7 duunia ja pari sokeaa pistettä

Verkossa kiertää juuri nyt hauska haaste, jossa ihmiset listaavat seitsemän ensimmäistä työpaikkaansa. Siihen on osallistunut moni julkisuuden henkilö, onhan hauskaa nähdä, millaisia hanttihommia itse kukin on tehnyt työuransa alkupäässä. Työpaikkojen listaaminen alkoi Yhdysvalloissa muutama päivä sitten julkisuuden henkilöiden muisteluhetkien vauhdittamana. Näiden muistelojen suosion yksi tausta on varmasti ajatus siitä, että hyvin pärjäävätkin ihmiset ovat joskus olleet ”pohjalla”, eli joutuneet tekemään kaikenlaista sekalaista henkensä pitimiksi. Toisaalta julkisuuden henkilöiden, ehkä erityisesti poliitikkojen, kannattaa tehdä tällaisia listauksia korostaakseen, että ”oikeitakin töitä on tehty”.

Jotain häiritsevää tässä kaikessa on. Ei niinkään töiden listaamisessa, vaan siinä, mitä noiden listojen olisi tarkoitus kertoa. Listat ovat tietenkin vain listoja, eikä kenenkään yksittäisen ihmisen motiiveja listata omia työpaikkojaan voi oikein tuntea tai asettaa kyseenalaisiksi. Yritän sen sijaan listata tässä muutaman listauksiin meidän yhdessä rakentamanamme sosiaalisena ilmiönä liittyvän sokean pisteen

Ensinnäkin, ajatus siitä, että paskat duunit johtaisivat jotenkin maagisesti ”hyviin duuneihin” ei yksinkertaisesti ole paikkansapitävä. On paljolti ihmisen taloudellisesta taustasta, ihonväristä, sukupuolesta ynnä muista yksilöstä osin riippumattomista seikoista kiinni, avautuvatko työmarkkinoilla juuri ne oikeat ovet. Ne, joista kuljettuaan voi listata omat seitsemän duuniaan polkuna kohti menestystä. Esimerkiksi Suomessa rodullistettuna kieltä puhumattomana siirtolaisena monet työt eivät ole tavoiteltavissa, vaikka olisi koulutustakin. Silloin seitsemän ensimmäinen duunin listaaminen ei ole mielekästä, sillä ne ovat samaa paskaduunia kuin seuraavatkin seitsemän.

Toiseksi, taustanarratiivi, että tehtyäsi kaikkea sekalaista lopulta päädyt hienoon duuniin on ongelmallinen sen kannalta, että työelämän kiireiden ja paineiden lisääntymisen jäljiltä koko ajatus hyvästä työstä on kyseenalainen. Toki on muodikasta puhua siitä miten rakastaa työtään, työyhteisöään ynnä muuta, mutta masennuslääkereseptien, terapioiden, opintovapaiden ja varhaiseläkkeelle hakevien määrien kasvu kertoo toisenlaista kieltä. Seitsemän ekaa duunia saattavat olla erilaisia kuin se nykyinen työsi mainostoimiston AD:nä, mutta miksi itket iltaisin, kun olet kuitenkin saavuttanut unelmaduunisi? On ongelmallinen ajatus ylipäätään, että työ voisi olla ihmisille yleisesti ensisijainen elämän mielekkyyden lähde. Juuri tätä logiikkaa #sevenfirstjobs kuitenkin näyttäisi vahvistavan.

Kolmanneksi, menestyjät listaamassa urapolkujaan on mainio esimerkki siitä, miten sosiaaliset mediat tuottavat huonommuuden ja kykenemättömyyden tunnetta niille, joille ei ole jaettu yhtä hyviä kortteja käteen. Vaikka menestyjien onni onkin usein pelkkä illuusio, sosiaalisessa mediassa nähdään vaivaa, että se näyttäisi todelta. Itse olen hyvässä asemassa tällä hetkellä, mutta muistan kyllä muutaman vuoden takaiset masennuksen tunteet, kun työelämä näytti jo valmiiksi menetetyltä mahdollisuudelta. Silloin en olisi halunnut katsella sitä, miten sankarityöntekijät ympärilläni käyvät läpi polkuaan kohti huippua. Seitsemän työpaikan tilalla on monilla seitsemän hoitolaitosta ja ainakinseitsemänkymmentä hylättyä hakemusta.

Ehkä #sevenfirstjobs-listauksessa häiritsevintä on, että pelkkänä työpaikkojen listaamisena se näyttää raivostuttavan neutraalilta, ikään kuin siihen ei liittyisi mitään tausta-ajatuksia. Lähemmin ja kollektiivisena ilmiönä tarkasteltuna se kuitenkin näyttää, miten ajatuksemme työstä, työmarkkinoista ja niillä etenemisestä kaipaavat ravistelua ja päivittämistä. Toisaalta, ajatus hanttihommista menestykseen ponkaisemisesta ei ole sattumalta niin usein kerrottu: se saa ihmiset tyytymään omaan, heikkoon asemaansa, ja uskomaan, että he ovat matkalla jonnekin, vaikka jalat näyttäisivätkin polkevan juoksuhiekkaa.

seitseman

 

Advertisements
Standard

One thought on “7 duunia ja pari sokeaa pistettä

  1. Pingback: Seitsemän ekaa työtä-haasteesta | Radikaalia mielenterveyttä

Comments are closed.