Minkä puolesta työväenliike marssii vappuna?

Vappumarssi on yksi suomalaisen työväenliikkeen keskeisiä symboleita ja siksi siinä tapahtuvat muutokset ovat kiinnostavia. Helsingin sanomat uutisoi nimittäin joitain päiviä sitten, että Helsingin vappumarssin suunta on kääntynyt: tänä vuonna marssitaan Pitkäsillan yli Hakaniemestä keskustaan ja Kansalaistorille. Porvariston ja työväen aikoinaan erottaneen sillan ylittämisellä porvariston suuntaan saattaa olla enemmän merkitystä kuin ensi näkemältä voisi luulla.

Uudenlaista marssia kommentoi pääkaupunkiseudun SAK:n edustaja Simo Utriainen sanoilla ”kyllä kansa kaipaa jotain piristystä”. Mutta onko piristys todella se, mitä tarvitaan, vai sittenkin kapina?

Suuntansa kääntäneen marssin järjestävä SAK päätti maaliskuussa hyväksyä alustavasti yhteiskuntasopimuksen, joka koostuu käytännössä vain palkanalennuksista. Toinen järjestäjä, maan suosituimman puolueen statusta hipova SDP, on muun muassa mennyt mukaan velkapelkoiseen retoriikkaan ja koonnut vaihtoehtobudjetin, jossa luvataan ottaa vähemmän velkaa kuin hallitus. Vuosi sitten SDP myös esitti neljän miljardin valtiontalouden sopeutuslistan.

Marssin lopuksi Kansalaistorille toivotaan mukaan erityisesti lapsiperheitä. Tapahtuman osallistujia rajataan HS:n jutussa muun muassa pukeutumisen perusteella:

Kaikenlaiset karnevaaliasut ovat tervetulleita vappumarssille, mutta koko kasvot peittäviä naamioita tai kommandopipoja ei sallita. 

Vuonna 2014 SAK pyysi poliisia siirtämään ilman kummempia järjestyshäiriöitä aiemmin marssineen antiautoritääristen ryhmien niin kutsutun mustan blokin vappukulkueen perälle. Utriaisen tämän vuoden kommenteista voi päätellä että samanlaista kohtelua olisi odotettavissa ja niinpä antiautoritäärisillä on oma marssi jo toista vuotta.

Marssitapahtuman facebook-seinällä esitetään vielä lisätoive:

Kulkueen järjestäjät edellyttävät kulkueeseen osallistuvilta, että muita kulkueeseen osallistuvia kunnioitetaan eikä esim. kulkueessa kannettavissa banderolleissa tai plakaateissa käytetä asiatonta kieltä.

Prioriteetit paistavat toiveista läpi: kunnollisuus ja sisäsiisteys ennen kaikkea, jotta kaikilla olisi hyvä mieli. Marssia, sen järjestäjiä ja ohjeistuksia tarkastellessa näyttää selvältä, että heikennyksistä kärsivät kansalaiset eivät saa omalta liikkeeltään muuta kuin ilmapallot käteen tänäkään vuonna. Radikalismia ei mukaan haluta, ei marssijoiden eikä vaatimusten tasolla.

Jääkö vastarinnan ajatus kulkueen taakse horisonttin ja tervehditäänkö Kansalaistorilla kompromissiratkaisuja, torjuntavoittoja ja budjettikuria? Tervehditäänkö siellä työväenliikkeen kyvyttömyyttä tehdä radikaalia vastarintaa: vaatia korkeaa perustuloa, talouskuripolitiikan lopettamista tai lyhyempiä työpäiviä?

