Minusta ei tullut puhdasta vegaania ja niin on parempi

Ryhdyin vegaaniksi noin vuosi sitten, koska koin että uusi työni eläinoikeusjärjestössä mahdollistaa helposti ratkaisevan askeleen ottamisen ja kaikista maitotuotteista luopumisen. Työyhteisö onkin osoittanut hyödylliseksi tuen tarjoajaksi tässä elämäntapamuutoksessa.

Veganismiini ei kuitenkaan kuulu esimerkiksi käyttämieni lääkkeiden tai kosmetiikan tarkka läpikäyminen, enkä usko, että tulee kuulumaan jatkossakaan. Sekä lääketeollisuus että kosmetiikkateollisuus ovat kuitenkin historiallisesti olleet valtavaa kärsimystä aiheuttavien eläinkokeiden hyödyntäjiä. Miten siis voin perustella itselleni tällaisia valintoja?

Perusteluni kulkee mutkan kautta.

Elämme aikaa, jona ihmiset kiinnittävät jatkuvasti huomiota itseensä ja omiin pieniin arjen valintoihinsa. Vaikeasti hallittava todellisuus on hallittavissa oman arjen mikromanageroinnin kautta. Epätäydelliseen maailmaan voi tuottaa täydellisen nurkan oman jääkaapin, oman kielenkäytön tai twittertilin kautta, jossa sortokoneistot eivät näy.

Tässä oman arjen puhdistamisessa on samalla nähtävissä jälkiä liberaalista pehmeästä hallinnasta: pysymme omassa yksilömaailmassamme, emme ajattele ”meitä” kollektiivisena yksikkönä, millaista vaikutusta voimme synnyttää yhdessä, vaan jokainen keskittyy korjaamaan omaa tonttiaan. Samalla myös syyllisyyden mekaniikka toimii yksilössä: koemme tekevämme väärin, olevamme pahoja, ja että meidän on opittava yksin olemaan parempia. Tämä voimattomuuden kokemus ja sisäänpäin kääntyminen on hyödyllistä ennen kaikkea asioiden nykyisen järjestyksen kannalta.

Vaikka puhdistaisin jääkaappiani loputtomasti, minun on mahdotonta yksilönä irtautua sortokoneistoista. Niistä, jotka jauhavat eläimiä murskaksi hyllyille asetettaviksi juuri niissä kaupoissa, joista minä ostan vegaaniset tuotteeni.

Jotta minulla olisi oman jääkaappini sijaan aikaa yrittää haastaa koko järjestelmä, joka julmuuden mahdollistaa, raja oman arjen ajattelemiseen käytetylle ajalle on vedettävä johonkin. Rajan vetäminen on aina satunnaista, minä päätin vetää sen lääkkeisiin ja kemikaaleihin. Olennaista on ehkä ymmärtää, että kenestäkään ei tule kuitenkaan yksinään puhdasta, eikö yksilön täydellinen puhtaus myöskään lopulta palvele niitä tavoitteita, joita ajamme.

Meillä kaikilla on tietenkin velvollisuus ajatella miten syömme, miten käyttäydymme, miten kulutamme ja niin edelleen. Samalla on ajateltava, miten voimme yhdistää erilliset mikromaailmamme, miten voimme luopua syyllisyyden tunteista ja toimia yhdessä. Siihen auttaa kokemukseni mukaan itseen kohdistuva armollisuus: että ei ajattele koko ajan, miten kuluttaa tai mitä kielenkäytön tai ajattelun virheitä tekee. Tärkempää on pitää huoli itsestään ja keskittyä yhteiseen.

 

 

Advertisements
Standard