Täydellinen opas miten suhtautua McVegan-hampurilaiseen

McDonald´sin McVegan-hampurilainen tuli Suomessa valtakunnalliseen myyntiin aivan vuoden 2017 lopulla. Hampurilainen on herättänyt paljon ristiriitaisia tunteita, sekä vihaa että ylistystä. Moni kokenee olonsa hämmentyneeksi: mitä hampurilaisesta oikein pitäisi ajatella?

Tarjoan tässä selostuksen, mistä McVegan-keskustelussa on kysymys ja myös ohjeet siihen, miten itse hampurilaisen kanssa tulee toimia käytännössä. Näin keskustelu voidaan saattaa onnelliseen päätökseen ja siirtyä eteenpäin.

Ensin on tarkasteltava vähän taustaa. Nähdäkseni koko McVegan-keskustelun voi ymmärtää vain, mikäli palaa 90-luvulle ja vuosituhannen vaihteeseen. Silloin olivat vallalla kuluttajaboikotit ja globalisaatiokriittinen liike. Mielenosoittajaryhmä kävi kaatelemassa McDonald´sin pöytiä, Naomi Kleinin No logo suomennettiin ja nuorten aktivistien keskustelut pyörivät sen ympärillä, mitä yrityksiä ei haluta ”tukea” ja mitä halutaan ”tukea”. McDonald´sista tuli myös Suomessa kansainvälisten suuryhtiöiden arkkihahmo, joka tuhoaa sademetsiä, edistää ilmastonmuutosta ja polkee työntekijöiden oikeuksia.

Nyt, noin viisitoista vuotta myöhemmin, McVegan tuo takaisin kaiut vanhoista kuluttajuuskeskusteluista. McVeganin ostaja vie rahansa McDonald´siin ja siis tukee globaalia suuryritystä joka tekee kaikenlaisia pahojaan maailmalla. Tämän kritiikin vastapooli taas on 2010-lukulainen skaalan ja myöntämisen retoriikka: McVegan normalisoi veganismia ja tekee helpommaksi, vähemmän snobistiseksi ja halvemmaksi ulkona syömisen vegaaneille.

Kuluttajakriittiselle näkökulmalle on tapahtunut jotakin viidessätoista vuodessa. Kuluttajaboikotit ovat kuivuneet kasaan, ja nyt ruohonjuuritason keskusteluja hallitsevat muut teemat kuten feminismi, representaatiot, intersektionalismi ja antifasismi.

Tässä myös piilee McVegan-kritiikin suurin ongelma. Siinä missä organisoiduilla boikoteilla on mahdollista myös saavuttaa tavoitteita kunhan ne määritellään riittävän spesifisti, McVegan-huomauttelut näyttävät pelkältä päämäärättömältä moralismilta. Ei olla organisoimassa boikotteja joilla olisi spesifejä tavoitteita, sanotaan vain että ”älä syö tuolla”. Poliittinen ruohonjuuritaso suurimmaksi osaksi jätti ilomielin vuosituhannen taitteeseen juuri tällaisen yksilön kulutusvalintoihin keskittyvän syyllisyyden ja oikeamielisyyden dynamiikan.

Kulutusmoralismista on luovuttu, koska se jähmettää yksilötasolle kysymyksiä, jotka ovat kollektiivisia: miten ruuantuotanto voidaan organisoida kestävästi, miten voimme rakentaa yhteistä rintamaa ja niin edelleen. Toinen oleellinen kysymys liittyy tietysti siihen, että globaalia kapitalismia ei voi tarkastella hyvien ja huonojen yritysten taistelukenttänä, vaan ennemmin tuotannon järjestelmänä, jossa riistäminen kuuluu pelin henkeen. Emme voi poimia yhtä pahantekijää tarkastelematta koko sen mahdollistavaa rahataloutta.

Entä sitten retoriikka, jossa McVegania tarkastellaan merkittävänä käänteenä, voiton merkkinä? On tietenkin aika optimistista ajatella, että veganismi voisi pelkällä kuluttajien ostoinnolla tuhota globaalin lihateollisuuden. Vaikka Suomessa veganismi on ollut suuri trendi viime vuosina, lihan kulutus on kasvanut joka vuosi. Ilmastokriisin näkökulmasta aikaa vapaaehtoiseen ja kuluttajavetoiseen vegaanivallankumoukseen ei yksinkertaisesti ole, eläineettisestä näkökulmasta aika tietenkin on ollut aina loppu. McVeganin näkeminen osana jonkinlaista lineaarista ja vääjäämätöntä kehitystä kohti parempaa on oikeastaan saman vuosituhannen vaihteen kulutuskriittisen näkökulman perillinen. Se vain katsoo, että asiat muuttuvat itsestään kuluttajatrendien myötä siinä missä kuluttajamoralismi tarjoaa pelkkää eitä ilman mitään organisoitumisyrityksiä.

Mitä McVeganista siis pitäisi ajatella? Että se on hampurilainen, jonka saa kolmella eurolla. Että se saattaa saada ihmisiä kokeilemaan veganismia, mutta että lihateollisuuden murtaminen on tehtävä politiikalla ja pakolla. Että niitä voi syödä eikä siitä kannata mennä moraalisesti rikki, koska voimia kannattaa ohjata sellaisen politiikan tekemiseen, josta saa iloa, ja jossa katse käännetään yksilöstä kollektiiviseen, ja yhdestä yrityksestä koko kapitalistiseen imperiumiin.

Advertisements
Standard