Poliisi ilmoitti aikovansa rikkoa lakia, pitäisikö siihen puuttua?

Suomessa on muutama asia, joihin ei ole ollut tapana koskea. Yksi on yleinen asevelvollisuus, toinen on poliisin toiminta. Suomalainen humalainen luottaa poliisiin siihen asti, kunnes tulee pahoinpidellyksi putkassa ja kuolee vammoihinsa. Suomalaiset tavan tallaajat uskovat mieluummin että maa on litteä kuin että poliisin toiminnassa voisi olla jotain pielessä.

Siksi ei ehkä ole yllättävää, että poliisi voi rikkoa perustuslakia ja poiketa ihmisoikeussopimuksista ilman seuraamuksia. Puhun tietenkin etnisestä profiloinnista.

Etninen profilointi tarkoittaa henkilön yksilöimistä poliisitoimien kohteeksi ainoastaan tämän ulkonäön perusteella. Suomessa etnisestä profiloinnista on käyty keskustelua silloin tällöin, yleensä ilman mitään konkreettisia seurauksia. Etnisen profiloinnin tyypillinen esimerkki on poliisin suorittama ulkomaalaisvalvonta.

Jos pohtii, mitä mahdollisuuksia poliisilla on arvioida, kenen satunnaisen kulkijan henkilöllisyyspaperit kannattaa tarkistaa, vastaus on mitä ilmeisemmin, että ei mitään. Ihmisestä ei voi päätellä päällepäin, onko hän ”ulkomaalainen” tai ”laillisesti maassa”. Silti on luultavaa, että poliisi ei tee tarkistuksiaan täysin satunnaisesti. Tarkastukset kohdennettaneen ihmisiin, jotka ovat, kuten poliisi tällä ääninauhalla asian ilmaisee ”ulkomaalaisen näköisiä”. Tämä tarkoittaa etnistä profilointia.

Kihlakunnansyyttäjä selvittää tällä hetkellä poliisin heinäkuussa ulkomaalaisvalvonnan yhteydessä tekemiä kiinniottoja. Poliisia epäillään etnisestä profiloinnista ja siten laittomasta toiminnasta kiinniottojen yhteydessä.

Nyt poliisi on ilmoittanut tekevänsä ulkomaalaisvalvontaa 18-20.9. Tämä ohimennen tehty ilmoitus pitäisi tutkia lähemmin. Meneekö poliisi Helsingin Bulevardille ja alkaa käydä läpi trendiravintoloista poistuvia trenssitakkisia valkoisia ihmisiä? Vai kenties lauttasaarelaisen rivitaloalueen edustalle pysäyttelemään Volvoja? Tuskin. Poliisi menee etukäteen tarkkaan syynätyille alueille ahdistelemaan rodullistettuja ihmisiä. Ainoa tapa tehdä ulkomaalaisvalvontaa on etninen profilointi. Tämä on kaikkien tiedossa, ja asialle on annettu hiljainen hyväksyntä.

Elämme herkkää aikaa, jona hyvin niukalla enemmistöllä toimiva Suomen hallitus kerää irtopisteitä maahanmuuttoon ja turvapaikanhakijoihin kohdistuvilla kovilla otteilla. Se on tapa peittää palvelujen raju alasajo ja pienituloisten aseman heikentäminen. Turussa tapahtunut puukotus antaa lisää vettä myllyyn. Hallituksella on erinomaiset mahdollisuudet siirtää huomio maahanmuuttopolitiikkaan samalla kun meidän kaikkien hyvän elämän edellytyksiä karsitaan. Etnisen profiloinnin katsominen läpi sormien on osa tätä poliittista savuverhoa.

Harvemmassa tapauksessa viranomainen voi tehdä ilmoituksen aikeestaan rikkoa lakia niin että siihen ei puututa millään tavalla. Olisiko syytä?

Advertisements
Standard