Jälkipyykki: 5 virhettä A2-illassa

YLEn A2-illasta tuli melkoinen spektaakkeli ennen kuin itse ohjelman lähetysaika alkoi. Kun ohjelman toimittajat perustelivat rasistisen Finnish Defence Leaguen kutsumista studioon ”netissä huutelevien ääripäiden” tuomisella samaan tilaan, kolme ohjelman vierasta puhalsi pelin poikki ja perui tulonsa. Sitten alkoi farssiosuus, kun monet nykyiset ja yksi entinen kansanedustaja ilmoittivat toimittajien soitelleen heitä viime hetken vahvistuksiksi studioon.

Ohjelma joka tapauksessa lähetettiin ja moni sen myös katsoi twitter-keskustelusta päätellen. Tässä jälkikäteen tarkasteltuna koko vyyhdin suurimmat kipukohdat:

1. Tunteiden ylivalta faktoihin nähden

Keskustelun lähtökohta, ”turvattomuuden tunne”, ohjasi sen pois faktojen käsittelystä. Turvattomuuteen liittyy studiossakin toisteltu piirre, että sitä ei voi kiistää, koska se on pelkkä tunne. Sen perustuminen faktoihin sen sijaan voidaan kiistää, mutta faktoille jäi ohjelmassa vain vähän tilaa. Kun Jone Nikula kiinnitti huomion suomalaisnaisiin kohdistuvaan kantasuomalaisten miesten väkivallan uhkaan, se mitätöitiin ilman kummempia perusteluja. Tunteiden ja henkilökohtaisten kokemusten korostaminen on osa laajempaa massaviestinnän trendiä, jonka mukana myös ajankohtaisohjelmat uivat.

2. Taustatyön ja kyseenalaistamisen puute

Illan toimittajat eivät juuri puuttuneet tai korjailleet vieraiden puheita. Se on ongelmallista silloin, kun julkilausuttuna pyrkimyksenä on vähentää vastakkainasettelua ja lisätä katsojien ja keskustelijoiden ymmärrystä toisiaan kohtaan. Kun keskustelija Sari Hassinen puhui ”lapsiin kohdistuvista julmuuksista”, jäi hyvin epäselväksi mistä hän puhuu. Kun Finnish Defence Leaguen Jukka Ketosta haastateltiin, toimittaja ei kertonut järjestön islamofobisista kuvista tai Soldiers of Odin –kytköksistä, vaan vetosi ilmeisesti verkosta löytämäänsä tuulesta temmattuun väitteeseen: ”sua on kutsuttu kansallissosialistiksi”. Sellainen väite on helppo kumota. Pöytään ei tuotu eurooppalaisen äärioikeiston nousua koskevia tilastoja, ei rasismin ja tuloerojen yhteyttä, ei analyysia globaaleista muuttoliikkeistä ja turvapaikanhakijoiden määrien kehityksestä. Tunteille, valemedioille ja arvailulle jätettiin paljon tilaa.

3. Poliittisen televisioväittelyn esittäminen yksilöiden kohtaamisena

Paljon huomiota saava televisioväittely, johon kutsutaan erimielisiä keskustelijoita tulehtuneen aiheen ympäriltä, ei tuota kohtaamisia. Syy on ilmeinen: mediakeskustelu on tapa saada näkyvyyttä ja tehdä politiikkaa, ja keskustelijoiden näkemykset on prepattu etukäteen studiota varten. Kohtaamisista puhuminen on samanlaista hurskastelua kuin eduskunnan täysistunnon kuvaaminen eri näkemysten ymmärtäväksi dialogiksi. Vallasta ja näkyvyydestä siinä on kyse ja jokaisessa dialogissa on pohjavirtana kamppailu oman näkemyksen esiin saamisesta ja hyväksyttämisestä.

4. Äänet, jotka jäivät kuulematta

Keskustelu esitettiin erilaisten turvattomuuden tunteiden purkamisen paikkana. Selvää kuitenkin oli, että kyse oli Suomessa pidempään asuneiden ja ensisijaisesti valkoisten turvallisuudesta. Polttopulloiskun uhriksi tai katupartioiden uhkailun kohteeksi joutuneita turvapaikanhakijoita ei kutsuttu vieraiksi. Onneksi erivärisiä ja eritaustaisia halukkaasti siteerasivat niin FDL:n Jukka Ketonen kuin Rajat kiinni! –aktiivi Mari Nezihe Poyraz. He käyttivät tuntemattomiksi jääneitä muslimi- ja turkkilaistuttujansa omien äärioikeistolaisten maahanmuuttonäkemystensä taustatukena.

5. Toimittajien asettautuminen keskustelun ulkopuolelle

Ennen ohjelman alkua paljon huomiota herätti A2 illan tililtä lähetetty twiitti, jossa puhutaan keskustelun eri ääripäistä. Ohjelman juontajat selvästi sijoittivat itsensä ääripäiden ulkopuolelle neutraaleiksi keskustelun herättelijöiksi. Tähän asemaan liittyy ilmeinen ongelma: kun keskustelussa vähemmistön ihmisoikeudet ovat uhattuna, ulkopuolelle jättäytyminen tarkoittaa sortajan toiminnan hiljaista hyväksyntää. Mikään ei korosta tätä paremmin kuin se, että juontajat kertoivat yrittäneensä saada myös kansallissosialistismielisen Soldiers of Odinin mukaan studioon keskustelemaan.

On vaarallinen harha kuvitella, että keskustelu on pelkkää keskustelua, johon kaikki ”osapuolet” ja ”ääripäät” pitää saada mukaan. Siinä unohtuu, että julkinen keskustelu on äärioikeistolle tapa normalisoida toimintaansa ja esittää itsensä suotuisassa valossa samalla kun pimeissä kerhotiloissa suunnitellaan vähemmän salonkikelpoista toimintaa. Kun toimittajan analyysi Soldiers of Odinista kuuluu, että heillä on ilmeisesti takkeja, joissa on ”jonkunlainen merkki” ja se herättää turvattomuutta, on selvää että työtä ei ole tehty. Sivustakatsojan asema antaa vaaralliselle toiminnalle kasvualustan.

Valitettavinta tässä kaikessa on, että klikkauksia ja huomiota janoavat ohjelman tekivät luultavasti kokevat onnistuneensa, koska niin paljon keskustelua heräsi. Ainakin twitter-näkyvyyttä jo juhlitaan avoimesti. Kaikki huomio kelpaa.

aaripaa

Advertisements
Standard