Työväen vappumarssi ei ehkä ole enää marssi heikossa asemassa olevien puolesta. Pääjärjestäjistä vain vasemmistoliitolla on oikeita vaatimuksia vyönkiristyspolitiikan lopettamiseksi. Muiden osalta marssi uhkaa muuttua esitykseksi, jolla luutuneet, kerran radikaalit instituutiot juhlistavat hitaasti lipeävää otettaan.

hagis2.png

 

Standard

Leikkaushuumassa unohtuu, että yritykset ovat riippuvaisia työvoimastaan

YLEn A2-illassa oli 18.4. aiheena taloustalkoot, eli se, miten Suomi saadaan nousuun kunhan jokainen joustaa. Yrittäjä Jethro Rostedt ilmoitti ohjelmassa, että hän ei oman käsityksensä mukaan saa yhteiskunnalta tällä hetkellä mitään muuta kuin lapsilisät. Perään yrittäjäneuvos Päivikki Palosaari sanoi, että yrittäjältä on jo viety kaikki, joten talkoissa annettavaa ei enää ole. Vain osa ihmisistä siis voi joustaa.

Tällainen puhe ei ole mitenkään harvinaista. Ajatus voittoa tuottavasta yritystoiminnasta yhteiskunnasta riippumattomana, itsenäisenä ja itseriittoisena asiana toistuu tiuhaan julkisuudessa.

Ajatus on valitettavan harhainen. Jos katsotaan mitä tahansa työllistävää yritystä, se luo lisäarvoa omistajilleen yhteiskunnan kouluttamien työntekijöiden työpanoksella. Liiketoimintansa turvana sillä on oikeusjärjestelmä. Ja nämä ovat vain ilmeisimpiä esimerkkejä. Yritykset ovat lukemattomilla tavoilla riippuvaisia yhteiskunnasta, jossa ne toimivat. Siksi ne muun muassa maksavat veroja.

Ajatus yrittäjästä anteliaana hyväntekijänä on toistunut viime aikoina myös lakkojen yhteydessä. Esimerkiksi viime syksynä Metsäteollisuus kommentoi paperityöntekijöiden työnseisausuhkaa, että ”suomalaiset metsäteollisuusyritykset kärsivät merkittäviä vahinkoja” sen takia. Nordean Aki Kangasharju kommentoi samana syksynä Taloussanomille, että ”Auto- ja kuljetusalan työntekijöiden liitto AKT saattaisi jumittaa vientiteollisuutta pysäyttämällä satamatyöt. Jos muitakin tulisi mukaan, koko Suomi voisi pysähtyä. Se olisi täysi katastrofi”.

Näissä kauhistelevissa puheissa on hämmentävää se, että lakon tarkoitus on juuri osoittaa, että yritykset ja kansalaiset tarvitsevat työntekijöitä. Jos yritykset voisivat toimia ilman työntekijöitä, lakko ei haittaisi niitä tippaakaan. Kauhistelemalla lakkoja elinkeinoelämä itse asiassa osoittaa, että se on täysin riippuvainen elävästä työstä, ihmisistä, heidän osaamisestaan ja sitä kautta koko yhteiskunnasta.

Yritysten omistajia näyttää myös vaivaavan kummallinen ajatus täysin itse ansaitusta omaisuudesta. Siis ajatus siitä, että kaikki arvo, jota yritystoiminta tuottaa, olisi jotenkin itsestäänselvästi omistajalle kuuluvaa. Se näkyy muun muassa halukkuutena vältellä veroja ja muuttaa ulkomaille.

Kuitenkin palkkaneuvotteluissa on kyse juuri siitä, että koska yritys tarvitsee työntekijöitä arvon luomiseen, työntekijöillä on mahdollisuus neuvotella siitä, mikä osuus tuosta arvosta heille kuuluu. Samoin on pääomatulojen verotuksen kohdalla: koska yritys tarvitsee yhteiskunnalta infrastruktuuria, koulutusta ja turvallisuutta, yhteiskunnalla on mahdollisuus neuvotella siitä, mikä osuus esimerkiksi Rostedtin osinkotulojen arvosta sille kuuluu.

Yhteiskuntasopimusneuvotteluissa on käytännössä kyse juuri tällaisista neuvotteluista. Siitä, että työntekijöille halutaan antaa pienempi osuus siitä arvosta, jonka heidän työnsä luo. Pääomatuloveroja ei haluta korottaa, vaan palkkoja leikata.  Kun kiristyksiä tehdään, niistä ei kuitenkaan puhuta tästä näkökulmasta. Ne esitellään yhteiskunnan kokonaisedun näkökulmasta.

