Älä ole se tyyppi, joka ilmoittaa että ollaan menty “liian pitkälle”

Metoo-kampanjan yhteydessä olen törmännyt enemmän kuin kerran yhteen tiettyyn kommentoinnin lajiin, joka hiertää minua pahasti. Sen kaava on suunnilleen tämä: ”Tässä ollaan nyt menty liian pitkälle ja tämä kääntyy itseään vastaan. Kannatan kyllä itse asiaa ja se on hieno, mutta joku raja.”

Esimerkiksi systemaattista seksuaalista ahdistelua eri ammattialoilla ja instituutioissa näkyviin tuonut Metoo on kuulemma mennyt väärille raiteille, nyt kaivellaan esiin vääriä asioita menneisyydestä ja toteutetaan jotain omia valtapyrkimyksiä ja niin edelleen.

Tällaisia kommentteja esittäviä yhdistää nähdäkseni muutama asia:

1) He ovat yleensä cis-miehiä.

2) Tämä ”meni liian pitkälle” on yleensä heidän näkyvin ulostulonsa asiaan liittyen.

Don´t get me wrong. Kaikki toiminta elää kritiikistä ja sitä on tärkeää esittää. On kuitenkin eri asia esittää punnittua kritiikkiä kuin olla se ääni, joka ainoana ulostulonaan on epämääräisesti toppuuttelemassa ”liian pitkälle” mennyttä kampanjaa.

Liian pitkälle menemisen kritiikkiä arvioidessa on tärkeää huomioida tämä: Joka ikinen yhteiskunnallisen vallan suhteita horjuttava avaus johtaa järkytyksiin. Jokaisessa niissä loukataan ihmisten tunteita ja ne aiheuttavat epävarmuuksia ja ahdistusta niissä jotka kuuluvat viiteryhmään, jonka valtaa horjutetaan. Ihmiset menettävät työpaikkojaan ja asemiaan. Metoo ei ole poikkeus: se kiinnittää huomion nimenomaan miesten tyypillisesti harjoittamaan ahdisteluun ja siten sitä joutuvat pohtimaan myös ne miehet jotka eivät tunnista itseään ahdistelijoiksi. Jokainen voi sitten valita, haluaako olla se tyyppi, jonka mielestä taas ollaan menty ”liian pitkälle”, vai hyväksyykö sen, että valtasuhteita ei voi muuttaa ilman että kaikki tuntevat värähtelyt ja jälkijäristykset.

Valtava, miljardien dollarien viihdeteollisuuden piiristä lähtenyt kampanja tietysti tuo mukanaan myös lieveilmiöitä: joku varmasti yrittää käyttää sitä oman asemansa parantamiseen. Lieveilmiöitä voi käsitellä, mutta samalla on hyvä tiedostaa, että ne ovat kuitenkin täysin marginaalisia suhteessa kokonaisuuteen. On myös tärkeää osata erottaa ei-toivottavat lieveilmiöt siitä, että kampanja yksinkertaisesti järjestää asioita uudelleen ja se voi tuntua järkyttävältä. Jälkimmäinen ei ole mikään ongelma, vaikka se voi siltä tuntuakin. Se ei myöskään ole lieveilmiö, vaan kampanjan päätarkoitus.

”Liian pitkälle” meneminen ei tosiaan ole mikään vain Metoo-kommentoinnin erityispiirre joka perustuisi syvälliseen analyysiin kampanjasta. Se esiintyy jokaisen merkittävän ihmis- ja eläinoikeuskysymyksen yhteydessä. Antirasismissa mennään liian pitkälle, samoin ”nykyfeminismissä” ja niin edelleen. Ilmiö on jokseenkin aina yllä kuvatun lainen: ne joiden mielestä mennään liian pitkälle eivät yleensä osallistu koko asiaan mitenkään muuten kuin yrittämällä horjuttaa kokonaisuutta. ”Liian pitkälle” menemisen kritiikki on ennen kaikkea vaientamisen tekniikka, jota ei voi arvioida ottamatta huomioon sen toistuvaa luonnetta ja siten piilevää kytköstä konservatismiin.

Summa summarum: mieti kaksi kertaa, haluatko olla se tyyppi, jonka ainoa kontribuutio on kertoa että taas ollaan menty liian pitkälle.

Advertisements
Standard