Miten tulevaisuus otetaan takaisin?

Pontus Purokuru kirjoittaa Toimittaja testaa –blogissa siitä, miten tulevaisuus on kadonnut yhteiskunnallisesta mielikuvituksesta ja miten olemme päätyneet elämään ainaista kuritalouden nykyisyyttä. Talouskasvun pysähtyminen ja työväenliikkeen kivettyminen vievät pohjan tulevaisuusajattelulta. ”Tulevaisuus on peruttu”, Purokuru otsikoi.

Tutustuin jonkin verran Suomessa tuotettaviin tulevaisuusskenaarioihin ja osallistuin myös niiden rakentamiseen vuosien 2013 ja 2015 välillä. Nämä olivat strategiatyövälineitä, joiden tarkoituksena oli tarkastella erilaisia mahdollisia kehityskulkuja, jotta voitaisiin valita haluttu, optimaalinen. Niiden tarkoituksena ei sinänsä ollut ennustaa, vaan kuvitella nykyhetkestä käsin, mitä voisi tapahtua ja siten päätellä, miten päätöksentekijöiden kannattaa toimia.

Kuvaavaa näille tulevaisuusskenaarioille oli, että tyypillisesti inhimillisten olojen parantuminen aiheutui teknologisen kehityksen tai kasvavan uusyhteisöllisyyden ansiosta. Merkittävää tässä on, mikä oloja ei parantanut: yhteiskunnalliset liikkeet. Niissä ei ollut toimijuutta joukkovoiman mielessä. Tässä tavassa ajatella piilee oleellista siitä maailmasta, josta Purokuru puhuu.

Jos katsotaan vasemmiston (laajasti ymmärrettynä) kuvittelukykyä tällä hetkellä, josta Purokuru ei suoraan puhu, mutta josta hänen tekstissään kuitenkin on kysymys, nähdään tyhjä ulappa. Tulevaisuutta kohti ei suuntauduta, ei nähdä omaa toimijuutta sen muovaajana. Tulee mieleen, että ainoa kuviteltavissa oleva tulevaisuuden autuus on syliin putoava teknologian mahdollistama yltäkylläisyys. Sen aikaansaamisen edellyttämä uusjako jää kuitenkin leikkauskohteista taistelemisen jalkoihin.

Jos pohditaan, millaista tulevaisuusajattelua tällä hetkellä on mahdollista lukea, huomataan että aloite asiassa on politiikan ulkopuolisilla ”asiantuntijoilla”. Teknokraateilla, jotka välttämättä eivät ole kiinnostuneita sellaisten reunaehtojen kuin kapitalismi haastamisesta omissa visioissaan. Toimijuus ei ole toimimista poliittisen subjektin mielessä. Tulevaisuus pitää pelastaa asiantuntijoilta.

Jotta saisimme tulevaisuuden takaisin, tarvitaan ymmärrys tätä aikaa luonnehtivista taloudellisista ja yleisemmistä yhteiskunnallisista reunahdoista. Niistä käsin on mahdollista organisoitua liikkeeksi, joka kohdistaa vaatimuksensa keskeisiin työtä ja elämää koskeviin kipupisteisiin. Mikäli nämä askeleet jätetään väliin, päädytään kamppailemaan asioista, jotka on jo kertaalleen hävitty työväenliikkeen pirstoutumisen seurauksena, tai vaihtoehtoisesti sanelemaan mitä halutaan ilman minkäänlaista käsitystä siitä, miten se käytännössä mahdollistuu. Donald Trump haluaa ihmiset takaisin tehtaisiin, mutta meidän pitäisi pystyä kuvittelemaan enemmän. Vasemmiston suurimpia heikkouksia ja lyhytnäköisyyttä on juuttua taistelemaan alistetussa asemassa työskentelemisen puolesta.

