Pekka ja Pätkä historian välittäjinä?

YLE esitti tänään elokuvan Pekka ja Pätkä n#####einä ja sai siitä paljon palautetta ( esim. 1, 2, 3). Perustelluimmalta tuntuvan palautteen viesti oli että n-sana ja blackface, eli valkoisen ihmisen esiintyminen mustana, ovat rasismia, ja olleet sitä myös elokuvan esittämisajankohtana, ja siksi elokuvan esittäminen on kyseenalaista.

YLEn ohjelmapäällikkö Pentti Väliahdet on vastannut esiin nousseeseen kritiikkiin muutaman kappaleen tekstillä, jota YLEn sometiimi on liimaillut eri puolille sosiaalista mediaa. Siinä Väliahdet sanoo, että elokuva rasismeineen kuuluu Suomen historiaan. Hän tosin sanoo myös, että elokuva nauraa aikansa ennakkoluuloille. Eli elokuva Väliahdetin mukaan on sekä rasistinen että antirasistinen. Tiedä häntä.

 

Oleelliselta tässä kaikessa tuntuu, että YLE jätti elokuvan kontekstualisoinnin bloggaajille ja somekeskustelijoille. Ilman asian näkyviin nostamista Pekka ja Pätkä olisivat saaneet hassutella televisiossa tänään ihan niin kuin ennenkin. Nyt sen sijaan elokuvan esittäminen nousi uutiseksi Iltasanomissa, MTV:llä ja YleX:llä. Kuvio on outo: Väliahdetin mukaan kyse on nimenomaan Suomen rasistisen historian käsittelystä, mutta millaiseksi käsittely olisi jäänyt ilman nyt kuultua kritiikkiä? Olemattomaksi. Vielä oudompaa on, että YleX:n haastattelussa Väliahdet myös torjuu ehdotukset elokuvan kontekstualisoimisesta esimerkiksi siihen liitettävällä televisiokeskustelulla:

Iltapäivien Suomi-filmit on hänen mukaansa suunnattu ennen kaikkea iäkkäämmille katsojille, jotka ymmärtävät jo tämän kontekstin, koska he ovat eläneet 1960-luvun Suomessa ja kokeneet myös sen jälkeen tapahtuneen kulttuurinmuutoksen.

Jos pitäisi arvata, mistä tässä outoudessa on kyse, tässä yritykseni: Pekka ja Pätkä on päätynyt esitettäväksi ilman sen kummempaa harkintaa. Se on täytettä ikäihmisille suunnattuun iltapäiväohjelmistoon siinä missä kaikki muukin. Kun asiasta nousee keskustelu, Ylen ohjelmapäällikkö päätyy itsepäisyydessään väittämään, että elokuvan näyttäminen on tietoisesti harkittua historian käsittelemistä. Tämä siis siitä huolimatta, että kaikki Suomen rasismin historiaan liittyvä keskustelu on tapahtunut vasta kohun synnyttyä. Lopulta on kyse siitä, että ei haluta perääntyä, ei haluta joutua jatkossa muuttelemaan omia lähetysvalintoja tai ohjelmistolinjauksia ennakkotapauksen takia. Kyse on myös välinpitämättömyydestä kritiikkiä kohtaan.

Tämä kaikki ei automaattisesti tarkoita, että elokuva pitäisi kieltää. Sen sijaan se tarkoittaa, että pitäisi ajatella ennen kuin laittaa jotakin ruutuun.

Moni, myös Väliahdet, on huomauttanut, että todella suuri osa muustakin televisiosisällöstä on eri tavoin ongelmallista. Tähän voi vastata mielestäni kolmessa osassa:

1. Muun sisällön ongelmallisuuden esiin nostamisen ei pitäisi hämärtää tai estää nyt esiin nostettua keskustelua elokuvasta, jonka n-sanan käyttö ja blackface ovat niin näkyviä että huomio on kiinnittynyt juuri siihen. Keskustelu on täysin relevantti vaikka maailmassa on miljoona samantyyppistä ongelmaa.