Yhtä hyvin yhteiskuntasopimuksesta voi puhua yhteisen vaurautemme uusjakona. Tulonsiirtona, jossa yhteiskunnan yhdeltä ryhmältä siirretään varoja toiselle. Ja koska yrittäjät oikeasti tarvitsevat työntekijöitä ja yhteiskuntaa, on kyseessä tulonsiirto, ei mikään itsestäänselvyys. Työntekijälle maksettava palkka ei ole yrittäjän anteliaisuutta, eikä siitä sellaisena kannata puhua. Se on yhteisen vaurauden jakamista, ja työntekijä on osuutensa ansainnut.

jethro.png

Standard

Laita 200 euroa sivuun ja kuole

Iltasanomissa julkaistiin yhteiskuntasopimusneuvottelujen alla piristävä artikkeli, jossa talousasiantuntija Terhi Majasalmi kertoo, miten jokaisella on mahdollisuus vaurastua halutessaan. Yhteiskuntasopimusneuvottelujen kuulemma pitäisi herätellä viimeistään pohtimaan uudelleen omia tuloja.

Majasalmi kannustaa:

Jokaisella on mahdollisuus säästää osa tuloistaan. Näillä säästöillä voi esimerkiksi ostaa osakkeita, jolloin on oikeutettu osinkoon, jos yhtiö sitä päättää jakaa.

Osinkotulot kuulostavat tosiaan houkuttelevilta, voihan niitä Suomessa nostaa useita miljoonia käytännössä maksamatta veroja, kuten MOT-ohjelma toi hiljattain ilmi. Tämä siis onnistuu, kunhan on ihan helvetin rikas jo valmiiksi.

Majasalmi käyttää esimerkkinä henkilöä, joka säästää 200 euroa  kuukaudessa kymmenen vuoden ajan ja sijoittaa ne osakkeisiin. Siinä tienaa tuhat euroa vuodessa sijoitettujen rahojen päälle. Kätevää. Hyvä esimerkki, joka on sovellettavissa jokaiseen suomalaiseen.

Jotta Majansalmen neuvot konkretisoituvat vielä paremmin, otetaan kuitenkin toinen esimerkki: Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2014 Suomen alimman tulokymmenyksen bruttotulojen keskiarvo oli 11 336 euroa vuodessa. Kuukausitasolla se tarkoittaa alle 950 euroa. Puoli miljoonaa ihmistä siis elää tällä rahalla. Summalla maksetaan vuokra, ruuat, liikkuminen ja kaikki muu.

Kun alle 1000 euron kuukausituloista laittaa 200 euroa sivuun, seuraus on yksinkertainen: useimmiten ihminen kuolee. Majansalmen neuvo voi tuntua hetkellisesti houkuttelevalta pitkittyneessä köyhyydessä elävälle, mutta aika brutaali hänen lähestymistapansa kyllä on.

Kokonaan perusturvan varassa eläviä ihmisiä on Suomessa yli 200 000. Työttömiä on eri arvioiden mukaan saman verran tai enemmän. Kun nyt käydään neuvotteluja sosiaaliturvaan tehtävistä kiristyksistä, tuntuvat Majasalmen neuvot suoranaiselta vittuilulta. Vaikka hän puhuu jokaisesta ihmisestä, hänen puheitaan ei todellakaan ole tarkoitettu ihmisille, joilla ei ole koskaan ollut mahdollisuutta haaveilla rahojen laittamisesta syrjään, koska ei ole ollut perittyä omaisuutta, ei koulutusta, ei tarjolla työtä tai  kykyä sitä tehdä.

Majasalmi uskoo kaikessa yksilöön:

Kohtalo on otettava omiin käsiin ja lähdettävä hankkimaan osaamista ja näytettävä tuloksia, josta joku on valmis maksamaan.