Tulevaisuuden kadottaminen on traaginen asia, jota on helppo jäädä suremaan. Tyypillisiä surun oireita on syyttää oikeistoa oman ajattelun heikosta läpäisevyydestä. Vaikeampaa, paljon vaikeampaa on todeta että oman ajattelun kipukohtiin on puututtava, että ollaan juututtu ikuiseen nykyisyyteen. Kuten Purokuru toteaa, talouskasvun ja vanhan työväenliikkeen liitto on purettu, niinpä myöskään liikkeen organisoiminen ei voi enää perustua niille lähtökohdille.

Gift_City.jpg

 

Standard

Miksi puoluepolitiikka on niin luotaantyöntävää?

Olen aina äänestänyt kuuliaisesti, koska olen omaksunut luutuneen käsityksen, että se on tärkeää. Silti minua on kalvanut tunne, että jokin tässä kaikessa on pielessä. Vaikka seuraan puoluepolitiikan käänteitä aktiivisesti, siihen osallistuminen ei oikein jaksa kiinnostaa. Viime aikoina olen pohtinut erästä konkreettista syytä siihen, miksi näin on.

Olen päässyt turhautumiseni syiden jäljille vasemmistoliiton sisäisen, noin 1000 jäsenen facebook-ryhmän avulla. Ryhmä muistuttaa vihreiden vastaavaa: siellä rivijäsenet keskustelevat politiikasta, nostavat esiin ajankohtaisia uutisia ja pohtivat, miten puolueen kannatusta voisi lisätä. Itsessään ryhmät ovat mainioita ruohonjuuritason vaikuttamisen mahdollistavia kanavia. Erityisesti viime aikoina huomioni on kuitenkin kiinnittynyt yhteen seikkaan: keskusteluissa paistaa usein huoli sellaisista kuvitteellisista ihmisistä ja ihmisryhmistä, jotka eivät itse ole keskustelussa mukana. Keskustelu siis pyörii usein jossain keskusteluun osallistuvien konkreettisten henkilöiden konkreettisten poliittisten aloitteiden ulkopuolella. Se keskittyy poissaoleviin potentiaalisiin kannattajiin, joiden jokaisen oikun seuraaminen ja ennalta arvaaminen näyttää olevan joidenkin mielestä poliittisen liikkeen tärkein tehtävä.

Hyvä esimerkki on vasemmistoliiton ryhmän hiljattainen keskustelu feminismistä. Keskustelun lähtökohta oli ehdotus vasemmistoliiton julistautumisesta feministiseksi puolueeksi. Ehdotus keräsi nopeasti paljon kommentteja, joista osa oli kiittäviä, osa ehdotuksen vastaisia. Huomionarvoista monissa vastustavissa ehdotuksissa oli, että ne eivät pitäneet ehdotusta ongelmallisena sen takia, että feminismissä olisi jotain vikaa. Sen sijaan ongelma ehdotuksessa oli feminismi-sanan ”kaiku” ja se, että se estäisi puolueelta laajemman äänestäjien suosion saavuttamisen.

Nämä kommentit tiivistävät turhautumiseni puoluepolitiikkaan hyvin. Ensimmäinen ajatukseni niitä lukiessani on, miten väsyttävää on, että huomio on aina jossain konkreettisen tekemisen ulkopuolella. Huoli kohdistuu aina potentiaalisiin äänestäjiin, jotka ajatellaan konservatiivisiksi ja ymmärtämättömiksi. Oikean, konkreettisen feministin ehdotus feministisestä politiikasta ei merkitse ollenkaan niin paljon kuin se joku jossain, joka varmaan pitää feminismiä ihan roskana. Tuo kuviteltu keskimääräinen joku saa siis äänensä aina paremmin kuuluviin kuin oikeat ihmiset. Ilmiö ei koske mitenkään erityisesti vasemmistoliittoa, vaan pätee puoluepolitiikkaan yleisemminkin. Puolueet tekevät asioita ennen kaikkea lähettääkseen viestejä mahdollisille äänestäjille. Kukaan ei oikein edes kysy, voisiko puolue olla sellainen liike, jossa näkyvät siinä mukana olevien ihmisten konkreettiset tarpeet tehdä muutoksia ennemmin kuin joidenkin kuvitteellisten ihmisten kuvitteelliset tarpeet.

