Ylen kolumnisti tuo Hommaforumin sinunkin näytöllesi

Jari Ehrnrooth on kirjoittanut nyt vuoden ajan kolumneja YLE uutisten verkkosivuille. Ehrnrooth herätti huomiota vuosi sitten ensimmäisellä kolumnillaan, jossa hän puhui yhteiskunnan tuista riippuvaisista ihmisistä vapaamatkustajina. Ehrnrooth on Ylelle hyödyllinen hahmo samalla tavalla kuin Sanna Ukkola: sopivan provokatiivinen ja kurin ja kontrollin puolella kaikenlaista laiskottelua ja heikkoutta vastaan. Hän tuo Ylen kolumnistipalettiin särmikkyyttä, mikä tarkoittaa tässä maailman ajassa halua haukkua köyhiä ja pilkata ihmisoikeusliikkeitä.

Ehrnrooth on myös kirjoittanut useamman tekstin uskonnosta, joista uusin on otsikoitu ”Islamisoitumisen uhka ja uskonnon vapaus”. Tämä teksti on sisällöltään ennalta arvattava. Kiinnostavan kirjoituksesta kuitenkin tekee se, että sen kautta on mahdollista osoittaa jotain oleellista asiantuntijuudesta mediassa ja samalla Ehrnroothin asemasta Ylellä.

Aloitetaan epäolennaiselta vaikuttavasta asiasta, eli Ehnroothin tekstin allekirjoituksesta. Se menee näin:

Kirjoittaja on kirjailija ja filosofi, kulttuurihistorian dosentti Turun yliopistossa ja sosiologian dosentti Helsingin yliopistossa. Syntyi Koitereella, kirjoittaa Munkkiniemessä, juoksee Keskuspuistossa.

Ehrnrooth profiloidaan asiantuntijaksi mitä moninaisimpien titteleiden kautta. Ei ole tavallista mainita uutissivuston kolumnissa useita eri dosentuureja. Myös “filosofi”-titteli saa kulmakarvat nousemaan. Munkkiniemeläisyys taas sijoittaa kirjoittajan luontevasti sivistysporvarien jatkumoon. Ehrnroothin tittelisarja tuntuu olevan yritys vakuuttaa, että vaikka olisit eri mieltä, hän on kuitenkin asiantuntija, ja siksi sinun kannattaa kuunnella. Asiantuntijuus korostuu esimerkiksi hänen poliittisen sijoittumisensa ohi.

Mutta mitä itse teksti sitten paljastaa?

Kirjoituksessa Ehrnrooth tarkastelee islamia suhteessa länsimaihin ja arvioi, miten yhteiskunnan pitäisi suhtautua tällaiseen ilmiöön. Teksti etenee akateemisen kuivasti, esittää kolme ”loogisesti” asetettua kysymystä uskonnon ja vapauden suhteesta, referoi filosofi John Lockea ja päätyy lopulta loppupäätelmään.

Se on, että länsimaiden on ”pidettävä varansa” suhteessa islamiin.

Teksti etenee kuivasti, mutta sillä on selvä politiikkansa. Jo otsikossa tapahtuu oleellinen poliittinen asemoituminen: tarkastelun lähtökohta on Euroopan ”islamisoituminen”, jota ei määritellä itse tekstissä mitenkään. Tämä käsite tulee lähelle ennen kaikkea moneen kertaan kumottuja ”eurabia”-teorioita, joissa oletetaan virheellisten väestömallien pohjalta, että islam olisi valtaamassa Euroopan. Islamisoitumisen käsite on tuttu ennen kaikkea äärioikeiston foorumeilta, ei akateemisesta tutkimuksesta.

