Puoluedemokratia oli Iltalehdelle liikaa

Li Andersson voitti neuvoa-antavan jäsenäänestyksen vasemmistoliiton puheenjohtajasta ja muiden ehdokkaiden vetäydyttyä nousee puolueen uudeksi puheenjohtajaksi. Tulos julkistettiin 6. kesäkuuta joitakin päiviä ennen Oulussa järjestettävää puoluekokousta, jotta puheenjohtajan lopullisesti valitsevat kokousedustajat voisivat ottaa jäsenten tahdon huomioon puheenjohtajaa valittaessa. Nyt muiden ehdokkaiden vetäytyessä kokousedustajat enää muodollisesti vahvistavat Anderssonin valinnan.

Vasemmiston jäsenäänestysmenettely on puolueen ensimmäinen laatuaan, aiemmin samanlaisen äänestyksen on järjestänyt vihreät vuonna 2011 puheenjohtajaa valitessaan. Puolueet ottavat haparoivia askelia suoran jäsendemokratian tiellä samaan aikaan, kun kokoomuksen pitkäaikaiset kansanedustajat ovat sitä mieltä, että Suomen Natoon liittyminen ei edellytä kansanäänestystä.

Kaikille vasemmiston puoluedemokratiaa lisäävä äänestysmenettely ei kuitenkaan ollut mieleen. Iltalehti, joka määrittelee itse olevansa ”poliittisesti sitoutumaton ja riippumaton kansanvallan puolustaja”, arvosteli pääkirjoitustoimituksensa suulla jäsenäänestystä tuoreeltaan tiukoin sanankääntein:

Tällainen puheenjohtajan valintatapa on problemaattinen. Eikö puoluekokouksen pitäisi valita puheenjohtaja ja käydä sitä ennen asiaa koskeva keskustelu. Nyt päätös on sinetöity etukäteen valmiiksi ja puoluekokous saa vain taputtaa. Tästä tulevat mieleen ihan toiset järjestelmät kuin länsimainen demokratia.

Kun politbyroo joutuukin kuuntelemaan jäseniä eikä voi tehdä itsevaltaista ratkaisua, Iltalehti kutsuu menettelyä problemaattiseksi. Kirjoituksen peräänkuuluttamaa keskustelua puheenjohtajasta on toki käyty kevään mittaan ympäri Suomen lukuisissa paneeleissa, joissa Iltalehden toimittajien ehkä olisi pitänyt olla paikalla, jotta niiden olemassaolo voitaisiin lehdessä tunnustaa. Näinkin suora demokraattinen menettely ei tietysti ole länsimaiselle demokratialle kovin tyypillinen, mutta jäsenten kuuntelemista ei kai pidä sen takia tuomita?

Myös kaikkea poliittista aktiivisuutta Mikael Jungnerista vasemmalle ahnaasti kritisoiva MTV uutisten politiikan ja taloustoimituksen päällikkö Timo Haapala sanoi sanansa jäsenäänestyksestä. Haapalan mukaan jäsenäänestys ”minimoi” mielenkiinnon varsinaista viikonlopun puoluekokousta kohtaan. Tämä perustelu ilmeisesti riittää syyksi hylätä jäsenäänestys ja ratkoa kysymyksiä kapeamman puoluekokousedustajajoukon kesken.  Äänestyksessä antoi äänensä 6339 ihmistä, mutta ketä se kiinnostaa, kun puoluekokouksesta nyt tulee Haapalalle liian tylsä?

haapala

Mahtaako valittelun pohjimmaisena syynä olla, että puoluekokousta varten valmiiksi tehty juttupohja joudutaan nyt kirjoittamaan uudelleen tai keksimään kokonaan uusia aiheita viikonlopulle, kun puheenjohtajavalinta meni tutkan alta? Vai onko kyse siitä, että vasemmistoliiton tekemänä demokraattinenkin ele on jotenkin epäilyttävä ja luultavasti piilottaa alleen stalinistisia hirmutekoja? Oli miten oli, Andersson saanee puheenjohtajana tottua siihen, että Iltalehden ja Timo Haapalan näkökulmasta on aika vaikeaa tehdä mitään oikein. Totalitarismin torjuminen Suomessa kun näyttää etenevän ennen kaikkea haukkumalla kaikkia yrityksiä muuttaa poliittista järjestelmää ihmisten näkemyksiä paremmin huomioivaksi.

 

iltsi.png

Advertisements
Standard

Onko ay-liike mafia?

