”Tää on täydellisen demokraattinen prosessi”

Yhdysvallat ja EU ovat kolmen vuoden ajan neuvotelleet vapaakauppasopimus TTIP:stä suljettujen ovien takana. Kansanedustaja Emma Kari kertoi hiljattain, millaiset mahdollisuudet hänellä yhtenä harvoista paperit näkevistä kansanedustajista on arvioida sopimusta:

Raportoijalla on mahdollisuus muutamana tuntina viikossa mennä turvallisuusvirkailijan valvomaan lukuhuoneeseen ja lukea ennalta ilmoitetut TTIP- asiakirjat. Lukuhuoneeseen ei saanut tuoda matkapuhelimia, tietokoneita, käsilaukkua tai muita henkilökohtaisia tavaroita. Ne lukittiin sitä varten tarkoitettuun, lukuhuoneen ulkopuolella sijaitsevaan lukolliseen lokeroon. Tunnelma oli jokseenkin absurdi.

TTIP:stä tiedetään hyvin vähän. Yksi keskeinen kritiikin kohde vuosien aikana on ollut monikansallisten yritysten mahdollisuus uhata oikeustoimin valtioita, jotka toimivat niiden kaupallisen edun vastaisesti. Nyt saksalaisille medioille vuodetut neuvotteluasiakirjat paljastavat, että USA kiristää EU:ta neuvotteluissa eikä esimerkiksi halua luopua yksityisten tuomioistuinten kautta käydyistä oikeusmenettelyistä.

TTIP on prosessi, joka tiivistää 2000-lukulaisen politiikan ongelmat oivallisesti: ylikansallinen prosessi, johon kansalaiset eivät vaikuta mitenkään ja josta ei ole saatavilla juuri muuta kuin vuodettua tietoa. EU, jonka pitäisi olla demokraattisessa ohjauksessa, salaa prosessia niin tarkkaan kuin pystyy. Kansalaisjärjestöjen kritiikki neuvotteluja kohtaan kuulostaa helposti tuuleen huutamiselta, koska kukaan ei oikein voi tietää tarkkaan, mistä puhuu.

Optimistejakin on. Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilä puolusti 26.4. TTIP:tä YLEn ykkösaamussa muun muassa väittämällä, että prosessi on ”täydellisen demokraattinen”, koska sopimus lopulta hyväksytetään Euroopan parlamentissa. Kaikki tietävät tällaisen demokratian arvon, jossa vuosien ajan salassa neuvoteltu valmis paketti lopulta annetaan hyväksyttäväksi tai hylättäväksi. Poliittinen prosessi koskee ennen kaikkea paketin sisältöä ja neuvottelumandaattia, mutta sen Penttilä sivuuttaa kokonaan.

Penttilän etupiirejä TTIP saattaa hyödyttääkin, eikä hän aiemminkaan ole hävennyt yksinkertaistaa asioita ajaakseen pääoman intressejä. Penttilä muistetaan Aleksanterinkadulle ennen vuoden 2015 eduskuntavaaleja sijoitetusta ”velkakellosta”, joka populistisesti pelottelee valtionvelan suuruudella. Kun Penttilä laitettiin selkä seinää vasten kellon suhteen, olikin ääni kellossa erilainen:

Toimittaja:”Katsokaa esimerkiksi tätä tilastoa, jonka toin teille nähtäväksi. Tämä grafiikka kertoo maailman maiden nettovelasta. Ja Suomi on tässä tilastossa maailman seitsemänneksi rikkain.”

Penttilä:”Kyllä, ja tää velan määrä ei ole ongelma.”

Edes kultasormi Risto E.J. Penttilä ei saa TTIP:tä kuulostamaan demokraattiselta prosessilta. Kysyttäessä kuitenkin vain harva puolue Suomessa on onnistunut sanomaan mitään oikeasti kriittistä sopimusneuvotteluista, jotka ovat ilmeisellä tavalla kaiken kansanvallan vastaiset.

Saksassa TTIP-vastainen liike on tuonut kadulle parhaimmillaan yli 100 000 ihmistä, jotka haluavat joko keskeyttää neuvottelut tai merkittävästi lisätä niiden läpinäkyvyyttä. Olisiko Penttilän kaltaisten kapitalistipopulistien kuuntelemisen sijaan aika herätä vaatimaan suomalaispoliitikoilta edes jonkinlaista selkärankaa asiassa?

ttip2.jpg

 

 

Advertisements
Standard