Itsenäisen ajattelun puute koituu työväenliikkeen kohtaloksi

Viikonloppuna syntyneessä kilpailukykysopimuksessa on useita suuria ongelmia. Kapitalismin näkökulmasta keskeinen ongelma on, että sopimus elää tehtaan ja kellokortin ajassa, jossa kuusi minuuttia lisää tuotantolinjalla tarkoittaa esimerkiksi kuutta peltilevyä lisää, eli yksiselitteistä työn tehostumista. Se ei huomioi ollenkaan sitä, että työaika on usein melko surkea tapa vaikuttaa siihen, paljonko yksittäisestä työtekijästä saadaan tuotantoprosessissa irti, kun työt ovat esimerkiksi koodaamista.

Sopimuksen laatimisprosessiin liittyvä työntekijöiden itsenäisyyden ongelma on kuitenkin porvarihallituksen ajatusvirheitä tärkeämpi. Ongelma liittyy siihen, miten työntekijäpuolen keskeiset instituutiot eivät organisoidu työläisten itsenäisyyden puolustamiseksi, vaan ovat yhtä sokeita kuin porvarit. Ammattiliitot sopivat vapaaehtoisesti työajan pidennyksestä. Näyttää että niillä ei ole omaa talousajattelua, vaan höpinät kustannuskilpailukyvystä niellään sellaisenaan, vaikka suurten liittojen kuten PAMin jäsenet voisivat vain katsomalla oman työpäivänsä kulkua kertoa, miten kuusi minuuttia pahimmassa tapauksessa tekevät työstä tehottomampaa tai parhaassa tapauksessa saadaan kyllä haaskattua ilman huonoa omaatuntoa. Ne voisivat myös kysyä, miksi niiden ylipäätään pitäisi huolehtia arvonlisäyksestä tai neuvotella leikkauspolitiikasta.

Suurimman pettymyksen, niin kuin kovin usein, neuvotteluprosessin päätteeksi tarjosi järjestäytyneen työväen vanha parlamentaarinen linnake SDP. Kannatusmittausten perusteella Suomen suurimman puolueen puheenjohtajan Antti Rinteen rautainen analyysi sopimuksesta oli tuoreeltaan, että siinä palkansaajat ”olivat valmiita kantamaan vastuuta kasvun ja työllisyyden ongelmien ratkaisemiseksi”. Pahempaa älyllistä epärehellisyyttä tai vaihtoehtoisesti ymmärtämättömyyttä on vaikeaa kuvitella. Mitä vastuun kantamista on siinä, että omaksuu oikeiston mantran kustannuskilpailukyvystä sen sijaan, että työväenliike arvioisi omaa tilannettaan sen tiedon valossa, mitä työntekijöillä on omista töistään ja niiden ”tehostamisen” mahdollisuuksista?

rinne

Rinteen reaktio kilpailukykysopimukseen vahvistaa jo tiedossa olleen asian: mikäli SDP on seuraava pääministeripuolue, sama näköalaton, pääoman lisäämiseen keskittynyt ja vanhan teollisuustuotannon ajatukseen juuttunut politiikka jatkuu Suomessa hiukan eri painotuksin. Paljolti on kyse siitä, että työväenliike ei onnistu rakentamaan omaa kriittistä ajattelua, vaan nielee sille ulkopuolelta syötetyt opit ja uhkaukset ilman vastarintaa. Työväenliikkeen muutos pakottaisi myös SDP:n muuttamaan linjauksiaan (tai ylipäätään muodostamaan jonkinlaista 2000-lukulaista talousajattelua).

Oikeiston etujen sijaan työväenliikkeen olisi syytä keskittyä rakentamaan nykyaikaiseen työelämään sopeutettuja vaatimuksia, ylipäätään vaatia asioita nykyisen jatkuvan kumartelun sijaan. Se edellyttää, että ei etsitä vastauksia historiasta, tilanteista, jotka eivät palaa. Sen sijaan on pohdittava, millaisin keinoin työläisten taloudellinen ja toiminnallinen itsenäisyys voidaan varmistaa, kun entistä suurempi osa elämistämme imetään osaksi pääoman arvonlisäystä samalla kun palkkatyö sirpaloituu. Perspektiivin muutos on radikaali, sillä tällä hetkellä työväenliike lainaa ja omaksuu mieluummin kuin ajattelee itse.