2. Puhuessaan muun televisiosisällön ongelmallisuudesta Väliahdet näyttää melkein itsekin kyseenalaistavan omat puheensa suomalaisesta rasismista pelkkänä historiallisena ilmiönä. Kuten Koko Hubara Pekkaa ja Pätkää käsittelevässä kirjoituksessaan mainitsee, Putous ja Kingi etnisine parodioineen ovat osoituksia, että kysymys tv- ja elokuvaviihteen rasismista on paljon ajankohtaisempi ja kivuliaampi kuin puhe “historiasta” antaa ymmärtää.

3. Mielestäni on täysin ok vaatia samankaltaista keskustelua laajennettuna kaikkeen television rasistiseen sisältöön ja siihen, miten se pitäisi kehystää. Olemmeko jo käyneet sen keskustelun? Minä väitän että emme ole ja siksi emme voi myöskään ohittaa sitä olan kohautuksella.

Huudot sensuurista ovat mielestäni tapoja ohittaa kysymyksen varsinainen haaste: miten voimme käsitellä Suomen rasistista historiaa ja nykyhetkeä niin, että rasistista viihdettä ei paineta piiloon ja unohdeta, mutta ei myöskään vain uusinneta sen ilmaisutapoja?

 

Advertisements
Standard

Leikkaushuumassa unohtuu, että yritykset ovat riippuvaisia työvoimastaan

YLEn A2-illassa oli 18.4. aiheena taloustalkoot, eli se, miten Suomi saadaan nousuun kunhan jokainen joustaa. Yrittäjä Jethro Rostedt ilmoitti ohjelmassa, että hän ei oman käsityksensä mukaan saa yhteiskunnalta tällä hetkellä mitään muuta kuin lapsilisät. Perään yrittäjäneuvos Päivikki Palosaari sanoi, että yrittäjältä on jo viety kaikki, joten talkoissa annettavaa ei enää ole. Vain osa ihmisistä siis voi joustaa.

Tällainen puhe ei ole mitenkään harvinaista. Ajatus voittoa tuottavasta yritystoiminnasta yhteiskunnasta riippumattomana, itsenäisenä ja itseriittoisena asiana toistuu tiuhaan julkisuudessa.

Ajatus on valitettavan harhainen. Jos katsotaan mitä tahansa työllistävää yritystä, se luo lisäarvoa omistajilleen yhteiskunnan kouluttamien työntekijöiden työpanoksella. Liiketoimintansa turvana sillä on oikeusjärjestelmä. Ja nämä ovat vain ilmeisimpiä esimerkkejä. Yritykset ovat lukemattomilla tavoilla riippuvaisia yhteiskunnasta, jossa ne toimivat. Siksi ne muun muassa maksavat veroja.

Ajatus yrittäjästä anteliaana hyväntekijänä on toistunut viime aikoina myös lakkojen yhteydessä. Esimerkiksi viime syksynä Metsäteollisuus kommentoi paperityöntekijöiden työnseisausuhkaa, että ”suomalaiset metsäteollisuusyritykset kärsivät merkittäviä vahinkoja” sen takia. Nordean Aki Kangasharju kommentoi samana syksynä Taloussanomille, että ”Auto- ja kuljetusalan työntekijöiden liitto AKT saattaisi jumittaa vientiteollisuutta pysäyttämällä satamatyöt. Jos muitakin tulisi mukaan, koko Suomi voisi pysähtyä. Se olisi täysi katastrofi”.

Näissä kauhistelevissa puheissa on hämmentävää se, että lakon tarkoitus on juuri osoittaa, että yritykset ja kansalaiset tarvitsevat työntekijöitä. Jos yritykset voisivat toimia ilman työntekijöitä, lakko ei haittaisi niitä tippaakaan. Kauhistelemalla lakkoja elinkeinoelämä itse asiassa osoittaa, että se on täysin riippuvainen elävästä työstä, ihmisistä, heidän osaamisestaan ja sitä kautta koko yhteiskunnasta.

