Fasisti kansakunnan kaapin päällä

Maailmaa muuttava profeetta, Päijänteen kalastaja ja ihminen kaikkine heikkouksineen elävät yhtenä ja samana. Kirja ei paisuta legendaa, vaan purkaa sen hienosti ja ymmärtävästi. Samalla kuitenkin avautuu Linkolan ajattelun kehitys ja avaruus.

– Tietofinlandia-raadin perustelut Pentti Linkola – Ihminen ja legenda – teoksen ehdokkuudelle

Kalastaja ja kirjailija Linkola tunnetaan radikaaleista kannanotoistaan. — Jos Linkolaa pitäisi kuvata yhdellä adjektiivilla, se olisi sitkeä. — Ei liene yllätys, että Linkola ihailee sivistyksen kehtona pitämäänsä Saksaa ja myös natseja, joiden järjestelmää hän kuvailee Riitta Kylänpäälle jämeräksi. — Elämäkerrasta saa sen kuvan, että kalastaja-kirjailijan kriitikot keskittyvät hänen vaikeaan henkilöönsä ja ikäviin lausuntoihinsa, ja unohtavat hänen tärkeän perimmäisen sanomansa kokonaan.

Esa Mäkijärvi SDP:n Demokraatti-lehdessä Pentti Linkola – Ihminen ja legenda -teoksesta

 

Toisessa maailmansodassa pohjoismaat olivat hiukan eri asemassa suhteessa Natsi-Saksaan. Natsit valloittivat Norjan ja liittoutuivat sotilaallisesti Suomen kanssa. Nyt, 70 vuotta myöhemmin, kun uusnatsistinen Soldiers of Odin toimii molemmissa maassa, on ilmassa myös eri suhtautumistapaoja: Norjassa heitä on otettu kiinni pelkästä marssimisesta  ja Suomessa heitä on yritetty saada Yleisradion keskusteluohjelmaan mukaan.

Vaikka esimerkki kahdesta eri suhtautumistavasta uusnatsistiseen järjestöön voi olla pelkkää sattumaa, näyttää selvältä, että Suomessa natsismin ja fasismin perintö on osittain jäänyt käsittelemättä.

Siitä kielii suhtautuminen julkifasisti Pentti Linkolaan.

Pekka Sauri kirjoittaa Linkolan elämäkerran arviossa, että Linkolan ja vihreiden teiden erkaantuessa ”Linkolaan lyötiin ekofasistin ja kansanvallan vastustajan leima, joka ei vieläkään ole haalistunut”. Linkolaan, joka haluaa syntyvyyden radikaalia säännöstelyä, toivoo sodissa huomattavaa tappamista, nostaa elämäntapansa muiden yläpuolelle ja tänä päivänä avoimesti ihailee natseja, siis lyötiin fasistin leima?

Ehkä parhaiten median suhdetta Linkolaan kuvaa Helsingin sanomissa elokuussa julkaistun Linkolan haastattelun ingressi:

Luontoa suojelevalta Pentti Linkolalta sallitaan sellaisten mielipiteiden esittäminen, joita tuskin siedettäisiin keneltäkään muulta. Hän kommentoi maailman nykytilaa HS:lle yhtä kärjekkäästi kuin on tehnyt jo vuosikymmenien ajan.

Linkolalle sallitaan mielipiteiden esittäminen, joten tässä siis vähän hänen mielipiteitään. Fasistia voi haastatella huolettomasti, koska hänellä on jo asema kansakunnan kaapin päällä. Otsikoksikin saatiin mukavasti ”Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa”. Tämän tärkeän viestin saaminen Suomen suurimman ja arvostetuimman sanomalehden otsikoksi oli varmasti sen arvoista, että päästettiin fasisti taas ääneen.

Yhteiskunnallisista liikkeistä Suomessa Linkolalla voisi ilkeämielisesti sanoa olevan tällä hetkellä eniten yhteistä Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kanssa, sillä molemmille on omien sanojensa mukaan tärkeää suojella luontoa ja toisaalta säädellä tarkemmin sitä, kuka tällä pallolla saa elää ja millaisia toimintavapauksia sallitaan.

Vaikka Linkola ei ole enää kovin merkittävä mielipidevaikuttaja, suhtautumisessa häneen on jotain kuvaavaa. Koska hän on salonkikelpoinen intellektuelli ja ilmaisee itseään ensisijaisesti kirjallisesti, on valkoinen mies ja nykyään vielä vanhakin, kaikki annetaan anteeksi. Siitä huolimatta, että samanaikaisesti toisaalta keskustellaan muissa yhteyksissä koko ajan siitä, miten äärioikeiston nousu uhkaa demokratiaa.

Linkolan erivapaudet näyttävät perustuvan ennemmin hienostuneisiin ilmaisutapoihin ja valkoiseen etuoikeuteen kuin siihen, että hänen sanomansa kestäisi minkäänlaista kriittistä tarkastelua. Suomalainen media kompuroi hänen kanssaan samalla tavoin kuin äärioikeiston kanssa ylipäätään: hänet nähdään tavallisena keskustelijana eikä ymmärretä, että hänen sanomansa levittäminen voisi olla jonkinlainen vastuukysymys.

Aina voidaan sanoa, että ei tämän yhden tyypin sanoman kuuleminen nyt ole niin vaarallista. Mutta toisaalta voidaan kysyä myös, miksi sanomalle pitäisi antaa alusta uudelleen ja uudelleen. Mikä on Linkolan osa demokraattisessa yhteiskunnassa ja sen ylläpitämissä insituutioissa kuten media, jos hän omien sanojensa mukaan haluaisi tuhota koko demokratian? Toinen, vielä tärkeämpi kysymys on, mitä tapahtuu, kun jokaista fasistia kohdellaan kiinnostavana yksittäistapauksena. Silloin tapahtuu, että janitskinit, huhtasaaret, hallaahot, linkolat, tynkkyset, kaikki pääsevät laukomaan rasismia normalisoivia juttujaan valtavirtamedioihin. Vähitellen heidän ajatuksissaan ei olekaan enää mitään ihmeellistä mielestämme.

Suomessa fasismia ei ole opittu näkemään aidosti ongelmallisena asiana. Toisen maailmansodan perinnön purkaminen jäi meillä pahasti jälleenrakennuksen ja kansakunnan yhtenäisyyden vaalimisen jalkoihin. Siksi fasistin ”ajattelun kehitys ja avaruus” on edelleen oivaa materiaalia Tieto-Finlandia-palkintoehdokkaaksi. Emme näe edelleenkään ongelmana sitä, että tähän “ajattelun avaruuteen” mahtuu mukavan ja perinteikkään metsänsuojelun rinnalle myös joukkotuhonta.

 

Advertisements
Standard