Tällainen puhe on yleistä. Kaikki on ihmisestä ja hänen omista kyvyistään kiinni. Menestystarinat ovat tarinoita yksilön ponnistuksista. Vähän toisenlaisen kuvan asiasta saa lukemalla, mitä sosiaali- ja terveyden alan asiantuntijoilla on sanottavana ihmisen vapaista mahdollisuuksista. THL:n sivuilla kuvataan pienituloisia perheitä ja lapsuudessa alkavaa köyhyyttä näin:

Erityisesti nuorten perheiden elämään kasaantuu paljon asumiseen, työhön ja toimeentuloon liittyviä ongelmia, eivätkä jatkuvan sentinvenyttämisen uuvuttamat vanhemmat välttämättä jaksa keskittyä perhe-elämään niin paljon, kuin lapset toivoisivat. Kun lapsen kotoaan saamat taloudelliset eväät ovat niukat, jatkuu lapsena koettu köyhyys helposti vielä aikuisuudessakin.

Siitä sitten ponnistelemaan ja laittamaan rahaa sivuun.

veikkanen

Standard

Kuvakertomus: HS rikkoi oikeistolaisennätyksen

Helsingin Sanomat käsittelee SAK:n alustavasti hyväksymää yhteiskuntasopimusta laajasti 8.3. Työehtoja kiristävä, ensisijaisesti palkkoja alentava sopimuskokonaisuus on kohdannut vastustusta joissakin SAK:n liitoissa, jotka epäilevät sen kykyä parantaa Suomen taloutta.

On merkittävä saavutus onnistua sisällyttämään neljälle sivulle viisi erillistä elinkeinoelämän ja porvarihallituksen hanketta ajavaa ja perustelevaa juttua. Tämä kuvakertomus havainnollistaa, miten Helsingin sanomat rikkoi 8.3. kaupallisten medioiden oikeistolaisennätyksen.

1. “Järjestöjen sopimus jumittui taas kerran”

Pääkirjoitus aloittaa vyörytyksen kevyesti. Palkanalennuksista koostuvan sopimuksen yksityiskohdissa on kyse “arvovallasta”, ei esimerkiksi siitä, onko palvelualojen pienituloisilla naisilla varaa ruokaan. Sopimuksen työllisyysvaikutuksia ei kyseenalaisteta mitenkään, todetaan vain, että sen vaikutukset ovat työllisyyttä parantavia.

2

2. “Nyrkkiä yhteen kroonikko-osastolla”

Sitten päästään asiaan. Päivän kolumnisti sattuu olemaan Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen. Hänen viestinsä on yksinkertainen: työn hinta on noussut liikaa. Se on objektiivinen fakta, jota ei suhteuteta esimerkiksi Suomen hyvin pärjääviin verrokkimaihin. Apunen kutsuu Ranskan ammattiyhdistysliikettä “luupäiseksi” ja vertaa palkansaajien mielenilmausta keskiajan kulkutautien uskomusparantamiseen. Apunen myös poimii satunnaisia pieniä mielenosoittajaryhmiä ilmeisesti pilkatakseen niitä, naistenpäivän kunniaksi muun muassa feministisen ajatushautomo Hatun.

4.jpg

3. “Sopimus uhkaa kaatua pieneen vähemmistöön”

Verkossa tämä kirjoitus kulkee otsikolla “Yhteiskuntasopimuksen kaatuminen keväällä olisi ääriryhmien voitto maltillisesta enemmistöstä“. Kaasuputki-sivu osoittaa, että tämä nimitys säästetään Helsingin sanomissa normaalisti vain terroristeille, joten on ilmeistä, millainen mielikuva ammattiyhdistysliikkeestä halutaan antaa. Palkansaajilta peräänkuulutetaan uhrimieltä, koska siten voi syntyä työtä “ehkä”. Palkanalennukset ainakin syntyvät varmasti. Sopimuksen kariutuminen olisi “vihaisten ääriryhmien voitto”, mistä seurannee, että sitä ajavat ovat maltillisia, tolkullisia ja oikeassa.

1

4. “Minkä hinnan hallitus suostuu maksamaan?”

