Ei ollut aikaa ennen kuplia

Pitkäsilta kulkee Helsingissä Kaisaniemestä Hakaniemeen. Sen nimi on Pitkäsilta, koska se erotti aikoinaan työläiskaupunginosan porvaristosta. Kalliossa asuttiin ja elettiin eri tavoin kuin Kruununhaassa, tämä oli kaikille selvää. Elintasokuilu, luokkajako, oli yksi Hakaniemen taloihin 1900-luvulla järjestäytyneen työväenliikkeen vaatimusten lähtökohta.

Nyt Pitkäsilta ei erota köyhää työväestöä vauraasta porvaristosta, vaan Kallio on Helsingin tietotyöläisten koti. Yhtä selvää jakoa maassa suuren köyhän työväestön ja vauraan porvariston välillä ei ole, vaikka tuloerot kasvavat taas vauhdilla. Vuonna 1966 Suomen tuloeroja kuvaava Gini-kerroin oli yli 30%. Alimmillaan 1980-luvulla se kävi noin 20 prosentissa ja nyt se on 25 prosentin tienoilla.

Nyt on muodikasta puhua kuplista, ja porvaristosta sillalla aikoinaan erotettu Kallio on nyt ”punavihreän kuplan” koti. Suomalaisten poteroituminen ja kokemusten eriytyminen huolettavat niin piispa Irja Askolaa kuin ajatushautomo Demos Helsinkiä, perussuomalaiset taas imevät kuplahekumoinnilla voimaa identiteettipolitiikkaansa. Huolestuneet sanovat kuplien olevan demokratiaa uhkaava asia, kun ihmiset eivät enää kohtaa toisiaan. Demos Helsinki kuvailee asiaa näin:

Yksi on varmaa. Sosiaalisen median luomista kuplista on vapauduttava. Ne ovat juuri nyt suurin uhka demokratialle. – – Meillä ei ole vielä näyttöä demokratiasta, joka tapahtuisi muualla kuin kaduilla, siellä missä erilaiset ihmiset kohtaavat toisiaan.

Tässä herää kysymys, milloin erilaiset ihmiset ovat muka kohdanneet toisensa demokratian parissa. Tehtaanjohtaja kohtasi kyllä työläisensä tehdassalissa ja lakaisijat kotikadullaan, mutta se ei tarkoittanut, että heillä olisi yhteinen projekti tai jaettu kokemus. Helsinki ei ollut 1970-luvullakaan muun Suomen kaltainen, vaan sen väkiluku oli jo silloin yli 10 prosenttia koko maan väkiluvusta. Eikö Pitkäsillan takainen Kallio ollut työläiskupla? Eikö vauras Helsingin porvaristo ollut kupla? Tai saamelaiset? Keksittiinkö erilaisuus vasta 2010-luvulla?

Ajatus sosiaalisesta mediasta kuplien luojana on hämäävä sikäli, että se saa ajattelemaan, että sosiaalisen median ulkopuolella ihmiset kohtaisivat erilaisia ihmisiä jotenkin aidommin. Mahtavatko kohdata tai ovatko koskaan kohdanneet? Ihmisten elämäntyylien ja makutottumusten eriytyminen liittyy elimellisesti esimerkiksi sellaisiin asioihin kuin yhteiskuntaluokka ja etnisyys. Nämä jaot ovat olleet olemassa jo ennen 2010-luvun kuplajargonia. Paljon sitä kiinnostavampi on ajatus siitä, miten työelämä on muuttunut 1970-luvulta asti yksilöitä erilaistavaksi, persoonalle rakentuvaksi ja mitkä seuraukset tällä on ihmisten kohtaamisille ja yhteistoiminnalle.

Ei vain somessa, vaan myös kaduilla ihmiset kohtaavat toisensa erilaisina, erilaisin tarpein, eri tavoin puhuen, eivätkä välttämättä ymmärrä toisiaan. On turhaa fetisoida jotenkin somea aidompana sitä kohtaamista, kun Woltille nälkäpalkalla ruokaa kuljettava prekaari rodullistettu ojentaa sushiannoksen mainostoimiston AD:lle. Tai sitä, kun Rajat kiinni! –mielenosoittaja huutaa poliisimuurin yli iskulauseita ja vastamielenosoittajat huutavat takaisin. Verkko ei ole erityinen ihmisiä erottava asia, vaan erot liittyvät aina asemiin tuotannossa, sukupuoleen ja etnisyyteen. Ihmiset asuvat eri paikoissa, kuluttavat eri tavoin, liikkuvat eri välineillä, puhuvat erilaisilla tavoilla ja riistävät toisiaan. Verkko on vain yksi näiden kuilujen ilmenemisen tapa.

Kuplaongelma ei ole uusi ilmiö eikä oikein osuva kuvauskaan. Yhtä hyvin voi ajatella, että ihmisten huoli kuplasta nousee vasta siitä, kun he voivat käydä sosiaalisessa mediassa vakoilemassa, miten heitä  vähemmän koulutetut tekevät kielioppivirheitä ja puhuvat kummallisia. Huoli kuplasta syntyy, kun ihmiset näkevät sosiaalisessa mediassa erot, jotka ovat olleet olemassa täysin siitä riippumatta. Voi aivan hyvin siis väittää, että some myös yhdistää eikä vain erota.

Kuplahuolen yksi ongelma on myös, että ihmisten kontaktit, joita some sitten filtteröi, ovat alunperinkin sidoksissa heidän sosioekonomiseen taustaansa, mutta ajatus somekuplasta peittää sen. Facebook-kaverit eivät valikoidu sattumalta, vaan ne tulevat korkeakouluista, SuomiAreenalta, työpaikoilta, paikoista, joissa ihmiset ovat taustastaan johtuen. Kun puhumme vain vuorovaikutuskuplista, peitämme valtasuhteet, vaurauden jakautumisen, luokan, etnisyyden ja sukupuolen.  Vaikka joku voi vakavalla naamalla sanoa, että sosiaalinen media on suurin demokratian uhka 2010-luvulla, uskallan väittää, että vielä vakavampi on ajattelutapa, jossa ihmisiä toisistaan erottavat tekijät tunnistetaan väärin pelkkinä teknisenä vuorovaikutusalustojen ongelmana.

Jos kuplia halutaan rikkoa, se edellyttää, että tunnistetaan miten ihmisten erilainen, mutta riittävän samankaltainen yhteiskunnallinen asema voi olla yhteisen toiminnan lähtökohta. Sillä on vähemmän väliä, tuleeko Björn Wahlroos minua liikennevaloissa vastaan.

kallio2.jpg

Kuva: Wikimedia Commons

Advertisements
Standard