Perustulokokeilu, lol

Kirjoitin keväällä 2016 Voima-lehteen jutun perustulosta, jossa käytiin läpi erilaisia perustulomalleja ja niiden yhteiskunnallista tausta-ajattelua. Jutun oli tarkoitus osoittaa, että perustulo voi olla muutakin, kuin työn vastaanottamista edistävä väline. Suurikokoinen perustulo tarjoaisi ihmisille lisää kontrollia omaan elämäänsä nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa, jossa työ yhä harvemmin riittää takaamaan kunnollisen toimeentulon. Pieni perustulo taas antaa vähemmän omaehtoista kontrollia, sillä sen saaja on vahvasti riippuvainen kulloisestakin työmarkkinatilanteesta ja joutuu ottamaan vastaan mitä saa. Perustulo ei ole pelkkä tekninen uudistus vaan poliittisen kamppailun yksi väline.

Sipilän hallituksen keväällä 2015 hallitusohjelmaan kirjaama perustulokokeilu oli valtion menoja leikkaavan ohjelman yksi kysymysmerkki. Millaista perustuloa nyt oltaisiin kokeilemassa? Kokeilun toteuttava KELA linjaa esiselvitysraportissaan kokeilun toteuttamisesta seuraavasti:

Hedelmällisessä koetilanteessa koeryhmillä olisi toisistaan poikkeavia perustulomalleja, jolloin olisi mahdollista tutkia monipuolisesti perustulon vaikutusmekanismeja.

Oltiinko nyt todella kiinnostuneita selvittämään, miten ihmisten elämiin vaikuttaisivat erikokoiset perustulosummat, tai miten suuren maan eri tyyppisillä alueilla elävät ja eri työmarkkina-asemissa olevat perustuloa hyödyntäisivät?

Ei oltu. Sosiaali- ja terveysministeriön 25. elokuuta julkaisema lakiesitys perustulokokeilun toteuttamiseksi on kaikkea muuta kuin ihmisten erilaisia tilanteita ja tarpeita huomioiva kokonaisuus. Se on tympeä ”töihin vaikka väkisin” -kokeilu, joka on, yllätys yllätys, suunnattu ainoastaan KELAn etuuksia nostaville työttömille. Ainoa asia, mistä ollaan kiinnostuneita, on työttömien saaminen pois tilastoista maksamalla osa riittämättömän palkan erotuksesta valtion kassasta. Ongelmallista tässä on muun muassa se, että pieni perustulo ei oikeasti takaa toimeentuloa edes työtä vastaanottaville esimerkiksi pääkaupunkiseudulla, jossa yksiöiden vuokrat ovat järjestään yli 700 euroa. Tarvitaan muita tukimuotoja perustulon päälle, eli ketään ei nosteta tukiviidakosta pois. Ketään ei myöskään auteta kieltäytymään heikoilla ehdoilla tarjotusta työstä.

Nyt saatu esitys perustulokokeilusta osoittaa yhden asian selvästi: perustulo universaalina, työväestön neuvotteluasemaa ja arkea parantavana tulomuotona ei synny ilman poliittista painetta. Tympeään työajan lisäämiseen ja työn hinnan alentamiseen jumittunut porvariblokki ei tule antamaan mitään sellaisia uudistuksia, jotka voisivat horjuttaa pääoman mahdollisuuksia saada halpaa työvoimaa koneiston osaksi. Sellaisen odottaminen olisi yksinkertaisesti naiivia. Onkin spekuloitu, että alibudjetoidun ja suppean kokeilun tavoite olisi antaa näennäistä todistusaineistoa, että perustulo on käyttökelvoton ajatus. Oikeasti tietenkin käyttökelvoton on vain itse koeasetelma.

Juuri ennen lakiesityksen julkistamista uutisoitiin myös, että vasemmiston kansanedustaja Anna Kontulan kommentit samaisessa Voimaan kirjoittamassani artikkelissa ovat aiheuttaneet paheksuntaa porvarileirissä. Kokoomuksen lehti Verkkouutiset otsikoi juttunsa ”Vasemmistolainen perustulo mahdollistaisi työstä kieltäytymisen”, ja siinä referoidaan Nordean ekonomistin ja kokoomuksen kansanedustajan twitter-ivailua siitä, miten suuri perustulo ”romahduttaisi työllisyyden”.

Perustulo tosiaan voisi olla radikaali työntekemisen ehtoja muovaava voima. Työllisyyden romahduttamisen sijaan se tosin voisi tarkoittaa, että ihmiset voisivat tehdä enemmän asioita, joita he haluavat tehdä sen sijaan että tekisivät asioita, joihin heidät pakotetaan. Tämä yksinkertainen ajatus vapaudesta on kuitenkin vääränlaista vapautta niiden näkökulmasta, joiden tavoitteena on saada tuotanto pyörimään koko ajan halvemmalla ja nopeammin. Vapaus ei paljoa paina, kun arvonlisäys on uhattuna. Nyt toteutettava suppea ja yksisilmäinen kokeilu ei tule antamaan tietoa, joka oikeasti hyödyttäisi epävarmassa työmarkkina-asemassa olevia. Vapautta lisäävä ja valinnanvaraa parantava perustulo saavutetaan vain kamppailun avulla.

