Kaupunkikulttuuri revisited: jyvät ja akanat

Perjantaina istuin Turun Kirjakahvilan pihalla juomassa Club Mateta. Ympärilläni nuoret dudet laittelivat ruokarekkoja valmiiksi Street Food Carnevalia varten. Lähdin kävelemään kohti Helsingin bussia.

Bussissa aloin listata asioita, jotka nykykulttuurissa tuntuvat jotenkin hankalilta. Ruuan, oluen ja pukeutumisen ympärille on viime vuosina muodostunut monimutkaisia hienovaraisia erotteluja, joista olen kyllä keskiluokkaa hipovana prekaarina kaupunkilaisena jotenkin kärryillä, mutta vaivaa saa nähdä. Pohdin usein sitä, miten itsekin pelaan näitä erottautumisen pelejä, mutta koen ne uuvuttaviksi ja toisaalta ulossulkeviksi. Peleissä myös tulotasolla on väliä. Listan kohdat alkoivat paisua esseemäisiksi.

Mieleeni palasivat ne hetket, kun olen kokenut olevani parhaiten urbaanin kulttuurin pulssin tasalla. Kun tein Kallio Block Partyn viestintää ja rakensin aluetta yhtenä vuonna ja seuraavana vuonna tuotin tapahtumaan lavaohjelmaa. Block Party oli tapa saada Helsingistä ote muualta muuttaneena. Ilmainen tapahtuma, jossa otettiin katuja haltuun tuntui todella hienolta.

Block Partyn lisäksi olen tehnyt Flow Festivalin oheisohjelmaa Flow Talksia parina vuonna. Flow-ohjelmaan osallistuminen oli hienointa, mitä osasin kuvitella. Saada pohtia Helsingin parantamista ja kaupunkimaisuuden uusia ulottuvuuksia yhdessä tekijätyyppien kanssa. Flow´n ja Kallio Block Partyn lisäksi lisäksi olen pyörinyt kaiken maailman puistojuhlissa, Kalasataman konttiaukiolla, Ääniwallissa ja Herttoniemen pihakirppiksillä. Nämä tilat ja kontekstit ovat eronneet toisistaan merkittävästi sekä kävijäkunnaltaan että tunnelmaltaan.

Palataan bussiin. Totesin, että minua vaivasi sekä Flow´ssa että Kallio Block Partyssa jossain määrin se, että niiden kertomukset itsestään ovat ”kaupunkikulttuuria”, vaikka niiden kohderyhmät rajautuvat tekijäjoukkoa mukaillen: kulttuurista ja taloudellista pääomaa kerryttäneeseen keskiluokkaan. Flow´n kohdalla paljon enemmän kuin Kallio Block Partyn, mutta kuitenkin. Tämä liittyy musiikki- ja ruokatarjontaan, tapahtumamarkkinoinnin kieleen, kaikkeen mahdolliseen. Pohdin usein kulttuurista erottautumista ja luokkakysymyksiä, joten tuo näkökulma oli helppoa tuoda myös näihin kaupunkitapahtumiin. Pohdin keskiluokkaisten urbanistien, itseni mukaanlukien, hyvää tarkoitusta ”kehittää aluettaan”, jonka seurauksena alue muuttuu ja vuokrat nousevat. Pohdin myös viattomien, ilmaisten tapahtumien ruoka- ja musiikkitarjonnan luokkasidonnaisuutta.

Bussi alkoi lähestyä Helsinkiä. Laitoin otsikkoon sanat ”kaupunkikulttuuri on paljolti keskiluokkainen identiteettiprojekti”. Mielessäni olivat tietyt kaupunkikulttuurin ulossulkevat aspektit ja tendenssit, tietynlaiset puhetavat joihin olen usein törmännyt, kaikki ne valkoiset kolmekymppiset kulttuurintuottajat ja asiantuntijat tapahtumien taustalla. Se oli virhe, otsikko oli harhaanjohtava, ja jyviä ei eroteltu akanoista. Kaupunkikulttuuri on moneus, jossa hyvin erilaiset ihmiset tekevät hyvin erilaisia asioita. Se ei ole ongelma, vaan ihana asia. Luokka-aspekti kaupunkikulttuurissa on kiehtova kysymys, joka on mielestäni hyvä ottaa keskusteluun, mutta rajausta olisi pitänyt tarkentaa. Puhuin vain tietyistä osista kaupunkikulttuuria.

Teksti on herättänyt paljon kiinnostavaa keskustelua ja myös paljon negatiivista palautetta. Allekirjoitan sen osan, jonka mukaan rajaan kaupunkikulttuurin käsitettä keinotekoisesti liian kapeaksi. Allekirjoitan myös sen, että eri tahoilla on erilaisia intressejä kaupunkikulttuurin suhteen, jotkut haluavat parempaa arkea ja toiset kääriä rahaa. Sen sijaan pidän kiinni siitä, että urbanismissa on paljon elitistisiä ja konsumeristisia piirteitä, joita ei juuri nosteta esiin. Pidän kiinni myös siitä, että kaupunkikulttuurin tietyillä piirteillä on yhteys metropolin huippuosaajien houkutteluun ennemmin kuin kaikkien yhteiseen viihtyvyyteen. Näiden pointtien osalta teksti oli käsitteellinen päänavaus. Sen tarkoitus oli kielellistää pitkään minua vaivannutta tunnetta siitä, että jotkin urbaanin kulttuurin muodot ovat hienovaraisilla tavoilla ulossulkevia. Siinä mielessä se oli myös oman toimintani pohtimista, ei pelkästään ulkopuolelta tulevaa kritiikkiä.

Alueiden asukkaat tekevät yhteisölliset projektinsa tyypillisesti ilmaiseksi ja saavat siitä lähes aina liian vähän positiivista palautetta. Siksi pahoittelen tekstin yleistävää sävyä. En missään nimessä halua vähätellä yhdenkään sellaisen puurtajan tekemiä asioita, vaan heille kuuluu kaikki kunnia. Kirjoituksella halusin avata keskustelua siitä, miten minä ja muut kaupunkilaiset voimme tulla tietoisemmiksi omista etuoikeuksistamme ja siten toivottavasti antaa tilaa kaupungissa myös niille, jotka eivät nyt ole määrittämässä, mitä ”kaupunkikulttuurilla” tarkoitetaan.

Siivouspäivä.jpg

Ihmisiä Siivouspäivässä. Kuva: Wikimedia Commons

Advertisements
Standard

One thought on “Kaupunkikulttuuri revisited: jyvät ja akanat

  1. Pingback: Kaupunkikulttuuri on paljolti keskiluokkainen identiteettiprojekti | Veikka Lahtinen

Comments are closed.