Miksi leikkauspolitiikan vastustaminen on mahdotonta?

Opiskelijat marssivat 9.3. opintotuen leikkaamista vastustavassa mielenosoituksessa. Muutamaa päivää myöhemmin 12.3. järjestetään Joukkovoima-liikkeen leikkauspolitiikan vastainen mielenosoitus Helsingissä. Näiden marssien tavoitteena on saada hallitusta löysäämään nyt käynnissä olevaa menokuuria.

Opiskelijoilla on mahdollisuus saada vaatimuksensa läpi, sillä opintotuen leikkaamista ei kannateta yleisesti. Hallituspuolueet rikkovat vaalilupauksensa toteuttaessaan leikkauksensa.

Kiristävän talouspolitiikan yleislinjan muutos onkin sitten aivan erilainen tavoite.

Taloustutkimus kirjoittaa maaliskuun uutiskirjeessään, että sen tutkimuksen mukaan 73% suomalaisista, noin kolme neljästä, kannattaa valtion menojen supistamista. Kokoomuksen ja Perussuomalaisten kannattajista yli 90 prosenttia oli leikkauspolitiikan kannalla, oppositiopuolue SDP:stäkin 72 prosenttia.

Yleinen päätelmä kyselyn perusteella on, että puhe kestävyysvajeesta on nielty Suomessa niin laajasti, että kiristävän talouspolitiikan suunnan kääntäminen näyttää nykytilanteessa käytännössä mahdottomalta. Leikkauskohteista voidaan neuvotella, mutta leikkauslinjaa itsessään ei aseteta kyseenalaiseksi.

Kiinnostavasti myös Vasemmistoliiton kannattajiksi ilmoittautuneista vähemmistö vastusti leikkauspolitiikkaa. Vasemmisto oli viime eduskuntavaaleissa ainoa puolue, joka kampanjoi elvytyksellä leikkauslistojen sijaan. Puolueen omatkaan äänestäjät eivät siis kannata sen linjoja. Leikkauspolitiikkaa ei vastusta minkään eduskuntapuolueen kannattajien enemmistö

vas

Tämä ei ole mikään ihme. Kriisitietoisuuden aikaansaamiseksi on nähty Suomessa paljon vaivaa. Muun muassa valtionvarainministeriö julkaisi keväällä suosituksen, jonka mukaan Suomen pitäisi kuroa kasaan 10 miljardin euron kestävyysvaje lähinnä leikkausten avulla. On erikoinen tilanne, että virkamiesvetoinen ministeriö ohjaa tällä tavalla politiikan suuntaa, mutta se kuitenkin toimii. Muun muassa Kokoomus kasvatti leikkauslistansa kokoa sopeuttaakseen sen VM:n arvioon.

Syksyllä on nähty, miten palkanalennuksista neuvoteltaessa suuret mediat ovat ottaneet elinkeinoelämän intressit puolustaakseen aggressiivisella otteella. Ymmärrystä tai tilaa vaihtoehtoisille näkemyksille ei ole paljoa löytynyt. Ei löytynyt keväällä vaalien allakaan. Tällaiselle voimakkaalle yhden totuuden yleiselle leviämiselle ympäri yhteiskuntaa on olemassa nimikin: hegemonia.

Vaikka investoinneilla työllisyyden ja kokonaiskysynnän luominen on ihan oikea talouspoliittinen keino, jota käytetään taajaan ympäri maailmaa, sitä ei Suomessa tällä hetkellä ole olemassa. Talouspolitiikan erilaiset toimintavaihtoehdot eivät ole julkisen keskustelun osa Suomessa.

Vaikka ei leikkauspolitiikan vaihtoehdoilla paljon suosiota ole muuallakaan. Esimerkiksi Kreikassa syvälle marginaaliin ajettu leikkauspolitiikan vastustaminen nousi laajaan suosioon vasta, kun EU:n talouskuri oli moukaroinut maan kansalaisia useita vuosia ja nostanut työttömyyden sekä itsemurhaluvut korkealle.

Suomessa toivoisi, että keskustelulle ja vaihtoehtoisille näkemyksille syntyisi tilaa ilman Kreikan kaltaisen romahduksen kautta kulkemista. Tilan luominen ei kuitenkaan ole helppoa. Porvaripuolueilta oppia ottaen paras tapa näkyvyyden saamiseen näyttää olevan samojen fraasien (syömävelka, kestävyysvaje, vastuunkanto, velkaantumisvauhti, työn tarjonta) toistaminen medioissa niin kauan, kunnes niistä tulee vastaansanomaton osa todellisuutta.

Juuri nyt leikkauspolitiikan vastustaminen näyttää mahdottomalta, mutta todellisuus voidaan ehkä vielä muokata sellaiseksi, että vaihtoehtoiselle talouspolitiikalle löytyy jalansija.

Advertisements
Standard