Kuluttajan vapaus olla passiivinen

Ajatushautomo Liberan toiminnanjohtaja Heikki Pursiainen on kirjoittanut eräänlaisen vastineen Alepa-fillareita ja kaupallista kaupunkitilaa käsittelevään blogimerkintääni. Ulkomainontaa liittyvistä huomioistani kimmokkeen saaneena Pursiainen toteaa toivovansa, että ” kaupallisuus tunkeutuu joka puolelle kaupunkitilaa. ”

Ensinnäkin sanon, että kirjoitukseen ei olisi järkevää vastata, ellei siinä olisi jotain vetoavaa. Minäkin tunnistan kaupunkitilojen neonvalojen kutsuvuuden enkä halua, että kaupunki on pelkkiä hallintorakennuksia. Onneksi näin ei tarvitsekaan olla.

Julkkisfilosofi Slavoj Žižek on sanonut, että on helpompaa kuvitella maailmanloppu kuin kapitalismin loppu.  Pursiaiselle näyttää tämän toteamuksen hengessä todella olevan mahdotonta kuvitella kaupunkitilaan mitään muuta kuin lisää sitä, mitä siellä jo on. Olisiko tosiaan niin, että ilman ulkomainontaa Helsinki muuttuisi hallintorakennusten öiseksi saaristoksi?

Olen joskus viettänyt aikaa sellaisissa epäkaupallisissa tiloissa kuin Kalasataman konttiaukio ja Turun Kirjakahvila. Muutama asia joita niissä oli, olivat: valoja, ihmisiä, puhetta, musiikkia, ruokaa, aktiivisuutta. Kerran kävin katsomassa balkan-keikkaa kööpenhaminalaisen kirjaston yläkerrassa! Asioita, joita en nähnyt olivat ankeus, pimeys ja passiivisuus. Nämä paikat eivät olleet mustia hallintokortteleita, vaan kansalaisten oman aktiivisuuden määrittämiä, kaikille avoimia tiloja.

Koko keskustelu ulkomainonnasta, ajautuu sivuraiteille, jos se laitetaan koskemaan sitä, pitäisikö kaupungeissa olla aktiivisuutta. Totta kai pitäisi. Minä vain en oleta, että ainoa tapa synnyttää aktiivisuutta on täyttää puisto H&M:n mainostauluilla.

Pursiaisen puheenvuoro tarkastelee kaupunkitilan historiaa möykkynä ilman eroja. Aina on ollut kaupankäyntiä, joten miksi ei täytettäisi kaupunkia mainoksilla? Silloin hän ei kysy kysymystä siitä, millaista itse kaupunkitila on kokemuksellisesti? Millasta se on tänään?

Yksi vastaus tähän on: mikäli sinulla ei ole rahaa, et ehkä voi istua. Epäkaupalliset tilat eivät liity pelkkään kaupungin visuaalisuuteen vaan myös siihen, miten kaupunkitilaa voi käyttää ja kenelle se rajataan. Kaupallinen tila rajataan niille, jotka kykenevät osallistumaan taloudelliseen kiertoon. Ei-kaupallinen taas ei ole rajattua.

Laajempi kysymys koko keskustelun taustalla on kysymys vapaudesta. Minua ihmetyttää ajatus vapaudesta kuluttajan kapeana vapautena olla markkinointiviestinnän kohde. Paljon mielikuvituksettomampaa vapautta on vaikea kuvitella. Kuluttaja ei määritä itse, mitä kaupunkitilassa on, vaan alistuu globaalin kaupan voimasuhteisiin kaupunkitilassa, jonka ei edes tajua kuuluvan itselleen.

Vapauden käsitteeseen nimensä perustava ajatuspaja ei näe vapautta siinä, että paikallisesti ja omaehtoisesti määritetään mitä ympäristössä tapahtuu. Kansainvälisen suuryrityksen kaksikymmenmetrinen mainos talon seinässä on puhtain vapauden muoto, koska se edustaa yritysten omistajien vapautta omistaa, yrityksen vapautta mainostaa ja kansalaisen vapautta kuluttaa. Käytännöllisesti mitään passiivisempaa, kokemusta köyhdyttävämpää on vaikea kuvitella kuin tuon mainoksen katsominen, mutta teoriassa se on vapautta.

Pursiainen houkuttelee lukijaa samastuttavalla retoriikalla metrolaiturin nakkimyyjistä ja olutkojuista. Sellainen kuluttajuus onkin kivaa, mutta se ei kerro paljoakaan siitä, miten rajoittavaa ja ulossulkevaa läpikaupalliset, läpiyksityiset tilat todellisuudessa ovat. Vastakuvan tälle kivalle ja söpölle kuluttajuudelle löytää Helsingin Itäkeskuksesta, jossa vartijoiden yksi päätyö on rajata kuluttamiseen kyvyttömät ihmiset tilan ulkopuolelle. Onko heidän vapautensa vähemmän tärkeää, vai ovatko he mokaamalla omat asiansa luovuttaneet vapautensa pois?

Keskustelu kaupunkitilasta harhautuu helposti kohti abstraktioita: voi olla teoriassa johdonmukaista vaatia läpikaupallista kaupunkia, mutta ihan toinen kysymys on, voiko sellaisessa tilassa käytännössä elää ihmisarvoista elämää.

kbp

Kuningasidea-yhtye esiintymässä Kallio Block Partyssa vuonna 2014. Tämä kuva ei ole kaunis Alepan takia. Kuva: Maija Autio

 

 

Advertisements
Standard