Helsingin toisesta keskustasta tehdään vielä ensimmäistä kamalampi

Helsingin väkimäärä kasvaa ja kaupungissa on siksi käynnissä useampia suuria rakennusprojekteja, muun muassa Kalasatamassa ja Pasilassa. Pasilan uuden keskuksen rakentamisprojektia on markkinoitu niin tehokkaasti ”Helsingin toisena keskustana”, että muun muassa YLE on omaksunut nimityksen uutisointiinsa. Kalasataman ja Pasilan rakentamishankkeet ovat molemmat pitkäjänteisiä suurprojekteja, jotka muokkaavat merkittävästi helsinkiläisten yhteistä kaupunkitilaa.

Huomionarvoista näissä rakentamisprojekteissa on, että molempien keskiössä on alueelle nouseva suuri kauppakeskus. Kivijalkakauppoja, elävää kaupunkia ja toimivaa katutilaa korostavana aikana tämä tuntuu kummalliselta. Onko kaupunkikehittämisen ytimessä todella oltava tylsien ostaritilojen luominen? Esimerkiksi Helsingin Yleiskaavan visio kaupungista vuonna 2050 on tällainen:

Helsinki on vuonna 2050 rohkeasti urbaani, elämää sykkivä metropoli. Urbaani Helsinki on enemmän kivijalkakauppoja, pyöräkaistoja, raitiovaunujen kolinaa, torikahveja, kansainvälisyyttä, kaupunkituottavuutta, rantasaunoja, kaupunginosatapahtumia sekä kävelykatuja.  —  Kävelykatuja ja katutiloihin avautuvia toimintoja löytyy ympäri Helsinkiä. Ihmiset kerääntyvät julkisille paikoille järjestämään omia tapahtumiaan, tapaamaan toisiaan, viettämään aikaa ja tekemään työtä vuodenajasta ja vuorokauden ajasta riippumatta.

Kauppakeskuksissa vuokrat ovat tyypillisesti korkeita, tilankäyttö rajattua ja liikkeiksi valikoituu kansainvälisiä ketjuja, jotka on nähty jo moneen kertaan. Persoonallinen, paikallinen, omaehtoinen tai edullinen ei oikein sovi kauppakeskuksen logiikkaan, ellei edullisuus sitten onnistu myymällä valtavia määriä liukuhihnatavaraa.

Ostoselämyksiä tärkeämpi kysymys on tietysti, millaista kaupunkitilaa kauppakeskus on. Haastattelin taannoin lehtijuttuun maantieteen professori Hille Koskelaa, joka puhui muun muassa siitä, miten vähän epäkaupallista tilaa Helsingin keskustassa on ja miten vaikeaa vähävaraisen on liikkua tiloissa, jotka edellyttävät ostamista. Kampin keskus nousi keskustelussamme esiin tilana, jossa julkinen ja yksityinen sekottuvat, kun kauppakeskuksessa sijaitsee bussiterminaaleja ja metroasema. Ongelma tässä on, että kauppakeskus rakennetaan ennemmin eksyttämään kävijä aina vain uusiin kauppoihin siinä missä aseman pitäisi auttaa nopeassa suunnistamisessa. Pasila on merkittävä liikenteen solmukohta ja tulee myös olemaan tulevaisuuden merkittävä kävijöiden eksyttäjä.

Kun lukee Kalasataman ”Redin” ja Pasilan ”Triplan” verkkosivuja, on vaikea päättää, kumpaa vihaisi enemmän. Molempien sivut lupaavat tylsää, rahaa vaativaa ja siten ulossulkevaa kaupunkielämää.  Heitin kolikkoa ja päädyin keskittymään tällä kertaa ensisijaisesti Triplaan. Tämä kaupungin toinen keskusta ja Pasilan ”keskustakortteli” esitellaan rakennusyhtiö YIT:n verkkosivuilla aikamoisin sanankääntein:

Vetovoimainen kaupunkikulttuuri ruokkii kaikkia aisteja ja imee mukaansa kellon ympäri. Mall of Tripla kutsuu elämään ja se kutsuu kuluttamaan. Siellä kulttuuri, viihde, ruoka ja juoma tukevat toisiaan. Vihreät keitaat antavat tilaisuuden hengähtää. Mall of Tripla on kaupunki kaupungissa, josta ei tarvitse koskaan poistua. Tervetuloa Suomen parhaaseen brändiseuraan.

