Ally tahtoo keksin

Professori Alf Rehn on viime kuukausina osallistunut keskusteluun feminismistä Suomessa. Rehn kirjoitti toukokuussa kolumnin YLElle, jossa hän tunnustautui feministiksi ja käy läpi feministeihin liittyviä ennakkoluuloja. Nokkosia-blogin vastine Rehnille kannattaa ehdottomasti lukea.

Rehn julkaisi heinäkuun lopussa facebook-profiilissaan toisen feminismiä käsittelevän kirjoituksen. Aiheena oli jälleen feministiksi tunnustautuminen, mutta tällä kertaa Rehn keskittyi hänelle suunnattuihin kritiikkeihin. Rehn kirjoittaa feministisen toimintansa aiheuttamista reaktioista väkevästi:

[S]e että saa jatkuvasti kuulla että tekee väärin kun yrittää puhua jonkun asian puolesta, niiltä joita haluaisi tukea, se syö kyllä kovasti tahtoa edes käydä sitä keskustelua.

Eli jos alan tästedes pitämään pääni kiinni mitä tulee yhteiskunnan sukupuolitettuun järjestelmään, tämä on ainakin osasyy.

Kirjoitus on kerännyt laajaa suosiota ja liki sadan kommentin keskustelun. En käy tässä keskustelua läpi, mutta mielestäni Rehnin alkuperäistä postausta voi käyttää esimerkkinä sellaisesta ilmiöstä, jota Suomessa ei juurikaan ole tuotu esiin julkisessa keskustelussa, nimittäin liittolaisuuden ajatuksesta.

Liittolainen, ally, viittaa henkilöön, joka toiminnallaan tukee jotakin sorrettua ryhmää johon ei itse kuulu. Liittolaisia voivat olla esimerkiksi valkoiset antirasistit, miesfeministit, transoikeuksia ajavat cis-henkilöt ja niin edelleen. Ainakin teoriassa. Käytännössä liittolaisuus on kuitenkin erittäin ongelmallinen ilmiö erityisesti silloin, kun liittolainen itse määrittelee olevansa sellainen. Silloin etuoikeutettu henkilö arvioi itse oman toimintansa riittävän hyväksi ja hyödylliseksi, jotta voi katsoa auttavansa sorrettua ryhmää kamppailuissaan.

Esimerkiksi Rehn määrittelee itse feminisminsä oikeanlaiseksi. Ongelmia tällaisessa itsemäärittelyssä nousee tyypillisesti siitä, että innokkaat liittolaiset määrittelevät kamppailuja sorrettujen ryhmien puolesta, nostavat omat tunteensa ja kokemuksensa keskiöön ja tiedostamatta ylläpitävät sortavia käytäntöjä. Tämä on teema, jota olen pohtinut paljon myös oman kirjoittamiseni kohdalla eikä minulla ole selvää vastausta siihen, onko siitä mitään hyötyä sorretuille vai sen sijaan jopa haittaa.

Rehnin uusin ulostulo poiki joukon reaktioita, joissa häntä pyydettiin jatkamaan työtään. Muutamat ensimmäiset kommentit olivat miehiltä, jotka kannustivat Rehniä olemaan ”luovuttamatta”. Myös esimerkiksi RKP:n kansanedustaja Eva Biaudet kannusti Rehniä jatkamaan. Moni keskustelija julisti ”äärifeminismin” ongelmallisuutta. Rehn siis jokseenkin sai mitä välillisesti tilasi: oikeutuksen toimilleen hyvänä liittolaisena. Liittolaisuus-problematiikan kautta tarkasteltuna Rehn kuitenkin teki jotain hyvin ongelmallista: hän asettautui uhripositioon, ja tulkitsi omaan toimintaansa kohdistuvan feministisen kritiikin ongelmaksi.

Kun on kyse sortomuodosta, joka ei kohdistu henkilöön itseensä, tämän pitäisi erityisen tarkasti kuunnella, mitä hänelle osoitettu kritiikki pitää sisällään. Pelkkä lukeneisuus, johon Rehn toistuvasti vetoaa, ei tarkoita, että omassa toiminnassaan onnistuisi toimimaan sorrettujen tukena. Mediapersoonana, jonka brändin merkittävä osa on julkisen keskustelun käynti omilla kasvoilla Rehn hyötyy siitä, että asettaa itsensä feminismikeskustelun keskiöön. Se on hänelle yksi tapa rakentaa Rehn-tuotetta, samalla kun hän varmasti aivan vilpittömästi pitää feminismiä tärkeänä asiana. Liittolaisuuden kannalta Rehn ei ole onnistunut erityisen hyvin: hän haluaa ja saa tunnustusta feministiselle työlleen samanaikaisesti kun tuhannet feministit kamppailevat arjessaan ilman mitään toivoa kuulla kiittäviä sanoja ponnistuksistaan. Sitten kun feministiyhteisö haluaa korjata Rehnin sanavalintoja, hän reagoi uhkaamalla lopettaa kokonaan feminismin puolesta puhumisen.

Mielestäni liittolaisuuteen kuuluu se, että ne etuoikeudet jotka tekevät sinusta sorretun sijaan liittolaisen, ovat riittävä kiitos kaikesta, mitä ikinä voit tehdä sorrettujen puolesta. Näin pitäisi myös Rehnin ajatella silloin, kun hänelle esitetään kritiikkiä omasta toiminnastaan. Se, että kukaan ei tartu sinuun baarissa, raiskaa sinua, ohita sinua rekrytoinnissa sukupuolensa perusteella tai steriloi sinua on se kiitos, joka sinulle liittolaisena kuuluu. Samalla kyse on myös velvoitteesta: meidän on tehtävä asioita nöyrästi sorrettujen rinnalla, koska muuten vain nautimme sorrettujen kustannuksella saamistamme etuoikeuksista. En aio kehottaa Rehniä jatkamaan kirjoitteluaan, mutta kehottaisin häntä pohtimaan omaa liittolaisuuttaan: miten siitä voisi tulla enemmän sellaista, että siinä on kyse aidosti muistakin kuin hänestä itsestään?

ally.jpg

Kuva: Richard Scott, Flickr.

Advertisements
Standard