Advertisements
Standard

Minkä puolesta työväenliike marssii vappuna?

Vappumarssi on yksi suomalaisen työväenliikkeen keskeisiä symboleita ja siksi siinä tapahtuvat muutokset ovat kiinnostavia. Helsingin sanomat uutisoi nimittäin joitain päiviä sitten, että Helsingin vappumarssin suunta on kääntynyt: tänä vuonna marssitaan Pitkäsillan yli Hakaniemestä keskustaan ja Kansalaistorille. Porvariston ja työväen aikoinaan erottaneen sillan ylittämisellä porvariston suuntaan saattaa olla enemmän merkitystä kuin ensi näkemältä voisi luulla.

Uudenlaista marssia kommentoi pääkaupunkiseudun SAK:n edustaja Simo Utriainen sanoilla ”kyllä kansa kaipaa jotain piristystä”. Mutta onko piristys todella se, mitä tarvitaan, vai sittenkin kapina?

Suuntansa kääntäneen marssin järjestävä SAK päätti maaliskuussa hyväksyä alustavasti yhteiskuntasopimuksen, joka koostuu käytännössä vain palkanalennuksista. Toinen järjestäjä, maan suosituimman puolueen statusta hipova SDP, on muun muassa mennyt mukaan velkapelkoiseen retoriikkaan ja koonnut vaihtoehtobudjetin, jossa luvataan ottaa vähemmän velkaa kuin hallitus. Vuosi sitten SDP myös esitti neljän miljardin valtiontalouden sopeutuslistan.

Marssin lopuksi Kansalaistorille toivotaan mukaan erityisesti lapsiperheitä. Tapahtuman osallistujia rajataan HS:n jutussa muun muassa pukeutumisen perusteella:

Kaikenlaiset karnevaaliasut ovat tervetulleita vappumarssille, mutta koko kasvot peittäviä naamioita tai kommandopipoja ei sallita. 

Vuonna 2014 SAK pyysi poliisia siirtämään ilman kummempia järjestyshäiriöitä aiemmin marssineen antiautoritääristen ryhmien niin kutsutun mustan blokin vappukulkueen perälle. Utriaisen tämän vuoden kommenteista voi päätellä että samanlaista kohtelua olisi odotettavissa ja niinpä antiautoritäärisillä on oma marssi jo toista vuotta.

Marssitapahtuman facebook-seinällä esitetään vielä lisätoive:

Kulkueen järjestäjät edellyttävät kulkueeseen osallistuvilta, että muita kulkueeseen osallistuvia kunnioitetaan eikä esim. kulkueessa kannettavissa banderolleissa tai plakaateissa käytetä asiatonta kieltä.

Prioriteetit paistavat toiveista läpi: kunnollisuus ja sisäsiisteys ennen kaikkea, jotta kaikilla olisi hyvä mieli. Marssia, sen järjestäjiä ja ohjeistuksia tarkastellessa näyttää selvältä, että heikennyksistä kärsivät kansalaiset eivät saa omalta liikkeeltään muuta kuin ilmapallot käteen tänäkään vuonna. Radikalismia ei mukaan haluta, ei marssijoiden eikä vaatimusten tasolla.

Jääkö vastarinnan ajatus kulkueen taakse horisonttin ja tervehditäänkö Kansalaistorilla kompromissiratkaisuja, torjuntavoittoja ja budjettikuria? Tervehditäänkö siellä työväenliikkeen kyvyttömyyttä tehdä radikaalia vastarintaa: vaatia korkeaa perustuloa, talouskuripolitiikan lopettamista tai lyhyempiä työpäiviä?

Työväen vappumarssi ei ehkä ole enää marssi heikossa asemassa olevien puolesta. Pääjärjestäjistä vain vasemmistoliitolla on oikeita vaatimuksia vyönkiristyspolitiikan lopettamiseksi. Muiden osalta marssi uhkaa muuttua esitykseksi, jolla luutuneet, kerran radikaalit instituutiot juhlistavat hitaasti lipeävää otettaan.

hagis2.png

 

Standard

Kuvakertomus: HS rikkoi oikeistolaisennätyksen

Helsingin Sanomat käsittelee SAK:n alustavasti hyväksymää yhteiskuntasopimusta laajasti 8.3. Työehtoja kiristävä, ensisijaisesti palkkoja alentava sopimuskokonaisuus on kohdannut vastustusta joissakin SAK:n liitoissa, jotka epäilevät sen kykyä parantaa Suomen taloutta.

