9 vinkkiä, miten murretaan hierarkioita ylläpitävä keskustelukulttuuri

Julkista keskustelua ohjaillaan vaatimalla tiettyjen normien noudattamista. Näitä normeja ei yleensä perustella kunnolla, vaan ne esitetään itsestäänselvyyksinä. Näissä normeissa korostuu kunnollisuus, konfliktien ja vallasta puhumisen välttäminen, numerouskovaisuus ja näennäinen terve järki.

En pidä siitä, että vallitsevien taloudellisten, seksuaalisten, sukupuolisten tai etnisten hierarkioiden puolustajat kertovat muille, miten keskustelua pitäisi käydä.

Tarjoankin jokaiselle tarvitsevalle avuksi tällaisten normien selättämiseksi anti-normien listaa:

1. Ideoita ei tarvitse perustella niin että ne olisivat valtiontaloudellisesti kannattavia.

(Suurin osa asioista ei ole taloudellisesti kannattavia nytkään, suurimman osan asioista hintaa ei myöskään pystytä koskaan laskemaan kaikkine kerrannaisvaikutuksineen. Numerot ovat useimmiten vain näennäistieteellinen kikka jolla ehdotus saadaan näyttämään uskottavammalta.)

2. Omaa puhetta tai ehdotuksia ei tarvitse sovittaa kapitalismiin.

(Hyvin usein kysytään, miten tämä muka on mahdollista toteuttaa yritysvetoisessa niukassa julkisessa taloudessa. Ei tarvitse pystyä. Koko oletuksen voi heittää roskiin.)

3. Keskustellessa ei tarvitse olla sen kohteliaampi, kuin muut osapuolet.

(Loputonta kohteliaisuutta vaaditaan usein myös sellaisilta joiden kimppuun on hyökännyt trolliarmeija. Mikäli sinulle haistatellaan, on ihan okei haistatella takaisin. Se ei tee sinusta ”yhtä huonoa”.)

4. Ehdotuksen ei tarvitse edetäkseen tai ollakseen uskottava nauttia enemmistön kannatusta.

(Ajatukset sukupuolten tasa-arvosta, syrjimättömyydestä, maksuttomasta terveydenhuollosta tai uskonnonvapaudesta ovat olleet alun perin marginaalisia kantoja. Enemmistö kannattaa yleensä vain hyvin tunnettuja ja nykyhetkessä maltillisia asioita.)

5. Ei tarvitse olla ”realistinen”.

(Realismi on kontrollointiin käytettävä turvasana, joka tarkoittaa kirjaimellisesti ”toteutettavissa niin että mitään ei muuteta”. Eli toteutettavissa ilman että yksikään hierarkia murtuu.)

6. Ei tarvitse teeskennellä, että olisi olemassa yhteinen etu, tai että kaikki voisivat olla samaa mieltä.

(Keskustelussa on voimakas piilonormi, että kaikki konfliktit voidaan ratkaista tai välttää. Entä jos ottaisikin lähtökohdaksi, että juuri ristiriitojen näkyviin tuominen varmistaa, että asian kaikki puolet tulevat esiin, ja myös niitä kuunnellaan jotka yleensä vaiennetaan?)

7. Omia tunteita ei tarvitse piilottaa.

(Suomalainen keskustelukulttuuri on myrkyllisen maskuliininen. Yksi sen keskeinen normi on, että mitä paremmin teeskentelee, että ei tunne mitään ja on ”kiihkoton”, sitä uskottavampi on. Kaikki tuntevat ja tunteiden pitää saada näkyä.)

8. Kaikkien ei tarvitse saada osallistua kaikkeen, ja se ei liity sananvapauteen mitenkään.

(Tietyn keskustelun säännöt voi määritellä niin, että ne tekevät keskustelun mielekkääksi tai esimerkiksi suojaavat marginalisoituja ihmisiä. Jokainen voi myös itse päättää kenen kanssa keskustelee. Tämä esimerkiksi tarkoittaa, että tahallaan vahingoittamaan pyrkivät nettitrollit tai mansplainaajat voi sulkea keskusteluista ulos ilman ennakovaroitusta. Sananvapaus on uhattuna yleensä vasta kun jonkun oma julkaisutoiminta omissa kanavissa joutuu ennakkosensuurin käsiin.)

9. Joskus on perusteltua kiinnittää huomio keskustelijaan argumentin sijaan.

(Kun sata valkoista miestä tulee peräkkäin väittämään, että Aku Louhimiestä kiusaavat lahjattomat ja kateelliset näyttelijät, voi olla perusteltua tarkastella myös väitteiden esittäjiä eikä pelkkää argumenttia. Paska argumentti, joka esitetään etuoikeutetusta positiosta, on julkisessa keskustelussa ennemmin sääntö kuin poikkeus. Silloin voi auttaa kysyä myös, mahtaisiko esittäjän asema olla yksi syy, miksi väite esitetään.)

 

 

Advertisements
Standard