 

Pillory_(PSF).png

Kuva: Wikipedia

Standard

Kela sai minut raivoamaan ja lähettelemään verkkopalveluunsa facebook-kuvankaappauksia

En tunnistanut omaa ääntäni, kun huusin puhelimeen: ”Pitääkö mun alkaa siis seurustella, jotta mä voin saada myönteisen tukipäätöksen?!” Kommunikoin ihmisten kanssa yleensä aika säyseästi, mutta oli mennyt liikaa aikaa ja olin kohdannut liikaa omituisia vastoinkäymisiä.

Kaikki alkoi vuoden alussa kun ryhdyin freelanceriksi. Toimeksiantoja kertyi aluksi mukava määrä, mutta epätasaisesti. Aktiivisuuteen, henkilöbrändiin ja verkostoitumiseen ohjaavana aikana pyrin huolehtimaan siitä, että nimeni nousi esiin silloin tällöin. Ideoin ja myin aktiivisesti juttuja, tapasin ihmisiä, suunnittelin ja toteutin päällekkäin. Kaikki aktiivisuuteni ei kuitenkaan kääntynyt toivotulla tavalla rahaksi, jaksamisen kanssa oli välillä ongelmia, ja ilman säästöjä epätasaiset tulovirrat muodostuivat pian toiminnan esteeksi. Niinpä hain asumistukea.

Hakemusta rustatessani muistin kyllä joidenkin vuosien takaiset puheet Kelan heterosuhteísiin perustuvista käytännöistä asumistuen myöntämisessä. Eri juridista sukupuolta oleva kämppäkaveri saattaisi olla ongelma. Pikainen tutustuminen YLEn vuodelta 2012 julkaisemaan etuuspäällikön haastatteluun kuitenkin loi minuun uskoa:

[Seurustelemattomuuden] todistaminen on kuitenkin monissa tapauksissa ongelmallista ja tämä ymmärretään myös Kelassa.

– Lähtökohtamme on, että luotetaan asiakkaan kertomaan. Meillä on myös itsellämme keinoja tarkastella asiaa. Katsotaan esimerkiksi, että hakijan muut etuudet ovat samoista lähtökohdista.

Ensimmäinen hakemukseni hylättiin mielestäni perustellusti, koska meillä oli vuokranantajan aiemmasta käytännöstä johtuen yhteinen vuokrasopimus. En ollut tullut ajatelleeksi asiaa, mutta oletin, että se on helposti korjattavissa. Pieni byrokraattinen yksityiskohta, joka vaati ainoastaan uuden vuokrasopimuksen laatimisen. Se osoittaisi, että olen Kelan teknisellä termillä ilmaistuna oma ruokakuntani. Lähetin uuden hakemuksen, jossa oli liitteenä uusi vuokrasopimus, selvitys asuntomme koosta ja erillisistä huoneista.

Toisen hylkäyksen kohdalla aloin jo vähän ihmetellä, miten tällainen järjestelmä voi edelleen olla olemassa. Kolmannen kohdalla totesin, että se luultavasti on olemassa, koska harva haluaa puhua julkisesti omasta tukien varassa elämisestään ja siten ei synny painetta muuttaa epäoikeudenmukaisia käytäntöjä.

Perusteena hylkäämiselle oli jatkuvasti, että Kelan näkökulmasta asun avoliitossa. “Avopuolisoni” tuloista vaadittiin selvitystä, koska ne vaikuttavat tukisumman suuruuteen. Kolmanteen hakemukseen olin liittänyt valokuvat erillisistä makuuhuoneista sekä luonnoksen asunnon pohjapiirroksesta. Kun se hylättiin, soitin Kelaan. Ensimmäinen virkailija oli ystävällinen, mutta neuvoton. Yritin kysyä, miten voin todistaa, että en asu avoliitossa. Hän ei tiennyt ja yhdisti minut toiselle virkailijalle. Keskustelumme toisen virkailijan kanssa meni suunnilleen näin:

Minä: Lähetin kuvia asunnosta.

Virkailija: Ne voisivat olla mistä tahansa asunnosta tai vaikka vierashuoneesta.

Minä: Miten sitten voin todistaa että emme seurustele keskenämme?

Virkailija: Sitten pitäisi kertoa, kenen kanssa sinä seurustelet tai kenen kanssa kämppis seurustelee.

Minä: Kumpikaan meistä ei seurustele.

Virkailija: Joo kuule mä oon tehnyt näitä hommia aika pitkään, toi ei tule menemään läpi.

Olemme saapuneet kohtaan, jossa alan huutaa virkailijalle puhelimessa. Töykeää olankohauttelua parempia vastauksia en saanut, vaan puhelu loppui ikävissä tunnelmissa. Tarvitsemani vastauksen sain lopulta kaivettua ystävän avustuksella verkosta Kelan sivujen kysymysosiosta:

Sinun kannattaa selvittää kaikki mahdolliset seikat, jotka mielestäsi todistavat, että olet vuokrannut osan asunnosta itsellesi tuntemattomalta henkilöltä. Selvitä miksi ja miten asumisjärjestelyistä on sovittu. Osoita esimerkiksi asunnon pohjapiirrustuksilla, että asunnossa on asukkaille erilliset huoneet.

