Ääriryhmät ja osinkojuhlien tähteet

Helsingin Sanomat analysoi tuoreeltaan palkansaajajärjestö SAK:n 7.3. alustavasti hyväksymää yhteiskuntasopimusta. Lehden mukaan sopimuksen kaatuminen olisi ”ääriryhmien voitto maltillisesta enemmistöstä”. Palkansaajilta odotetaan nyt uhrimieltä:

Muita palkansaajia ärsyttävät usein vapaamatkustajaliitot, jotka katsovat, ettei Suomen pelastaminen kuuluu heille, vaan muille. Jo nyt 80 prosenttia palkansaajista on alustavasti valmiita uhrautumaan, jotta työpaikkoja tulisi ehkä lisää. Miksi nämäkään liitot vaivautuisivat, jos muut eivät vaivaudu.

Siis moni on valmis ”uhrautumaan”, jotta työpaikkoja tulisi ”ehkä” lisää. Nyt puhutaan tilanteessa, jossa pitkittynyttä talouslamaa on yritetty hoitaa maltillisilla palkkaratkaisuilla jo monta vuotta ilman kummempia tuloksia.

Uhrautumista vastustavat liitot nimetään terrorismilla flirttailevalla kielellä ”ääriryhmiksi”. Nämä ovat ammattiliittoja, jotka perustuslain ja Suomen kolmikantaisen järjestelmän nojalla käyvät neuvotteluja jäsentensä työehdoista työnantajien kanssa. Kirjoituksen kielenkäyttö ohjaa lukijaa pitämään tätä heikomman puolelle asettautumista vaarallisena:

Jos sopimus tänä keväänä kaatuu, se on ääriryhmien voitto ja vahvistaa esimerkiksi hallituksen ja työnantajien ääriryhmien asemaa. Ääriryhmillä on tapana ruokkia toisiaan.

Toisin kuin Helsingin sanomat antaa ymmärtää, ay-liike ei ole rettelöinyt, vaan se on juuri tänään taipunut niin että selkänikamat pitävät ääntä, mutta vähäinenkin vastustus tulkitaan vapaamatkustamiseksi. Ja tätä retorista nurinkääntötemppua ei tee työnantajapuoli, vaan maan vaikutusvaltaisin sanomalehti.

Suunnataan hetkeksi katse aidan toiselle puolelle, kohti niitä ihmisiä, joiden palkkoja neuvottelut eivät koske. Niihin ihmisiin, joita Helsingin Sanomien analyysi ei nimitä ääriryhmiksi.

Suomalaiset pörssiyritykset jakavat tänä keväänä omistajilleen viime vuoden tulokseen perustuen osinkoja yhteensä yli kahdeksan miljardia euroa (usein uutisoitu luku n. 12 miljardia sisältää MOT:n mukaan kaksi ruotsalaisyritystä). Tähän tulevat päälle pörssin ulkopuolisten yritysten osingot. Samanaikaisesti Demokraatti-lehden mukaan vuonna 2015 yritykset tekivät kiinteitä investointeja noin neljän miljardin ja tutkimus- ja kehitysinvestointeja noin kolmen miljardin edestä, eli osinkosummaa vähemmän.

YLE uutisoi tänään, että MOT-ohjelman selvityksen mukaan suomalaisista osingoista maksetaan hyvin vähän veroja Esimerkiksi Fiskarsin kaksi omistajaa eivät maksa ollenkaan veroja noin kuuden miljoonan euron osingoistaan. Kaikkiaan osinkojen verovaje on noin 600 miljoonaa euroa, joka vuositasolla ylittää hallituksen koulutusleikkaukset kevyesti.

Osinkojuhlien pöydistä putoilee taantumassa kituvan valtion kirstuun vain muruja, tähteitä.

Osingot ovat rahaa, jonka yritys jakaa omistajilleen sen sijaan että se investoitaisiin yrityksen toimintaan. Osinkona jaettu raha siirtyy siis omistajan hallintaan, investoitu raha taas synnyttää taloudellista toimeliaisuutta ja mahdollisesti uutta työtä. Kun osingosta ei makseta edes veroa, se synnyttää vielä vähemmän hyötyä muille kuin taloudelliselle eliitille.

Osinkoverojen katoamisesta on kuulunut uutisia samoina päivinä kuin on kauhisteltu ay-järjestöjen haluttomuutta hyväksyä työehtojensa heikennyksiä. Helsingin sanomien tarinaan mahtuu vain yksi totuus, lupaus vientialojen palkanalennusten vaikutuksesta työllisyyteen ja talouskasvuun. Sen tarinan vuoksi ollaan valmiita kutsumaan pienipalkkaisia puolustavia neuvottelijoita ääriryhmiksi samalla kun annetaan taloudellisen vallan linnakkeiden puuhata mitä puuhaavat työn hinnan putoamista odotellessa.

Suomen talouden ongelmat eivät ratkea sillä, että osingot perutaan, vaikka ei investoinneista haittaa olisi. Tärkeämpää on huomata, miten talkoohenkeä ja uhrimieltä jatkuvasti odotetaan julkisessa keskustelussa vain työntekijöiltä, kun taas työnantajapuoli voi vapaasti määritellä talouspolitiikan reunaehdot. On naiivia ja vastuutonta syyttää palkansaajia taloudellisen eliitin siunaamalla huonolla talouspolitiikalla pitkitetystä lamasta, mutta juuri siitä ay-mustamaalaamisessa on kysymys.

Keväällä 2016 ilmestyy Pontus Purokurun ja Emilia Kukkalan tietokirja siitä, miten media pitää yllä yhteiskunnallisia hierarkioita. Teoksen nimi ”Luokkavallan vahtikoirat” tuntuu juuri nyt erityisen osuvalta luonnehdinnalta eräästä sanomalehdestä. Vahtikoira ei vahdi vallanpitäjiä, vaan on heidän palveluksessaan ja puree kaikkia muita.

EDIT 7.2.3016 kl 21:00: Tarkennettu osinkojen perumista koskevaa kohtaa.