Useiden liittojen irtautuessa yhteiskuntasopimuksesta eri puolilta on alkanut kuulua kovaa kritiikkiä ay-liikettä kohtaan. Markkinointiammattilainen Anssi Järvisen paljon jaetun kirjoituksen mukaan ay-liike toimii demokratian vastaisesti, koska se vastustaa demokraattisesti valitun Suomen hallituksen tahtoa ja toisaalta liittojen sisäiset päätöksentekomekanismit eivät ole oikeanlaisia.  Palvelualan ammattiliitto PAMin irtauduttua yhteiskuntasopimusluonnoksesta Iltalehti julkaisi artikkelin, jossa irtautuminen laitetaan kansankiihottajien tilille:

PAMin radikaalit ovat saattaneet käyttää tilannetta hyödykseen. Puheenjohtaja on voitu pitää tietämättömänä pinnan alla kyteneestä jäsenistön tyytymättömyydestä, jota vasemmistoliiton radikaalit ovat ruokkineet.

Ay-liike näyttää näissä puheenvuoroissa pahalta. Epädemokraattinen, parlamentarismin vastainen, vaatimuksia esittävä, radikaalien hallitsema. Kuulostaa mafialta. Onko näin?

Kansainvälinen työjärjestö ILO on muotoillut useita ammatillista järjestäytymistä koskevia sopimuksia. Niitä ovat muun muassa järjestäytymisvapautta koskevat sopimukset numero 87 ja 98 sekä työläisten edustamista koskeva sopimus 135. Ne linjaavat työläisten ja työnantajien mahdollisuuksista neuvotella työtä koskevista ehdoista ja korvauksista. Suomen parlamentaarisesti valitut eduskunnat ovat ratifioineet kaikki nämä sopimukset.

Suomi on ratifioinut myös Universaalin ihmisoikeuksien julistuksen, jonka 23. artiklan neljäs kohta kuuluu: Jokaisella on oikeus perustaa ammattiyhdistyksiä ja liittyä niihin etujensa puolustamiseksi. Ammatillinen järjestäytyminen on yleismaailmallisesti nähty perustavana työntekijöiden oikeutena, jota poljetaan eniten länsimaiden ulkopuolella halpatuotantomaissa.

Suomessa ei ole lakisääteistä yleistä minimipalkkaa. Se johtuu siitä, että Suomessa työntekijät ja työnantajat ovat sopineet keskenään itseään koskevista asioista. Mikäli ay-liike yhtäkkiä lakkaisi olemasta, Suomesta puuttuisi työntekijöiden suoja, sillä se suoja on ollut eduskuntaa enemmän ay-liikkeen vastuulla.

Meillä on rakennettu parlamentaarisen järjestelmän rinnalla ja kanssa toimiva ay-järjestelmä, jota voi verrata esimerkiksi kunnalliseen itsehallintoon. Kunnat päättävät monista asioistaan eduskunnan ohi vaaleilla valituilla edustajilla, mutta kukaan ei syytä kuntia parlamentarismin vastaisuudesta. Kuntien itsehallinnosta säädetään perustuslaissa, jonka tehtävä on suojata Suomen valtiollista järjestelmää lyhyen tähtäyksen ajattelulta ja epädemokraattisilta hyökkäyksiltä. Samaan perustuslakiin on muuten kirjattu myös ammatillinen yhdistymisvapaus.

Kun maan hallitus päättää, että kilpailukyky riippuu työn hinnasta, se voi nykyjärjestelmässä yrittää neuvotella työntekijä- ja työnantajajärjestöjen kanssa tätä tulkintaa noudattavista työehdoista. Kun se ei onnistu, kyse ei ole mafiasta, vaan siitä, että Suomen nykyinen järjestelmä suojaa näin työntekijöiden oikeuksia.

Kolmikantajärjestelmän purkamisessa voi kyllä olla järkeä, mutta se on suuri yhteiskunnallinen muutos, joka ei voi perustua vain sille, että työehtoja ei saada yhtäkkiä hallituksen vaihtuessa kiristettyä niin paljon kuin huvittaa. Jokaisen työntekijän pitäisi ymmärtää, että järjestelmän purkamisen vaikutukset olisivat paljon laajemmat kuin eduskunnan vallan lisääntyminen ja siksi asiaa pitää harkita tarkkaan.

Kolmikantajärjestelmä ansaitsee kritiikkiä monesta asiasta, muun muassa järjestäytymättömien silpputyöntekijöiden ja itsensätyöllistäjien unohtamisesta. Nyt kuultavia hyökkäyksiä ammatillista järjestäytymistä kohtaan arvioidessa on kuitenkin hyvä muistaa, miten ay-liikkeen neuvotteluaseman heikkeneminen palvelee syytösten esittäjiä. Heikompi työntekijäpuoli on monelle kassakoneen kilinää.

pam

 

Standard