On aika keskustella valkoisuudesta

Kun googlasin tänään sanan “valkoisuus”, ensimmäiset tulokset Googlen incognito-asetuksilla olivat verkkosanakirjaohjeita sanan taivuttamiseen, kuivaverianalyysia käsittelevä pro gradu -työ ja parin eri lehden julkaisema STT:n uutinen ei-valkoisten Oscar-ehdokkaiden pienestä määrästä tämän vuoden Oscar-gaalassa. Löytyi yksi etsimääni aiheeseen liittyvä juttu, mutta ei varsinaista keskustelua valkoisuudesta etuoikeutena. Ruotsiksi saman haun ensimmäinen tulos oli erilainen: “vardagsrasismen”-sivun kaikki tagilla “vithet” merkityt tekstit ja toisena kirjoitus “Rodusta ja valkoisuudesta tämän päivän Ruotsissa“. Englanniksi ensimmäinen tulos oli wikipedia-artikkeli kriittisestä valkoisuustutkimuksesta ja toisena New York Timesin valkoisuutta ja rasismia käsittelevä artikkeli “What is Whiteness?”

Suomessa julkinen keskustelu valkoisuudesta on ollut vähäistä, mutta se on saanut aivan viime aikoina puhtia. Valkoisuus-normista on puhuttu enemmän kuin ennen akateemisen maailman ulkopuolella, sillä teemaa on nostettu näkyvästi esiin Koko Hubaran Ruskeat tytöt -blogin kautta sekä mustaksi feministiksi itsensä määrittelevän Maryan Abdulkarimin ja koreografi Sonya Lindforsin työssä. Urbanapa-kollektiivin Toiseus 101-kirjassa, jonka tekemiseen kaikki edellämainitut ovat osallistuneet, valkoisuudesta kirjoittavat myös valkoiset ihmiset, Niko Hallikainen ja Hanna Järvinen. Myös Anna Pöysän Mafalala-blogissa on viime aikoina käsitelty valkoisuutta ja pidempään eri yhteyksissä julkista keskustelua aiheesta on käynyt Atlas Saarikoski.

Minulla on valkoisuuskeskusteluun liittyen kaksi teesiä:

  1. Keskustelua on kasvatettava paljon entistä näkyvämmäksi
  2. Valkoisten ihmisten on osallistuttava keskusteluun

Perustelen seuraavaksi lyhyesti molempia teesejäni.

Teesi 1. Keskustelua on kasvatettava paljon entistä näkyvämmäksi

Miksi valkoisuudesta pitäisi kirjoittaa? Ennen kaikkea siksi, että valkoisuus on vallankäytön kannalta äärimmäisen keskeinen, mutta paljolti näkymätön ilmiö. Kun rodullistetut suomalaiset nyt käyvät näkyvää keskustelua omasta positiostaan, se haastaaa samalla tarkastelemaan valkoisuuden normia.  Valkoiset ihmiset eivät tyypillisesti tunnista näkökulmaansa valkoiseksi näkökulmaksi, eivätkä problematisoi tapojaan normalisoida omaa rodullistavaa katsettaan. Mafalala-blogi nostaa esiin kaksi esimerkkiä valkoisuus-normista:

Se liittyy esimerkiksi siihen, että rodullistettujen lapsien katoaminen ei ole uutinen, kun taas yksittäisten valkoisten lasten katoamisista kirjoitetaan otsikoita kauan. Tai että rodullistetut ihmiset nähdään erilaisten ryhmien edustajina, toisin kuin valkoiset. 

Teesi 2. Valkoisten ihmisten on osallistuttava keskusteluun

Miksi valkoisten ihmisten pitäisi erityisesti käydä keskustelua valkoisuudesta? Siksi, että valkoinen antirasismi ei voi koskaan saavuttaa tavoitteitaan, ellei se kohdista kriittistä katsettaan itseään kohti. Viimeisen vuoden aikana turvapaikanhakijoista käydyn keskustelun yhteydessä rasismi on tuomittu moneen kertaan. Pääministeri Juha Sipilä muun muassa ilmoitti pohjoismaiden pääministerien tapaamisessa, että “Suomi ei ole rasistinen maa“. Mutta minkä arvoinen tällainen julistus on, kun sen antaa rodullistettuja ihmisiä ulos maasta potkivan täysvalkoisen hallituksen pääministeri? Valkoisuuden analyysi tarkoittaa sitä, että me valkoiset tunnistamme etuoikeuksia, joita valkoisuutta normalisoivat ja ensisijaistavat käytännöt meille suovat. Valkoisuuden analysoimisen pitää olla kiehtovaa, kivuliasta ja noloa.

Rasismia ei tuhota vain osoittamalla ja tuomitsemalla avoimen syrjiviä käytäntöjä, vaan se vaatii kriittisen katseen kääntämistä myös sellaisiin vallan muotoihin, jotka eivät ole ilmiselvän rasistisia. Se tarkoittaa valkoisen todellisuuden kriittistä tarkastelua, valkoisuus-normin tuottamisen ymmärtämistä. Valkoisten rasismia vihaavien ihmisten on tultava tietoisiksi omista tavoistaan hyötyä valkoisuudestaan. Olen itse yrittänyt haparoiden kirjoittaa valkoisuudestani jotakin, ja tarkastella myös valkoisuusnormin horjuttamista. Se työ on kuitenkin alussa, ja haluankin haastaa suomalaisia valkoisia kirjoittamaan kanssani valkoisuudestaan ja etuoikeuksistaan.

On tärkeää, että valkoisuuden tarkastelu tehdään antirasistisilla tavoilla, valkoisuus-normista kärsivien puheenvuoroja kuunnellen ja niille tilaa luoden. Valkoisten on välttämätöntä käydä keskustelua, mutta sitä ei pidä omia. Siksi haastan valkoiset ihmiset myös lukemaan rodullistettujen suomalaisten kirjoittamia tekstejä ja oppimaan niistä. Hyvän ja helpon aloituksen tälle antaa vaikkapa Maryan Abdulkarimin päätoimittama uusi Image.

Ja vielä lopuksi: Tärkeää valkoisuus-keskustelussa on hyväksyä, että sitä käydessään tulee mokaamaan ja on oltava valmis myös muuttamaan toimintatapojaan, kun joku osoittaa virheet. On nieltävä omat valkoiset kyyneleet. Tähän löytyy paljon hyviä neuvoja, vaikkapa aluksi täältä. Eräässä oivaltavassa tekstissä mokailun välttämättömyys muotoillaan näin:

People with more systematic privilege than you are always going to fuck up.

whitetears.jpg

Advertisements
Standard