Kun huomio on seuraavien vaalien tuloksessa, tekeminen vaalien välillä on ennen kaikkea erilaisia viestintäkampanjoita. Lähtökohtana ei siis ole, että ihmiset tekevät politiikkaa osana liikettä, vaan että puolue tekee politiikkaa heidän puolestaan, kunhan hyvällä viestinnällä vaan saadaan ihmiset äänestämään. Ihmisten puolueuskollisuuden heikentyessä kosiskelu yritetään ulottaa yhä laajemmalle joukolle, puhutella mahdollisimman monenlaisia ryhmiä. Tuloksena on tylsiä ja tasapaksuja kampanjoita vaalien alla.

Samasta syystä puolueissa ei ole riittävästi toiminnan mahdollisuuksia. Puolueet eivät juuri osallistu konkreettisiin aloitteisiin, esimerkiksi kerää tarinoita naisten seksuaalisesta ahdistelusta, puolusta marjanpoimijoiden oikeuksia tai kerää rahaa ISISin uhkaamille kurdeille. Ne voisivat hyvin tehdä noita kaikkia, mutta niiden toiminta keskittyy kapeaan edustukselliseen politiikkaan. Puolueet eivät ole liikkeitä, vaan vaaliorganisaatioita.  Niiden fokus ei ole niissä mukana olevien ihmisten tarpeiden ilmaisussa ja toiminnassa, vaan aina jossain muualla: sen konservatiivisen, keskiverron ja passiivisen äänestäjän metsästyksessä, vaaleissa, jossain meidän elämiemme ulkopuolella. Kansalaisten luottamus on kansalaisten aktiivisuutta tärkeämpää.

Tämä kirjoitus on epäoikeudenmukainen puolueita kohtaan, sillä niiden aktiivit totta kai tekevät juuri tuollaisia omaehtoisia asioita, joita yllä listataan. Kysymys onkin siitä, että tällainen aktiivisuus ei ole puolueiden ydintoimintaa, vaan jotakin siinä sivussa, jotakin mikä unohtuu aina kun uusi gallup-tulos tulee.

Mitä asialle pitäisi sitten tehdä? Se ei välttämättä ole oleellinen kysymys. Mikäli puolueet eivät ole innostava tapa tehdä politiikkaa, ihmisten aktiivisuus ennen pitkää ohjautuu johonkin muualle. Mikäli puolueet haluavat estää tämän, niiden täytyy pystyä muuhunkin kuin graafikoiden palkkaamiseen. Ainoa tapa tehdä politiikasta kiinnostavaa on antaa ihmisille mahdollisuus tehdä sitä itse. Puolueiden haaste on tulla tarpeeksi mielekkääksi tavaksi toteuttaa tämä.

 

ceci.jpg

Standard

Kauppalehti yllättyi: vasemmisto ei kannata oikeistopolitiikkaa

Suomessa on tällä hetkellä blokkipoliittinen asetelma. Talouskuripolitiikkaa kannattava päministeri Juha Sipilä valitsi hallitukseen Keskustan rinnalle kaksi puoluetta, jotka ovat valmiita ajamaan läpi toivotut vyönkiristykset. Syntyi oikeistoblokki, jota yhdistävät muun muassa nämä käsitykset:

  • Työllisyys paranee lisäämällä työvoiman tarjontaa, eli pakottamalla ihmiset ottamaan työtä vastaan esimerkiksi heikentämällä työttömyysturvaa
  • Vienti on nyt keskeisin tapa saada talous kasvuun ja se saadaan aikaan alentamalla työn hintaa
  • Julkinen sektori on liian suuri, ei-tuottava kuluerä, ja yksityisen sektorin pitäisi huolehtia työllistämisestä
  • Julkisen sektorin velkaantuminen on itsessään ongelma, jonka takia tarvitaan leikkauksia eikä elvytystä

Nämä käsitykset ja niiden pohjalta tehty politiikka ei ole itsestäänselvää, vaan ideologista. Ne ovat tyypillisiä oikeistolaisen politiikan ajatuksia. Niille vaihtoehtoisia ajatuksia ovat oppositiopuolueet esitelleet muun muassa omissa vaihtoehtobudjeteissaan (1,2,3).