Ajatella, mahdollisuus jäädä ikuisiksi ajoiksi kauppakeskukseen! Keskuksen mairealla esittelyvideolla luvataan myös, että kauppakeskuksesta tulee suurempi kuin Kampin keskuksesta, Suomen suurin. Lupaus kulttuurista tai ”kaupunkikulttuurista” kuitenkin herättää kysymyksiä. Mistä kulttuurista nyt oikein puhutaan? Ylimpään kerroksen luvatuista elokuvateattereista ja alakerran katuruuasta? Siitä, että kerroksilla on “Little Manhattanin” kaltaiset näennäisen menevät englanninkieliset nimet, vaikka kaikki tietävät, että Manhattanilta ollaan aika kaukana? Myös Helsingin kaupungin, YIT:n ja kunnallisten sekä valtiollisten infrayhtiöiden yhteisellä ”Uusi Pasila” –sivustolla lupaillaan ”elävää kulttuuritoimintaa”, mutta missään ei viitata siihen, miten tämä käytännössä toteutuu. Onko alueelle tulossa teattereita, tapahtumatiloja, bändikämppiä tai järjestötiloja? Todennäköisesti ei ainakaan kahta viimeistä, koska niissä ei tarvitse ostaa mitään.

Helsingin kaupungin ”ensimmäinen keskusta” ei ole sekään kummoinen, mutta ainakaan tilaa ei hallitse vain yksi kauppakeskus, vaan siellä on kauppakeskusten rinnalla myös  kirjastoja, toreja, ravintoloita, yliopiston rakennuksia ja ylioppilaskunnan järjestötiloja. Se ei ole Triplan tavoin ”kaupunki kaupungissa”, eli kauppoja kauppakeskuksessa, vaan ihan vain kaupunki.

Tripla-konsepti on tehty jopa liian helpoksi kritiikin kohteeksi: Se on taas yksi esimerkki suuren rakennusyhtiön ja kaavoittavan kaupungin mielikuvituksen ja kriiittisen ajattelun puutteesta. Uudistuvan kaupunginosan keskukseksi on rakennettu passivoiva kuluttamisen tila, ja sen ympärille rakentuva asuinalue tuntuu jääneen unholaan. Havainnekuvissa asumiseen keskittyvä ”Ratapihakortteli” näyttää lähinnä Jehovan todistajien paratiisikuvaukselta, jossa ihmiset viihtyvät tyhjissä tiloissa ilman mitään ulkoista syytä. Muunlaisia tiloja, kuten asukastaloa, kirjastoa, skeittipuistoa tai galleriaa, ei suunnitelmista löydy, tai sitten ne on piilotettu kauppakeskushypen taakse. Uusi Pasila –sivuilla, joiden taustalla on myös Helsingin kaupunki, puhutaan paljastavasti koko ajan ”asiakkaista” esimerkiksi kävijöiden, käyttäjien tai asukkaiden sijaan.

PASILA.png

Tehtävä: kumpi kuva esittää tulevaisuuden Pasilaa?

Mitä sitten pitäisi tehdä kauppakeskuksen sijaan? Elettävää kaupunkia, esimerkiksi. Sellaista, joka mahdollistaa omaehtoisuuden, vetelehtimisen ilman rahaa, ryhmien kokoontumiset, taiteen tekemisen, urheilun, kaupunkitapahtumat ja pienyrittäjyyden. Kaupunkitilan pitäisi olla sellaista, että siitä ei tarvitse pelätä tulevansa häädetyksi pois. kauppakeskukset tyypillisesti ovat juuri niitä tiloja, joissa vallitsevat tiukat normit kävijöiden suhteen.

