ja arvioida hätää ei aktivoidu. Tavalla, jolla turvapaikanhakijoita käsitellään mediassa on vaikutusta siihen, mitä ihmiset ajattelevat turvapaikanhakijoista . Kun emme ajattele yksilöitä, meidän on helpompi ehdottaa matalan kynnyksen karkoituksia ja puhua kustannuksista.

Äänellä on myös itseisarvo, joka ei liity mitenkään valkoisiin suomalaisiin. Se on ihmisen oikeus käydä keskustelua omilla ehdoillaan ja saada tilaa omille näkemyksilleen.

Äänen, kasvojen ja nimien saaminen ei ole paljoa vaadittu, sillä valkoisille suomalaisille tuo etuoikeus lankeaa luonnostaan. Olemme niin tottuneita omien ääntemme kuoroon medioissa, että emme ymmärrä, millainen etuoikeus se oikeastaan on: että äänesi kuulevat muutkin kuin sinä itse.

 

EDIT 14.2.2016 4:29: Helsingin Sanomia käsittelevää osuutta tarkennettu.

veikkanen

Advertisements
Standard