Miten taistella reaktiivisuutta vastaan?

Reaktiivisuus on yksi aikamme vaikeimmista yhteiskunnallisista ongelmista. Se on asia, joka tuntuu hallitsevan kaikkia yhteiskunnallisen elämän tasoja. Oikeistoa haastetaan vain puolustusasemista haukkumalla tehtyjä päätöksiä ja eri epäoikeudenmukaisuuksista pöyristymiset hallitsevat julkista keskustelua.

Mitä reaktiivisuus oikeastaan on? Eräällä tavalla kaikki mitä teemme on reaktiivista siinä mielessä, että olemme jatkuvassa vuorovaikutuksessa muiden kanssa ja se mitä teemme on aina reaktio, jossa ollaan suhteessa johonkin jo tapahtuneeseen. Ongelmallista reaktiivisuudesta tulee silloin, kun yhteiskunnallinen toimintamme muuttuu pelkäksi lyhytjänteiseksi reagoimiseksi jonkun muun tekemiin siirtoihin. Haitallinen reaktiivisuus on  kyvyttömyyttä rakentaa omaa politiikkaa, omia ehdotuksia ja voimaa niiden taakse.

Esimerkkejä reaktiivisuudesta on helppo löytää, koska sosiaalinen media on niitä pullollaan. Suuret yhteiskunnallisia asioita käsittelevät ryhmät on suurelta osin omistettu erilaisten asioiden pöyristyneelle reaktiiviselle kommentoinnille. Katsokaa tätä seksististä mainosta, katsokaa tätä rasistista lausuntoa, katsokaa tätä ongelmallista apurahapäätöstä, ja niin edelleen. Oppositiopoliitikot suoltavat reaktiivisia lausuntoja koko ajan. Siinä missä nyt esitellyt vaihtoehtobudjetit ovat aitoja omia keskustelunavauksia, oppositio on käyttänyt todella paljon aikaa yksittäisten hallituksen päätösten kritisoimiseen omien ehdotusten sijaan.

Koko sosiaalinen media on reagointikone, joka kannustaa sekä sisällön tuottajia että sen näkijöitä loputtomaan reagointitanssiin. Esimerkiksi blogiteksti kannattaa kirjoittaa niin, että se sopeutuu facebookin reagointimatriisiin, että siitä voi tykätä, se voi tehdä vihaiseksi, sitä rakastaa, sitä haluaa kommentoida ja jakaa. Kirjoittajana oppii nopeasti vetämään oikeista vivuista: mitä ajankohtaisempi kriisi ja mitä pöyristyneemmin siitä kirjoittaa, sitä enemmän siihen reagoidaan.

Reaktiivisuuden varsinainen ongelma on siinä, että se alkaa helposti hallita toimintaamme. Reaktiivisuudesta saa palkintoja, kun kriittinen avaus saa aikaan jakoja, tykkäyksiä, kommentointia ja otsikoita. Nämä palkinnot peittävät helposti sen, että avauksella ei ole mitään vaikutusta vallan tai muiden resurssien jakoon yhteiskunnassa. Voisi jopa sanoa, että oikeisto jättää reaktiivisen kritiikin oikein mielellään yhteiskunnallisille liikkeille, koska kritiikki ei vaikuta yhteiskunnallisiin voimasuhteisiin välttämättä ollenkaan.

Reaktiivisuus on ongelma vain silloin, jos se alkaa hallita. Itsessään se ei ole ongelma, mikäli reagoinnin ohella teemme myös itsenäisiä avauksia, kasvatamme omia projektejamme, järjestäydymme ja keräämme resursseja. Valitettavan usein kuitenkin unohdumme klikkailemaan, kritisoimaan ja keskustelemaan ongelmista. Siksi olen koonnut muutaman vinkin, joiden avulla katson, että reaktiivisuuden valtaa vastaan voi taistella.

1. Tapaa fyysisissä ympäristöissä

Sosiaalinen media raamittaa kommunikaation reaktioautomaateiksi. Siksi sosiaalisissa medioissa järjestäytyminen on käytännössä äärimmäisen haastavaa ja omien projektien kokoaminen usein unohtuu. Ihmisten kohdatessa toisensa fyysisissä tiloissa erilaiset tarpeisiin liittyvät poliittiset kysymykset on helpompi muotoilla ja suhteista voi tulla vahvempia.

2. Lue muutakin kuin blogeja ja uutisia

Maailmassa on edelleen paljon ihmisiä, joilla on aikaa ajatella asioita. Ihmiset, joilla on aikaa ajatella kykenevät usein tekemään avauksia, jotka ovat kestävämpiä ja itsenäisempiä kuin nopealla tahdilla verkkoon tehty uutistuotanto. Esimerkiksi apurahoilla työskentelevät tutkijat ja kirjailijat voivat ajatella pidemmällä perspektiivillä ja kirjoittavat usein hitaampia keskusteluja ajatellen kuin vaikkapa poliitikot, toimittajat ja bloggarit. Siksi kannattaa lukea kaunokirjallisuutta, esseitä, tutkimusta ja tietokirjoja. Lue vaikka aluksia Roxane Gayta tai kumu.infoa.

3. Älä toista samaa

Maailma on täynnä ongelmia, jotka toistuvat pääpiirteissään samanlaisina ja ovat vain näennäisesti uusia tapahtumia.  Hyvä esimerkki ovat Ylen A-Teema –illat, iltapäivälehtien otsikointi ja miesasialiikkeen kirjottelu. Ne noudattavat samoja jo tunnettuja kaavoja ja niiden logiikan ja ongelmien käsittelyä ei tarvitse toistaa joka kerta, kun ne itse toistuvat. Jos käyttää aikaansa kritiikkiin, se kannattaa kohdistaa asiaan, joka on mahdollista muuttaa. Kaikilla edellä mainituilla esimerkeillä on voimakas oma yleisönsä, joka ei lopulta välitä reaktiivisesta kritiikistä ollenkaan.

4. Rakenna omia avauksia

Se, että olemme tilanteessa jossa oikeisto määrittelee politiikan suunnan, ei ole sattumaa vaan pitkäjänteisen työn tulosta. Mikäli haluaa muuttaa asioita, ei voi ainoastaan kommentoida jokaista muiden tekemää avausta, vaan pitää taistella itsenäisillä avauksilla, käsitteiden uudelleenmäärittelyllä ja haltuunotolla sekä pitkän tähtäyksen tavoitteilla. Ongelmien toteamisella saa kyllä ihmisistä reaktion irti, mutta se ei tuota toimintaa, vaan pitkällä tähtäyksellä vain lamauttaa

5. Älä ajattele somea varten

Sosiaalinen media hallitsee kaikkea kommunikaatiota, kaikkea kirjoittamista, aivan kaikkea. Alkaa olla yhä vaikeampaa ajatella sen ulkopuolelle jääviä asioita. Kuitenkin, jotta haitallista reaktiivisuutta vastaan voisi taistella pitää yrittää luopua logiikasta, jossa jokaisen avauksen tärkein tehtävä on levitä laajalle. Hitaus, itsenäinen ajattelu, ihmisten kohtaamiset ja yhteisten projektien synnyttäminen ovat asioita, joiden on oltava järjestyksessä etusijalla, vaikka nämäkin asiat kytkeytyvät eri tavoin sosiaaliseen mediaan. Lopulta on kuitenkin niin, että sosiaalinen media on paras kampanjoihin, kommentointiin ja nopeaan reagointiin, ei järjestäytymiseen.

 

21496317363_a2a99d7fcf_b.jpg

Advertisements
Standard