Sitä odotellessa minulla on uusi, muunneltu slogan mielessä Triplalle:

ODOTUKSET.png

Advertisements
Standard

Kaupunkikulttuuri on paljolti keskiluokkainen identiteettiprojekti

Katuruuassa piilee totuus kaupunkikulttuurista. Katuruoka-sana viittaa mutkattomuuteen. Siihen, että ruoka tehdään yksinkertaisesti ja sitä voi syödä ajattelematta syömisen etikettiä, ilman ruokailuvälineitä ja missä vain. Sen täytyy olla mutkatonta, tarjoillaanhan sitä rekasta! Todellisuudessa katuruoka tarkoittaa, että joku muutamasta Helsingissä toimivasta, tyypillisesti valkoisten miesten pyörittämästä yrityksestä myy ”etnistä” ruokaa yli kymmenen euron annoshintaan. Melkein kaikessa on korianteria. Katuruuan yksinkertaisuus tarkoittaa, että ruuassa on vain vähän aineksia. Se ei tarkoita, että sitä söisi kuka tahansa kaduntallaaja. Katuruuan syöminen on identiteettikysymys, ja sitä saa sellaisista paikoista kuin Etelä-Helsinki.

Kaupunkikulttuuri kuulostaa maaimaasyleilevältä käsitteeltä, mutta sillä ei yleensä tarkoiteta kaikkien kaupunkilaisten kulttuuria. Se tarkoittaa instagram-kuvissa hyvännäköisiä nuoria ihmisiä syömässä korianterilla kuorrutettuja katuruoka-annoksia ja juomassa craft beeriä. Kaupunkikulttuurilla rakennetaan vetoavaa, verkostoituvaa ja rentoa metropolia, jossa osaajat viihtyvät ja osallistuvat talouteen. Kaupunkikulttuuria Helsingissä määrittävät sen luomat mahdollisuudet kaapata taloudellista arvoa ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Halutaan ”pöhinää”, josta syntyy taloudellista aktiivisuutta.

Kaupunkikulttuuri voisi olla tapa määrittää uudelleen taloudesta riippumatta, mitä kaupungissa tehdään ja kenelle se kuuluu. Tällä hetkellä se sen sijaan toimii brändäyskoneena, jonka kautta keskiluokka kertoo tarinoita omasta arjestaan, vahvistaa asemaansa suhteessa muihin ja verkostoituu. Viihtyminen ja verkostoituminen taas hyödyttää niitä, jotka omistavat yritykset, joille kaupunkilainen keskiluokka työskentelee ja luo arvoa. Kaupunkikulttuurin lupaus tehdä kaupungista elettävämpi lunastetaan tyypillisesti luomalla keskiluokkaisia tiloja, joissa hienovaraisilla pukeutumisen ja ostamisen koodeilla osoitetaan omaa sijaintia sosioekonomisessa hierarkiassa. Tätä on enenevässä määrin Vaasankatu, tätä on Flow Festival, tätä on Teurastamo.

Tuntuisi aidosti vallankumoukselliselta idealta synnyttää sellaista kaupunkikulttuuria, johon voi osallistua sosioekonomisesta statuksesta riippumatta, sillä tapahtumia ja tiloja tyypillisesti määrittää keskiluokkainen hintataso ja kulttuurinen koodi. Tässä suhteessa vastarannankiiskinä toimivat kaupunginosafestivaalit, joissa vapaus nousee keskiluokkaisia kuluttamisen ja  erottautumisen tapoja tärkeämmäksi. Kaljakellunnassa vapaus vasta tiivistyykin, kun verkostoitumisen sijaan osallistujien tavoitteena on kieltäytyä toimimasta mitenkään yhteiskuntakelpoisesti tai rakentamasta seudulle houkuttelevan metropolin mainetta.

Kaupunkikulttuurin tarkoitus ei ole tehdä kaupungista sellaisenaan lähestyttävämpää. Sen sijaan se on tiettyjen, hyväosaisten ihmisten itselleen luomaa kulttuuria, johon osallistuminen näyttää mielekkäältä vain jos jakaa tuon ryhmän kulttuuriset preferenssit. Tyypillinen osallistumisen tapa on kuluttaminen. Sitä halutaan lisää, koska se sitoo oikeanlaisia ihmisiä metropoliin, ei siksi, että se olisi kaikille kivaa.

LISÄYS 9.5.2016 Kl 7.03: Kirjoituksen saamaan palautteeseen perustuva jatko-osa täällä

flow

Kuva: Alberto Garcia

Standard

Kun vastuullinen ei tee mitään

Tammikuusta lähtien medioissa on näkynyt kiitettävän paljon yksi asia: Helsingin kaupunki jättää kodittomia yöksi pakkaseen. Aihetta on käsitelty Kansan Uutisissa (1, 2), VoimassaRadio Helsingillä, Helsingin Sanomissa, Ylioppilaslehdessä ja YLEllä.