Kirjoituksessa SAK haluaa lisää ja lisää hallitukselta. Hallituksen ei katsota esittävän vaatimuksia, vaikka palkkamalttiin vuosiksi suostuneet liitot saivat palkanalennuksia vaativan yhteiskunta”sopimuksen” allekirjoitettavaksi normaalin sopimuskierron ulkopuolella. SAK on viemässä Suomen finanssipoliittisen itsenäisyyden. Sitä ei siis vienyt esimerkiksi Suomen liittyminen euroon ja itsenäisestä rahapolitiikasta luopuminen. Ilmeisesti myöskään hallituksen tekemät laajamittaiset leikkaukset koulutuksesta eivät ole finanssipolitiikkaa, kun SAK voi palkkaneuvotteluilla sen varastaa.

3

5. “Sisäinen devalvaatio ottaa palkansaajilta ja antaa yrityksille”

Pitäisikö tämän löytyä koko listalta? Maratonin loppua kohden lehti hiljentää tahtia ja käy läpi millaisia vaikutuksia yhteiskuntasopimuksella on palkansaajien tuloihin. Kirjoitus vaikuttaa ensisilmäyksellä jopa kädenojennukselta Tätäkään palstatilaa ei kuitenkaan jätetä inspiroimaan kapinamieltä ääriryhmissä, vaan loppuun on laitettu tärkeä muistutus, että verotuloilla ne teidän palkkanne maksetaan ja lomarahasäästöt lisäävät verotuloja. Uutta työtä tästä kaikesta lopulta syntyy, vaikka voisi näyttää siltä, että teiltä otetaan pois.

Standard

Ääriryhmät ja osinkojuhlien tähteet

Helsingin Sanomat analysoi tuoreeltaan palkansaajajärjestö SAK:n 7.3. alustavasti hyväksymää yhteiskuntasopimusta. Lehden mukaan sopimuksen kaatuminen olisi ”ääriryhmien voitto maltillisesta enemmistöstä”. Palkansaajilta odotetaan nyt uhrimieltä:

Muita palkansaajia ärsyttävät usein vapaamatkustajaliitot, jotka katsovat, ettei Suomen pelastaminen kuuluu heille, vaan muille. Jo nyt 80 prosenttia palkansaajista on alustavasti valmiita uhrautumaan, jotta työpaikkoja tulisi ehkä lisää. Miksi nämäkään liitot vaivautuisivat, jos muut eivät vaivaudu.

Siis moni on valmis ”uhrautumaan”, jotta työpaikkoja tulisi ”ehkä” lisää. Nyt puhutaan tilanteessa, jossa pitkittynyttä talouslamaa on yritetty hoitaa maltillisilla palkkaratkaisuilla jo monta vuotta ilman kummempia tuloksia.

Uhrautumista vastustavat liitot nimetään terrorismilla flirttailevalla kielellä ”ääriryhmiksi”. Nämä ovat ammattiliittoja, jotka perustuslain ja Suomen kolmikantaisen järjestelmän nojalla käyvät neuvotteluja jäsentensä työehdoista työnantajien kanssa. Kirjoituksen kielenkäyttö ohjaa lukijaa pitämään tätä heikomman puolelle asettautumista vaarallisena:

Jos sopimus tänä keväänä kaatuu, se on ääriryhmien voitto ja vahvistaa esimerkiksi hallituksen ja työnantajien ääriryhmien asemaa. Ääriryhmillä on tapana ruokkia toisiaan.

Toisin kuin Helsingin sanomat antaa ymmärtää, ay-liike ei ole rettelöinyt, vaan se on juuri tänään taipunut niin että selkänikamat pitävät ääntä, mutta vähäinenkin vastustus tulkitaan vapaamatkustamiseksi. Ja tätä retorista nurinkääntötemppua ei tee työnantajapuoli, vaan maan vaikutusvaltaisin sanomalehti.

Suunnataan hetkeksi katse aidan toiselle puolelle, kohti niitä ihmisiä, joiden palkkoja neuvottelut eivät koske. Niihin ihmisiin, joita Helsingin Sanomien analyysi ei nimitä ääriryhmiksi.

