#ilovemyjob-hehkutus on tapa kertoa, että ei aio olla ”hankala tyyppi”

Teemme paljon töitä, ja työ kuormittaa ihmisiä.

Koska työ syö valtavan osan ihmisten ajasta, siitä myös puhutaan. Asiantuntijatyön vallattua yhä enemmän alaa 1970-luvulta alkaen, työstä puhumisen tavat ovat hitaasti muuttuneet. Samalla kun työpaikkojen muoto on muuttunut tehtaista kohti pieniä yksiköitä ja työtehtävät ovat erilaistuneet liukuhihnasta moninaisiin asiantuntijatehtäviin, puhe työstä on saanut uusia sävyjä.

Yksi uudehko työpuheen trendi on puhe työn rakastamisesta. Asiantuntijatyö, erityisesti sen luovemmat muodot, perustuu aiempaa työtä enemmän ihmisten väliselle kommunikaatiolle. Se käyttää tehdastyötä ja muita 1900-luvun alkupuolen yleisiä työn muotoja enemmän voimanaan ihmisen merkityksentuotantoa, suhteita ja haluja. Siis sellaisia asioita, joita on totuttu pitämään ihmisen omimpana alueena, persoonan alueena, sinä joka tekee meistä meidät.

#ilovemyjob-puheeseen voi ottaa subjektiivisen ja toisaalta yleisen näkökulman. Subjektiivisesta näkökulmasta kyse voi olla siitä, että kokee onnistumisia ja haluaa jakaa ilonsa siitä että työ sujuu. Työyhteiskunnassa keskeiset onnistumisemme ja epäonnistumisemme tapahtuvat keskeisesti juuri työn alueella. Työhön liittyvien positiivisten asioiden jakaminen on ymmärrettävä tarve. Monille luova asiantuntijatyö myös tarjoaa aidosti mielekkäitä haasteita ja mahdollisuuksia, aivan eri tavalla kuin mikään suorittava työ voisi tarjota.

Toisaalta työn rakastamisen puhetavalle on selkeä tilaus taloudellisesta näkökulmasta. Työ arvonlisäyksen eteen, joka nielee entistä suuremman osan vapaa-ajasta, joka tunkeutuu persoonan alueelle, tarvitsee vahvoja työkaluja varmistaakseen suostumuksemme. Harva länsimaissa on enää orjuutettu sanan perinteisessä merkityksessä väkivalloin. Sen sijaan työtä tehdään suostumukseen nojautuen. Tämän suostumuksen tuottaminen on jälkiteollisten yhteiskuntien kohtalonkysymys. Miten saada ihmiset luovuttamaan itsensä niin kokonaisvaltaisesti työlle?

Tähän vastaa työn rakastamisen ajatus. Tuottamalla tehokkaasti kertomuksia ja kokemuksia työstä intohimosta tehtävänä yhteiselämänä ja itsen toteuttamisen alueena tuotetaan halua tehdä työtä entistä enemmän. Käskevää, orjuuttavaa valtaa paljon tehokkaampaa on muokata ihmisen subjektiivisuutta sellaiseksi, että työnteko todella asettuu keskeiseksi ja mielekkääksi osaksi omaa persoonaa.

Tässä on kuitenkin oltava tarkkana: ei välttämättä ole olemassa jotain ”todellisempaa” maailmaa työn rakastamisen tuolla puolen, kyse ei siis ole välttämättä todellisuuden peittävästä lumeesta. Silti on tärkeää todeta, että työn rakastaminen on tuotettua, ja on olemassa vahva koneisto, joka puskee näitä merkityksiä osaksi elämäämme. Kulttuurin, taiteen, ajankohtaisohjelmien ja jopa työvoimatoimistojen, kansanedustajien ja naapuriemme suilla.

Työn rakastamisesta puhuminen kietoutuu osaksi sosiaalista mediaa. Sosiaalisista medioista on 2010-luvulla muodostunut keskeinen ihmisen itsen brändäämisen markkinapaikka. Työtä tehdään persoonana, joka myy itseään tuotteena. Jotta ihminen vaikuttaisi käyttökelpoiselta tuotteelta, hänen on välitettävä yhteistyöhaluisuutta, kyvykkyyttä ja positiivista asennetta. Yhteistyöhalukkuuden signalointiin kuuluu myös asiallinen kommunikaatio, kaikkien näkemysten kunnioittaminen ja siistityt valokuvat. Sosiaalinen media onkin oivallinen tapa havainnollistaa, mitä työn ja persoonan sulautuminen tarkoittaa: Alue, kuten facebook, joka on synnytetty ihmisten henkilökohtaisen, yksityisen elämän vuorovaikutuksen alustaksi, on muuttunut paikaksi, jossa on pidettävä varansa, jotta tulevat työmahdollisuudet eivät tuhoudu.

Vaikka #ilovemyjob on oman raadannan rakastamisen ja tottelevaisuuden tuottamisen työkalu, ei ole tarkoituksenmukaista syyttää yksittäisiä ihmisiä siitä, että he toimivat nykyisten työmarkkinoiden ehdoilla. Se, että sosiaalisesta mediasta on tullut yhteistyöhalukkuuden signaloinnin alue, ei tarkoita, että kaikki ihmiset olisivat menneet samanaikaisesti pilalle ja myyneet sielunsa. Työn teettämiseen kuuluu nimittäin aina myös pakon puoli: ne joihin pehmeä hallinta ei pure, saadaan ruotuun viimeistään tuhoamalla työstä kieltäytymisen mahdollisuudet heikentämällä sosiaaliturvaa ja patoamalla perustulouudistus.

Oman työn hehkuttaminen, yhteistyöhalukkuuden korostaminen ja rakkaus kaikkea kohtaan ovat luokkapetturuuden sijaan siis ennen kaikkea esimerkkejä siitä, mitä työ on tänä päivänä. Kun ei voi kieltäytyä, on myönnyttävä. Samalla kerrotaan, että tarkoitus ei ole vastustaa. Siinä missä työväenliikkeen puhe työstä aikoinaan perustui ajatukselle, että työn ja pääoman välillä on pysyvä ristiriita ja työläisen on suojattava itseään, #ilovemyjob kertoo kokonaan toista tarinaa. Ristiriidan korostamisen sijaan puhe häivyttää konfliktin ja kertoo valmiudesta yhteistyöhön: ”Minä en aio olla se hankala tyyppi, vaan olen valmis yhteistyöhön, kunhan vaan saan siten pidettyä pääni pinnalla.

EDIT: Tarkennettu väitettä työn määrän kasvusta

 

 

 

 

Advertisements
Standard