Huomion keskipisteessä on ollut ennen kaikkea yksi henkilö: apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty. Hän itse nukkuu tämän blogin tietojen mukaan sisällä.

Räty on tullut ennen apulaiskaupunginjohtajan pestiään tunnetuksi muun muassa verosuunnittelusta ja sen ihmettelemisestä, kuinka moni Suomessa muka tienaa alle 2100 tai 2600 euroa. Rädyn mukaan holding-yhtiöiden avulla tapahtuva verosuunnittelu on  tapa järjestää perhe ja työelämä yhteen. Arkea joillekin.

Jo vuonna 2011 Räty kommentoi romanien asumistilannetta Helsingissä näin:

Meillä on täällä olemassa leirintäalueita, hostelleja ja hotelleja, joissa ihmiset voivat majoittua. — Helsingissä on aika hyvät ja toimivat palvelut asunnottomille ja niitä voivat käyttää muutkin EU-kansalaiset ja hätään joutuneet kansalaiset.

Ei vain toimivat palvelut, vaan myös hotelleja! Hienoa.

Vuonna 2016 Helsingin sosiaali- ja terveystoimen apulaiskaupunginjohtajana Räty joutuu huomion keskipisteeseen, kun käy ilmi, että hänen puheensa kaikille saatavilla olevasta hätämajoituksesta eivät pidä käytännössä paikkaansa. Suomessa oleskeleville romaneille järjestetään majoitusta yksityishenkilöiden kodeista Helsingin turvaverkon pettäessä.

Asia on ollut paljon näkyvillä, joten se lienee hoidettu?

Ei. Kun lämpotilat maaliskuun puolenvälin jälkeen kääntyvät laskuun, sama tilanne toistuu. Mitään ei ole hoidettu, vaan romaneille tarjottava kriisiapu on edelleen samalla tavalla kiven alla. Ulkomaalaisia koskeva hätämajoitusohje Helsingissä sitoo palvelun saamisen kunnasta poistumiseen, apu on saatavilla vain kerran ja vain yhdeksi yöksi tai viikonlopuksi. Avointa matalan kynnyksen paikkaa ei ole, kuten sosiaali- ja kriisipäivystyksen Olli Salin sanoo.

Niinpä yksityishenkilöt ja tällä kertaa myös Naisasialiitto Unioni järjestävät  hätämajoitusta. Juuri nyt.

Rädyn reaktiot tilanteeseen ovat haastatteluissa olleet näennäisen empaattisia, mutta käytännössä vaikuttaa, että häntä ei ehkä kiinnosta. Vai millä muulla tavalla pitäisi tulkita tilannetta, jossa useita ihmisiä nukkuu pakkasessa, ja ulkona yöpyisi vielä enemmän ilman kansalaisten hätäapua? Rädyn passiivisuuden vastapainoksi muun muassa kaksi aktiviista kaupunginvaltuutettua on tehnyt aiheesta valtuustoaloitteen.

Rädyn puheet ovat olleet myös keskenään ristiriitaisia. Hän sanoo Helsingin sanomien haastattelussa, että ”asunnotonta ei jätetä paleltumaan taivasalle Helsingissä” ja myöhemmin samassa jutussa ”lähtökohta on tietenkin se, että kaikkia hädänalaisia autetaan, mutta mahdollisuudet ovat kuitenkin rajalliset.” Päättele siitä sitten.

Rädyn verkkosivuilla on lyhyt teksti, jossa hänen ystävänsä kuvailee häntä. Se kuuluu näin:

Laura on mulle ystävä, joka on valmis pyyteettömästi tukemaan ja auttamaan aina tarvittaessa.

Voisiko Rädyn tuki ulottua myös oman lähipiirin, omien arjen tilanteiden ulkopuolelle? Eikö politiikka ole juuri sitä varten? Ja jos asiat ovat epäselviä, eikö kaupungin johdon pidä selventää niitä, jotta kaikista huolehdittaisiin?

Auta, Laura.

raty

Standard