Suomalaiset pörssiyritykset jakavat tänä keväänä omistajilleen viime vuoden tulokseen perustuen osinkoja yhteensä yli kahdeksan miljardia euroa (usein uutisoitu luku n. 12 miljardia sisältää MOT:n mukaan kaksi ruotsalaisyritystä). Tähän tulevat päälle pörssin ulkopuolisten yritysten osingot. Samanaikaisesti Demokraatti-lehden mukaan vuonna 2015 yritykset tekivät kiinteitä investointeja noin neljän miljardin ja tutkimus- ja kehitysinvestointeja noin kolmen miljardin edestä, eli osinkosummaa vähemmän.

YLE uutisoi tänään, että MOT-ohjelman selvityksen mukaan suomalaisista osingoista maksetaan hyvin vähän veroja Esimerkiksi Fiskarsin kaksi omistajaa eivät maksa ollenkaan veroja noin kuuden miljoonan euron osingoistaan. Kaikkiaan osinkojen verovaje on noin 600 miljoonaa euroa, joka vuositasolla ylittää hallituksen koulutusleikkaukset kevyesti.

Osinkojuhlien pöydistä putoilee taantumassa kituvan valtion kirstuun vain muruja, tähteitä.

Osingot ovat rahaa, jonka yritys jakaa omistajilleen sen sijaan että se investoitaisiin yrityksen toimintaan. Osinkona jaettu raha siirtyy siis omistajan hallintaan, investoitu raha taas synnyttää taloudellista toimeliaisuutta ja mahdollisesti uutta työtä. Kun osingosta ei makseta edes veroa, se synnyttää vielä vähemmän hyötyä muille kuin taloudelliselle eliitille.

Osinkoverojen katoamisesta on kuulunut uutisia samoina päivinä kuin on kauhisteltu ay-järjestöjen haluttomuutta hyväksyä työehtojensa heikennyksiä. Helsingin sanomien tarinaan mahtuu vain yksi totuus, lupaus vientialojen palkanalennusten vaikutuksesta työllisyyteen ja talouskasvuun. Sen tarinan vuoksi ollaan valmiita kutsumaan pienipalkkaisia puolustavia neuvottelijoita ääriryhmiksi samalla kun annetaan taloudellisen vallan linnakkeiden puuhata mitä puuhaavat työn hinnan putoamista odotellessa.

Suomen talouden ongelmat eivät ratkea sillä, että osingot perutaan, vaikka ei investoinneista haittaa olisi. Tärkeämpää on huomata, miten talkoohenkeä ja uhrimieltä jatkuvasti odotetaan julkisessa keskustelussa vain työntekijöiltä, kun taas työnantajapuoli voi vapaasti määritellä talouspolitiikan reunaehdot. On naiivia ja vastuutonta syyttää palkansaajia taloudellisen eliitin siunaamalla huonolla talouspolitiikalla pitkitetystä lamasta, mutta juuri siitä ay-mustamaalaamisessa on kysymys.

Keväällä 2016 ilmestyy Pontus Purokurun ja Emilia Kukkalan tietokirja siitä, miten media pitää yllä yhteiskunnallisia hierarkioita. Teoksen nimi ”Luokkavallan vahtikoirat” tuntuu juuri nyt erityisen osuvalta luonnehdinnalta eräästä sanomalehdestä. Vahtikoira ei vahdi vallanpitäjiä, vaan on heidän palveluksessaan ja puree kaikkia muita.

EDIT 7.2.3016 kl 21:00: Tarkennettu osinkojen perumista koskevaa kohtaa.

pankki

Standard

Onko ay-liike mafia?

Useiden liittojen irtautuessa yhteiskuntasopimuksesta eri puolilta on alkanut kuulua kovaa kritiikkiä ay-liikettä kohtaan. Markkinointiammattilainen Anssi Järvisen paljon jaetun kirjoituksen mukaan ay-liike toimii demokratian vastaisesti, koska se vastustaa demokraattisesti valitun Suomen hallituksen tahtoa ja toisaalta liittojen sisäiset päätöksentekomekanismit eivät ole oikeanlaisia.  Palvelualan ammattiliitto PAMin irtauduttua yhteiskuntasopimusluonnoksesta Iltalehti julkaisi artikkelin, jossa irtautuminen laitetaan kansankiihottajien tilille:

PAMin radikaalit ovat saattaneet käyttää tilannetta hyödykseen. Puheenjohtaja on voitu pitää tietämättömänä pinnan alla kyteneestä jäsenistön tyytymättömyydestä, jota vasemmistoliiton radikaalit ovat ruokkineet.