Ehrnroothin akateeminen tyyli peittää myös sen, että hän tarkastelee islamia monien oikeistokonservatiivien tavoin monoliittina, yhtenä stabiilina kokonaisuutena. Tämä tulkinta on ilmiöiden materiaalisuutta ja historiallisuutta painottavasta kulttuurintutkimuksellisesta näkökulmasta hyvin ongelmallinen. Islam on hänelle ”arvojärjestelmä”, ei siis joukko paikallisia ja historiallisesti muuttuvia uskontulkintoja. Islam on yksi kokonaisuus, joka on ristiriidassa toisen kokonaisuuden, ”länsimaisen arvojärjestelmän” kanssa. Tämä tarkastelutapa on paitsi äärimmäisen jäykkä, myös idealistinen (sanan filosofisessa merkityksessä): konflikteissa on kyse ennen kaikkea aatteiden konflikteista. Tällä logiikalla esimerkiksi terrorismissa ei ole kyse siitä, että joukko elämäänsä kyllästyneitä näköalattomia toisen polven maahanmuuttajia löytää jotain tekemistä suuresta jihadismiunelmasta, vaan terrorismissa on kyse siitä, että ”islamilainen arvojärjestelmä” joutuu konfliktiin länsimaisen kanssa.

Ehrnrooth mainitsee, että ”islamilaisessa kulttuuripiirissä ei ole muodostunut yhtään liberaalia demokratiaa”. Hän jatkaa kovin sanankääntein:

Jäämme siis odottamaan islamilais-arabialaisen kulttuurin uudistumista ja näyttöä siitä, että puolikuun arvojärjestelmä ei ole vastakkainen sille yksilön vapauden ja oikeuksien arvojärjestelmälle, joka on syntynyt juutalais-kristillisen kulttuurin piirissä. Sehän olisi voittouutinen paitsi ihmisoikeuksille myös maailmanrauhalle.

Yksi islamilais-arabialainen kulttuuri. Yksi perussuomalaisten puheenjohtajan tavoin vinoileva tupladosentti, filosofi ja kirjailija. Ehrnroothin tarkastelussa länsimaat ovat vapauden ja oikeuksien arvojärjestelmä. Hän maalaa suurella pensselillä, pelkistää kaiken aatejärjestelmiksi. Tässä olisi tietenkin helppo luetella sellaisia asioita kuin Yhdysvaltojen kaksi miljoonaa vankeudessa elävää ihmistä, eurooppalaisen rasismin satojen vuosien historia ja niin edelleen. Oleellisempaa kuitenkin on kysyä, mitä Ehrnroothin kirjoittamistavan perusteella voidaan päätellä asiantuntijuudesta ja sen toiminnasta mediassa.

Ehrnroothin kirjoittelu on hyvä osoitus siitä, miten muodollisella koulutuksella ja asemalla on mahdollista tehdä helpommin nieltäväksi sellaisia sisältöjä, jotka ovat akateemisesti kiistanalaisia, tutkijayhteisön marginalisoimia ja poliittisesti syvästi ongelmallisia. Kirjailija, tupladosentti ja filosofi voi ladella ihan samanlaista tekstiä kuin Hommaforumin hiukan keskimääräistä lukeneempi muukalaispelkoinen trollikäyttäjä. Mediassa kuitenkin aseman saamiseen riittää Ehrnroothin kaltaisen kirjoittajan kohdalla kaksi asiaa: 1) Muodollinen asiantuntijuus edes jollain alueella 2) Riittävä provokatiivisuus ja halu astua oman asiantuntemusalueen ulkopuolelle. Ehrnrooth on kiinnostava, koska hän puhuu kuin Halla-aho mutta ei johda puoluetta, ja täten on hiukan enemmän ”neutraali” asiantuntija.

Ehrnroothin tekstin allekirjoitus, jossa luetellaan hänen tittelinsä ei siis ole ollenkaan epäolennainen. Se on ”vapaudu vankilasta” -kortti, jonka avulla äärioikeistofoorumin kieli valuu säännöllisen kolumnipaikan kautta valtiollisen median uutissivulle. Eikä kukaan edes huomaa mitään.

 

ehnrooth

Advertisements
Standard