Kauppalehden vastaava päätoimittaja Arno Ahosniemi on kuitenkin hämmentynyt. Kirjoituksessaan ”Iloisesti sirkuttava muutosvastarinta” Ahosniemi valittelee, että ” hallitus on joka rintamalla törmännyt väkevään EI-liikkeeseen, joka torppaa kaikki hyvät ideat alkuunsa.” Ahosniemi listaa joukon hallituksen esityksiä, joita oppositio ei ole hyväksynyt.

Ahosniemi puhuu ”hyvistä ideoista”, ei politiikasta. Hänelle kyse on ”Suomen nostamisesta suosta”. Ahosniemen listan hallituksen ehdotuksista, joita on vastustettu, kuuluu seuraavasti:

Julkisen sektorin lomien lyhentäminen                                     
Opintotuen leikkaukset                                      
Muun kuin omaa koulutusta vastaavan työn vastaanottaminen                                              
Paikallinen sopiminen
Ensimmäinen sairauslomapäivä työntekijän omaan piikkiin                                                        
Ansiosidonnaisen työttömyysturvan leikkaukset                                               
Työn tekeminen työttömyyskorvausta pienemmällä palkalla                                                    
Aktiivinen katuminen veropetostapauksissa
Työajan pidentäminen juhlapyhiä vähentämällä                                                
Päivähoitomaksujen nostaminen                                                
Työntekijän koeajan pidentäminen                                            
Yksityisten palvelujen lisääminen terveydenhuollossa
Lomarahojen leikkaukset                                                                                             
Oppisopimuskoulutuksen laajentaminen
Työttömyyskorvausten muuntaminen starttirahaksi

Tämän listan ”hyvistä ideoista” valtaosa voidaan jakaa kolmeen luokkaan seuraavasti:

ENEMMÄN TYÖTÄ SAMALLA / PIENEMMÄLLÄ PALKALLA
Julkisen sektorin lomien lyhentäminen
Ensimmäinen sairauslomapäivä työntekijän omaan piikkiin
Työajan pidentäminen juhlapyhiä vähentämällä
Lomarahojen leikkaukset
MUUT TOIMEENTULON HEIKENNYKSET
Opintotuen leikkaukset
Ansiosidonnaisen työttömyysturvan leikkaukset
Päivähoitomaksujen nostaminen
TYÖNHAKIJOIHIN KOHDISTUVAT KURITOIMENPITEET
Muun kuin omaa koulutusta vastaavan työn vastaanottaminen
Työn tekeminen työttömyyskorvausta pienemmällä palkalla
Työntekijän koeajan pidentäminen

Ne ovat siis tyypillisiä alussa listatun oikeistoideologian mukaisia ehdotuksia. Ei tarvitse ajatella, että ne ovat väärin tai tyhmiä myöntääkseen, että ne selvästi ovat ideologisia. Kenenkään ei pitäisi ihmetellä, että keskustavasemmistolainen oppositio vastustaa niitä.

Luokittelun jälkeen jää lyhyempi ehdotuslista:

Paikallinen sopiminen
Aktiivinen katuminen veropetostapauksissa
Yksityisten palvelujen lisääminen terveydenhuollossa
Oppisopimuskoulutuksen laajentaminen
Työttömyyskorvausten muuntaminen starttirahaksi

Yksi ehdotus koskien työntekijän neuvotteluaseman mahdollista heikentymistä, yksi koskien veronkiertäjien rangaistusten lieventämistä (jonka hallitus itse veti takaisin), yksi koskien yksityisen sektorin voitontavoittelun tuomista julkisen alueelle, yksi koskien oppisopimuskoulutusta ja yksi starttirahaa.