Ay-liike näyttää näissä puheenvuoroissa pahalta. Epädemokraattinen, parlamentarismin vastainen, vaatimuksia esittävä, radikaalien hallitsema. Kuulostaa mafialta. Onko näin?

Kansainvälinen työjärjestö ILO on muotoillut useita ammatillista järjestäytymistä koskevia sopimuksia. Niitä ovat muun muassa järjestäytymisvapautta koskevat sopimukset numero 87 ja 98 sekä työläisten edustamista koskeva sopimus 135. Ne linjaavat työläisten ja työnantajien mahdollisuuksista neuvotella työtä koskevista ehdoista ja korvauksista. Suomen parlamentaarisesti valitut eduskunnat ovat ratifioineet kaikki nämä sopimukset.

Suomi on ratifioinut myös Universaalin ihmisoikeuksien julistuksen, jonka 23. artiklan neljäs kohta kuuluu: Jokaisella on oikeus perustaa ammattiyhdistyksiä ja liittyä niihin etujensa puolustamiseksi. Ammatillinen järjestäytyminen on yleismaailmallisesti nähty perustavana työntekijöiden oikeutena, jota poljetaan eniten länsimaiden ulkopuolella halpatuotantomaissa.

Suomessa ei ole lakisääteistä yleistä minimipalkkaa. Se johtuu siitä, että Suomessa työntekijät ja työnantajat ovat sopineet keskenään itseään koskevista asioista. Mikäli ay-liike yhtäkkiä lakkaisi olemasta, Suomesta puuttuisi työntekijöiden suoja, sillä se suoja on ollut eduskuntaa enemmän ay-liikkeen vastuulla.

Meillä on rakennettu parlamentaarisen järjestelmän rinnalla ja kanssa toimiva ay-järjestelmä, jota voi verrata esimerkiksi kunnalliseen itsehallintoon. Kunnat päättävät monista asioistaan eduskunnan ohi vaaleilla valituilla edustajilla, mutta kukaan ei syytä kuntia parlamentarismin vastaisuudesta. Kuntien itsehallinnosta säädetään perustuslaissa, jonka tehtävä on suojata Suomen valtiollista järjestelmää lyhyen tähtäyksen ajattelulta ja epädemokraattisilta hyökkäyksiltä. Samaan perustuslakiin on muuten kirjattu myös ammatillinen yhdistymisvapaus.

Kun maan hallitus päättää, että kilpailukyky riippuu työn hinnasta, se voi nykyjärjestelmässä yrittää neuvotella työntekijä- ja työnantajajärjestöjen kanssa tätä tulkintaa noudattavista työehdoista. Kun se ei onnistu, kyse ei ole mafiasta, vaan siitä, että Suomen nykyinen järjestelmä suojaa näin työntekijöiden oikeuksia.

Kolmikantajärjestelmän purkamisessa voi kyllä olla järkeä, mutta se on suuri yhteiskunnallinen muutos, joka ei voi perustua vain sille, että työehtoja ei saada yhtäkkiä hallituksen vaihtuessa kiristettyä niin paljon kuin huvittaa. Jokaisen työntekijän pitäisi ymmärtää, että järjestelmän purkamisen vaikutukset olisivat paljon laajemmat kuin eduskunnan vallan lisääntyminen ja siksi asiaa pitää harkita tarkkaan.

Kolmikantajärjestelmä ansaitsee kritiikkiä monesta asiasta, muun muassa järjestäytymättömien silpputyöntekijöiden ja itsensätyöllistäjien unohtamisesta. Nyt kuultavia hyökkäyksiä ammatillista järjestäytymistä kohtaan arvioidessa on kuitenkin hyvä muistaa, miten ay-liikkeen neuvotteluaseman heikkeneminen palvelee syytösten esittäjiä. Heikompi työntekijäpuoli on monelle kassakoneen kilinää.

pam

 

Standard