Pohjapiirros ei ollut tällä kertaa purrut. Lopulta lisäsin kolmannen hylätyn hakemukseni valitukseen liitteeksi kuvankaappauksen facebook-keskustelusta, jossa yhteinen ystävä esittelee minut ja kämppäkaverin toisillemme, kun etsin asuntoa. Aikaa ensimmäisestä hakemuksesta oli kulunut neljä kuukautta. Aloin olla uupunut ja rahaton.

Vastauksessa Kela ilmoitti suunnilleen, että se “voi katsoa” että emme ole tunteneet toisiamme, kun muutin asuntoon. Sitten tarvitsi vielä toimittaa tarkat tulolaskelmat noiden kuluneiden kuukausien ajalta ja alkuperäiset palkkakuitit noin kymmeneltä eri toimeksiantajaltani. Siihen meni vielä kuukausi. Sen jälkeen, viiden kuukauden kuluttua, sain myönteisen päätöksen. Kaikki tämä siis siksi, että juridisesti mieheksi ja naiseksi katsotut samassa kodissa asuvat ihmiset oletetaan automaattisesti pariskunnaksi. Myös siksi, että sekalaisia lyhyitä pätkiä tekevä on edelleen järjestelmän silmissä poikkeus eikä tukimuotojen suunnittelun lähtökohta. Järjestelmän vaatima mieletön tarkkuus omien tulojen ja elämäntilanteen suhteen osoittaa, että se perustuu ajatukselle säännöllisestä heteroliitoissa saman katon alla elävien ihmisten ansiotyöstä, josta poikkeaminen on niin harvinaista, että resurssit riittävät jokaisen tapauksen yksityiskohtaiseen tutkimiseen. Näin ei ole todellisuudessa ollut pitkään aikaan.

Tästä prosessista voi oppia paljon ajastamme. Minulle ilmeinen oppi on, että sosiaaliturva pitää uudistaa vastikkeettomaksi niin nopeasti kuin mahdollista. Nyt järjestelmä on tehoton, heteronormatiivinen ja nöyryyttävä eikä se ole ajan tasalla uuden työn muotojen kanssa, jotka ovat olleet ympärillämme jo vuosikymmeniä. Ihmisten elämäntilanteet ja työmarkkina-asema muuttuvat todella nopeasti, mutta nykyinen raskas nöyryyttävä byrokraattinen prosessi jättää monet ansaitsemiensa tukien ulkopuolelle.

On entistä vaikeampaa erotella edes teoreettisesti, milloin ihminen tekee läpimedialisoituneessa tietotyöyhteiskunnassa työtä ja milloin ei, ja siksi olisi kohtuullista, että hän ei joudu itse sitä millin tarkasti yksilöimään. Vain osasta työtä maksetaan, siksi tarvitaan uudenlainen sosiaaliturva. Ja koska suuret uudistukset näyttävät lähes mahdottomilta, voisiko edes sen typerän hetero-oletuksen poistaa aluksi? Järjestelmä perustuu nykyisellään ihmisten yksityiselämän kyttäämiseen, mielivaltaan ja tuen hakijan alistamiseen. Se yksilöi ja hallitsee ihmisiä erillisinä toisistaan, ja tekee siten myös epäkohtien osoittamisen vaikeaksi, koska tuensaajia syyllistetään yhteiskunnassa yleisesti.

Itselleni suuri etu prosessissa oli se, että sain sen aikana tuloja, minulla oli psyykkisiä resursseja ja osaamista etsiä aiheesta tietoa ja käyttää aikaani oman asiani hoitamiseen Kelan puolesta. Entä ne ihmiset, jotka eivät ole yhtä hyvässä asemassa? Minulle taannehtivasti maksettu summa vaati laskelmieni mukaan myös työtä hakemusten äärellä niin monta tuntia, että mikäli samaa summaa tarjottaisiin yhtä kauan kestävästä työkeikasta, miettisin asiaa kahteen kertaan. Kelan asiaan käyttämiä työtunteja en tietysti voi laskea, mutta niitäkin varmasti kertyi.

Olen tämän prosessin päätyttyä ottanut tavakseni katsoa silloin tällöin näyttelijä Antti Holman videon, jossa homomies yrittää selvittää, miten hän voisi todistaa Kelalle, ettei elä avoliitossa Maija-nimisen kämppiksensä kanssa. Hankala virkailija ei usko asiakasta millään, ehdottaa tätä lataamaan kuvia homoseksuaalisuuden harjoittamisesta verkkopalveluun ja pyytää osoittamaan, että asunnossa asuva koira ei käy ansiotyössä tai ole sairaseläkkeellä. Aiemmin olen pitänyt pätkää fiktiivisenä sketsinä. Tuenhakuprosessin itse läpi käytyäni olen melko vakuuttunut, että kyseessä on dokumenttielokuva, jonka Holma on kuvannut salaa Kelan tiloissa.

kela.jpg

 

Standard