Kolme ensimmäistä viidestä ovat myös laskettavissa ideologisesti oikeistolaisiksi ehdotuksisksi. Jälleen, ei tarvitse vastustaa niitä myöntääkseen niiden ideologisuuden. Oppisopimuskoulutuksen laajentaminen ja työttömyyskorvausten muuntaminen starttirahaksi ovat listan ainoita kohtia, joiden poliittinen väri ei ole aivan itsestäänselvä.

Miksi politiikka on niin vaikeaa? Sitä kysyy tavallaan Kauppalehtikin, mutta päätoimittajalla mielessä on vain, miksi hyviä ideoita ei kuunnella. Minulle tuo kysymys näyttäytyy vähän toisin. Minä pohdin, miksi päätoimittajan on niin vaikeaa myöntää, että politiikassa on vaihtoehtoisia näkemyksiä eikä mitään objektiivisesti hyviä ideoita.

Opposition tehtävä on vastustaa ja esittää vaihtoehtoja. Päätoimittaja voisi edes yrittää muistaa, että nyt esitettävät hallituksen ideat eivät ole ainoita mahdollisia.

 

man

Kuva: Pixabay

 

Standard

Keskustan härskein vedätys meni sinulta ohi

Kuka on jo saanut Keskustan eduskuntavaalien aikaisen Suomi kuntoon –renkutuksen karkotettua päästään?

Unohtaminen voi tuntua houkuttelevalta vapautukselta piinasta, mutta se ei kannata. Palauttakaamme kertosäkeen sanat mieleen:

Suomi kuntoon, Suomi kuntoon, me pannaan Suomi kuntoon, se luo työtä kaikille, se istuu oikeudentuntoon

Työtä kaikille? Mitä tämä oikein tarkoittaa?

Se tarkoittaa 150 000 työpaikkaa työttömille työnhakijoille ja 30 000:n työvoiman ulkopuolella olevan henkilön ”potentiaalin hyödyntämistä”, jos Keskustan omia laskelmia on uskominen. Keskusta lupasi ennen vaaleja luoda seuraavien kymmenen vuoden aikana 200 000 uutta työpaikkaa. Asiakirjassa ”Työllistävä Suomi” käydään läpi alakohtaisesti, miten nuo työpaikat syntyvät.

Siis hetkinen. Eikö tuo kuulosta aika suurelta määrältä työpaikkoja?

Kun Kokoomus lupasi vuoden alussa nostaa työllisyysasteen 75 %:iin vaalikauden loppuun mennessä ja Keskusta lupasi samaa kymmenessä vuodessa, kaikista maailman tahoista Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi analyysin, joka puuttuu lupauksiin. Siis virkamiesorganisaatio, jolla ei ole määritelmällisesti puoluepoliittisia intressejä.

TEM kertoo, että 200 000 työpaikkaa on mahdollista synnyttää vaalikauden loppuun mennessä. Se tosin on mahdollista vain, jos samalla katoaa aika tavalla muita työpaikkoja. Nettomääräisenä se on ”mahdotonta”. Analyysi kertoo, että ”viime vuosina on syntynyt noin 46 000 uutta työpaikkaa vuodessa, mutta työpaikkoja on tuhoutunut noin 55 000 vuodessa.”

Vaalien alla tulevat hallituspuolueet päästettiin todella vähällä näiden laskelmien suhteen. Sipilältä kysyttiin medioissa, mihin lupaus 200 000 uudesta työpaikasta perustuu, mutta vastauksena annettua ”Työllistävä Suomi” –asiakirjaa ei kukaan vaivautunut käymään kunnolla läpi.