On merkittävä saavutus onnistua sisällyttämään neljälle sivulle viisi erillistä elinkeinoelämän ja porvarihallituksen hanketta ajavaa ja perustelevaa juttua. Tämä kuvakertomus havainnollistaa, miten Helsingin sanomat rikkoi 8.3. kaupallisten medioiden oikeistolaisennätyksen.

1. “Järjestöjen sopimus jumittui taas kerran”

Pääkirjoitus aloittaa vyörytyksen kevyesti. Palkanalennuksista koostuvan sopimuksen yksityiskohdissa on kyse “arvovallasta”, ei esimerkiksi siitä, onko palvelualojen pienituloisilla naisilla varaa ruokaan. Sopimuksen työllisyysvaikutuksia ei kyseenalaisteta mitenkään, todetaan vain, että sen vaikutukset ovat työllisyyttä parantavia.

2

2. “Nyrkkiä yhteen kroonikko-osastolla”

Sitten päästään asiaan. Päivän kolumnisti sattuu olemaan Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen. Hänen viestinsä on yksinkertainen: työn hinta on noussut liikaa. Se on objektiivinen fakta, jota ei suhteuteta esimerkiksi Suomen hyvin pärjääviin verrokkimaihin. Apunen kutsuu Ranskan ammattiyhdistysliikettä “luupäiseksi” ja vertaa palkansaajien mielenilmausta keskiajan kulkutautien uskomusparantamiseen. Apunen myös poimii satunnaisia pieniä mielenosoittajaryhmiä ilmeisesti pilkatakseen niitä, naistenpäivän kunniaksi muun muassa feministisen ajatushautomo Hatun.

4.jpg

3. “Sopimus uhkaa kaatua pieneen vähemmistöön”

Verkossa tämä kirjoitus kulkee otsikolla “Yhteiskuntasopimuksen kaatuminen keväällä olisi ääriryhmien voitto maltillisesta enemmistöstä“. Kaasuputki-sivu osoittaa, että tämä nimitys säästetään Helsingin sanomissa normaalisti vain terroristeille, joten on ilmeistä, millainen mielikuva ammattiyhdistysliikkeestä halutaan antaa. Palkansaajilta peräänkuulutetaan uhrimieltä, koska siten voi syntyä työtä “ehkä”. Palkanalennukset ainakin syntyvät varmasti. Sopimuksen kariutuminen olisi “vihaisten ääriryhmien voitto”, mistä seurannee, että sitä ajavat ovat maltillisia, tolkullisia ja oikeassa.

1

4. “Minkä hinnan hallitus suostuu maksamaan?”

Kirjoituksessa SAK haluaa lisää ja lisää hallitukselta. Hallituksen ei katsota esittävän vaatimuksia, vaikka palkkamalttiin vuosiksi suostuneet liitot saivat palkanalennuksia vaativan yhteiskunta”sopimuksen” allekirjoitettavaksi normaalin sopimuskierron ulkopuolella. SAK on viemässä Suomen finanssipoliittisen itsenäisyyden. Sitä ei siis vienyt esimerkiksi Suomen liittyminen euroon ja itsenäisestä rahapolitiikasta luopuminen. Ilmeisesti myöskään hallituksen tekemät laajamittaiset leikkaukset koulutuksesta eivät ole finanssipolitiikkaa, kun SAK voi palkkaneuvotteluilla sen varastaa.

3

5. “Sisäinen devalvaatio ottaa palkansaajilta ja antaa yrityksille”

Pitäisikö tämän löytyä koko listalta? Maratonin loppua kohden lehti hiljentää tahtia ja käy läpi millaisia vaikutuksia yhteiskuntasopimuksella on palkansaajien tuloihin. Kirjoitus vaikuttaa ensisilmäyksellä jopa kädenojennukselta Tätäkään palstatilaa ei kuitenkaan jätetä inspiroimaan kapinamieltä ääriryhmissä, vaan loppuun on laitettu tärkeä muistutus, että verotuloilla ne teidän palkkanne maksetaan ja lomarahasäästöt lisäävät verotuloja. Uutta työtä tästä kaikesta lopulta syntyy, vaikka voisi näyttää siltä, että teiltä otetaan pois.

Standard