Mikä on Huhumylly ja miksi se tehtiin?

En luota mediaan. Toimittajan sanomana tämä voi kuulostaa ristiriitaiselta, mutta itse näen sen ainoana kestävänä suhtautumistapana, jonka toimittaja voi omaksua. Kun luen lehtiä, pohdin samalla aina: Kenen intressejä palvelee, että tarina kerrotaan juuri näin? Mitä on nostettu otsikkoon ja miksi? Millaisia vaihtoehtoisia tapoja asiaan suhtautumisessa on? Nämä ovat yhteiskunnallisia ja osin filosofisia kysymyksiä: miten kokemustodellisuuttamme rakennetaan tarinoilla, miten media tuottaa toimijuutta, rakentaa ystävä-vihollinen –asetelmia, tekee asioista mahdollisia tai mahdottomia, valikoi elementtejä jotka kerrotaan ja jotka jätetään kertomatta. Tämä blogi on käsitellyt näitä kysymyksiä useasti.

Sitten on toinen taso. Sepite. Sepittäminen eroaa yllä kuvaamistani nyansseista siinä, että se ei tee eroa puhtaasti keksittyjen asioiden ja asioiden tulkinnanvaraisuuden välillä. Kaikki käy, pyrkimystä tarkkuuteen ei ole. Tulkinnoista voidaan kiistellä mielekkäästi. Siitä on vaikeampi kiistellä, tekikö Soldiers of Odin todella näkyvän uroteon julkisella paikalla, jos kukaan paikallaolija ei sellaista nähnyt. Tuollaiseen kiistaan lähteminen edellyttäisi koko tosiasian käsitteen asettamista kyseenalaiseksi, ja väittely voisi olla teoreettisesti kiinnostava, mutta tiedonvälityksen näkökulmasta etäinen.

Kaikki nekin mediat, joihin en luota, ovat sitoutuneet viime vuosiin saakka siihen, että ne korjaavat asiavirheet eivätkä tieten tahtoen sisällytä juttuihinsa virheelliseksi tietämiään asioita. Tämä ei tarkoita, että ne olisivat pyhiä tai luotettavia medioita, sillä ne kertovat tarinat tyypillisesti niin, että valkoisen, vauraan, keski-ikäisen ja cis-sukupuolisen miehen katse on kaiken mitta, normaali. Ne eivät tyypillisesti kyseenalaista omaa erehtymättömyyttään eivätkä oman toimintansa näkymättömiä ehtoja, kapitalismia, sukupuolijärjestelmää ja valkoista ylivaltaa. Silti on tehtävä ero tällaisen ideologisen kehystämisen ja viime vuosina heränneen puhtaan sepittämisen välillä. Jälkimmäisen yleistyminen on asia, johon on tärkeää kiinnittää huomiota siitä huolimatta, että journalistin ohjeita seuraava ”perinteinen” media vaatii myös kriittisyyttä.

Sepitteen yleistyminen, todellinen sepiteaalto viime vuosina on syy, miksi tänään julkaistaan Huhumylly-niminen verkkopalvelu.

Huhumyllyn ajatus on yksinkertainen: tuoda näkyviin, millainen määrä sepitettä verkossa liikkuu ja laittaa pohtimaan, miksi sepitettä liikkuu, kuka sitä levittää ja miten siihen pitäisi suhtautua. Huhumylly muistuttaa mielekkään tiedonvälityksen minimistä, joka yksinään takaa vielä vähän, mutta jonkinlaisen minimin kuitenkin. Palveluun on alkajaisiksi koottu 70 vääräksi tiedoksi osoitettua turvapaikanhakijoita ja pakolaisia koskevaa huhua. Niiden levittäjiä ovat facebook-ryhmät, valemediat, populistipoliitkot.

Huhujen kautta näkee selvästi, mitkä ryhmät yhteiskunnassa halutaan painaa lokaan ja marginaaliin. Huhujen kautta näkee, keiden rinnalla pitää seistä, keitä tulee puolustaa.

Palvelun sivuilta löytyy lomake, jonka kautta projektiin voi osallistua. Projektin ovat toteuttaneet äärioikeistoa tutkiva journalismikollektiivi Kaivuri ja verkon disinformaatiosta tiedottava Sylttytehdas-kollektiivi.

huhut

Standard