Enkä aio käydä minäkään tässä kirjoituksessa. Sellaista sekavaa huttua se on.

Sanonpa vain, että metsäteollisuuteen ja -talouteen sekä puutuoteteollisuuteen luvataan 20 000 uutta työpaikkaa ja yksityisen sektorin hyvinvointi- ja terveysalalle, terveysteknologiaan ja lääketeollisuuteen 30 000. Kuulostavat aika hulppeilta lupauksilta. Kymmenen vuoden perspektiivi antaa tilaa unelmoida.

Esimerkiksi terveyssektorin työpaikkatavoitteen saavuttamisen ”keskeiset keinot” ovat seuraavat:

• Kevennetään hallinnollista taakkaa. Normien purku, yhtenäistäminen ja ajantasaistaminen. Samat pelisäännöt kaikille toimijoille. Joustavuutta peliin, jotta voidaan kehittyä.
• Hyödynnetään tietoa. Kerätty tieto liikkumaan ja töihin. Tietokannat ja kansalliset sähköiset palvelut tehokkaasti käyttöön. Digitalisaatiosta hyödyt irti.
• Tarjotaan selkänojaa kasvua hakeville. Tutkimuksen ja investointien rahoitusmekanismit joustaviksi ja selkeiksi. Ensimmäisen työntekijän palkkauksen helpottaminen. Uusien tuotteiden kaupallistaminen ja hoitomenetelmien kehittäminen vaativat pitkäjänteisyyttä.

Kuten jokainen lukea osaava huomaa, vain yksi noista on keino työpaikkojen luomiseen, mutta sekin erittäin hämärä. 30 000:n työpaikan luomiseen tämä liiketoimintasuunnitelma ei menisi läpi missään leijonan luolassa. Vaaleissa se meni, koska kukaan ei lukenut sitä.

Keskustan laskelmat huomioivat myös työpaikkojen tuhoutumisen, eli tuhoutuneet on jo vähennetty 200 000 työpaikasta. Kaikki tuhoutuvat työpaikat siis korvataan ja niiden päälle syntyy 200 000 uutta kymmenessä vuodessa.

Kaikki työpaikat syntyvät yksityiselle sektorille sitten, kun yhteiskuntasopimus ja muut kilpailukykyuudistukset saadaan voimaan. Julkiselle sektorille syntyy hoivatyötä, mutta muuta, määrittelemätöntä työtä häviää saman verran, 20-30 000 henkilöä. Suomesta tulee kukoistava yritysten supervaltio. Automatisaation syömistä työpaikoista ei juuri huolehdita.

Kaikki tietävät, miten prosessi on käynnistynyt.

Hallituksen ilmoittamien koulutusleikkausteen jäljiltä arvioitu korkeakoulujen irtisanomistarve on yli 5000 työpaikkaa  ja postin uusin YT-kierros vie melkein 900 lisää . Julkisen sektorin 20-30 000:n työpaikan vähentäminen on siis saatu hyvin käyntiin. Yli 200 000:n uuden yksityisen sektorin työpaikan luominen vielä ottaa vauhtia, mutta hitaasti hyvä tulee.

Korvaan vähän särähtää paperin kohta ”Kokoomushallitus on leikannut Tekesin myöntövaltuuksia koko vaalikauden 2011-2015 ajan. Vuonna 2015 jo 127 miljoonan euron tasoon yltävät myöntövaltuusleikkaukset on purettava”. Tekesiltä kun päätettiin vain pari kuukautta myöhemmin Keskustan johdolla leikata kolmannes sen myöntövaltuuksista, eli suunnilleen sama summa, jonka Kokoomus aiemmin leikkasi.

Heti petetty lupaus hieman tahrii muuten optimisista paperia. Suurin osa paperin lupauksista tulee paljastumaan vuosituhannen vedätykseksi vasta vuosien kuluttua, ja vain sillä ehdolla, että hallitus pysyy kasassa kautensa loppuun saakka.

suomi

Standard