Yritysten omistajia näyttää myös vaivaavan kummallinen ajatus täysin itse ansaitusta omaisuudesta. Siis ajatus siitä, että kaikki arvo, jota yritystoiminta tuottaa, olisi jotenkin itsestäänselvästi omistajalle kuuluvaa. Se näkyy muun muassa halukkuutena vältellä veroja ja muuttaa ulkomaille.

Kuitenkin palkkaneuvotteluissa on kyse juuri siitä, että koska yritys tarvitsee työntekijöitä arvon luomiseen, työntekijöillä on mahdollisuus neuvotella siitä, mikä osuus tuosta arvosta heille kuuluu. Samoin on pääomatulojen verotuksen kohdalla: koska yritys tarvitsee yhteiskunnalta infrastruktuuria, koulutusta ja turvallisuutta, yhteiskunnalla on mahdollisuus neuvotella siitä, mikä osuus esimerkiksi Rostedtin osinkotulojen arvosta sille kuuluu.

Yhteiskuntasopimusneuvotteluissa on käytännössä kyse juuri tällaisista neuvotteluista. Siitä, että työntekijöille halutaan antaa pienempi osuus siitä arvosta, jonka heidän työnsä luo. Pääomatuloveroja ei haluta korottaa, vaan palkkoja leikata.  Kun kiristyksiä tehdään, niistä ei kuitenkaan puhuta tästä näkökulmasta. Ne esitellään yhteiskunnan kokonaisedun näkökulmasta.

Yhtä hyvin yhteiskuntasopimuksesta voi puhua yhteisen vaurautemme uusjakona. Tulonsiirtona, jossa yhteiskunnan yhdeltä ryhmältä siirretään varoja toiselle. Ja koska yrittäjät oikeasti tarvitsevat työntekijöitä ja yhteiskuntaa, on kyseessä tulonsiirto, ei mikään itsestäänselvyys. Työntekijälle maksettava palkka ei ole yrittäjän anteliaisuutta, eikä siitä sellaisena kannata puhua. Se on yhteisen vaurauden jakamista, ja työntekijä on osuutensa ansainnut.

jethro.png

Standard

Sukkana läpi

Suomen medioissa asiantuntijuus on laaja käsite. Aamulehti uutisoi 2.4. ”tohtorikaksosista”, joiden mukaan parantumattomia sairauksia voi hoitaa positiivisen ajattelun voimalla. Artikkeliin kohdistuneen kritiikin jälkeen lehti poisti sen sivuiltaan ja mainitsi oikaisussa, että tohtorit eivät olleet lääkäreita vaan kauppatieteilijöitä ja kutsui omaa artikkeliaan ”huuhaaksi”.

Aamulehden juttu huomattiin ja lehteen kohdistettiin julkista painetta sen oikaisemiseksi. Toisenlaisiakin tarinoita löytyy. Lääketieteellisten asioiden kohdalla on helppoa vaatia eron tekemistä asiantuntijatiedon ja roskan välillä.  Tilanne on monimutkaisempi, kun on kyse elinkeinoelämän lobbaajista.

YLE julkaisi 30.3. artikkelin ”Laiska jättiläinen – tässä viisi syytä miksi valtion pitäisi myydä omistustaan”. Otsikointi tuntuu oudon päivänpoliittisesti kantaaottavalta valtiolliselle medialle. Kun jutun avaa, käy ilmi, että perustuu kokonaan Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA:n tuoreeseen raporttiin, jonka otsikko on ”LAISKA JÄTTILÄINEN – Viisi syytä, miksi valtion omistusten keventäminen hyödyttäisi Suomea”. Otsikko on siis lähes sanasta sanaan kopioitu YLEn juttuun.

Itse jutussa käydään läpi tarkalleen EVA:n raportin viiden kohdan lista perusteluista valtion omaisuuden myymiselle. Asiaan liittyy ainakin neljä ongelmaa:

1. Raportti ei ole tieteellinen tutkimus, vaan sitä voisi luonnehtia ennemmin pamfletiksi. Asiat perustellaan suppeasti.

2. Valtionomistus ei ole vain käytännöllinen, vaan myös poliittinen kysymys. Siinä on kyse muun muassa siitä, missä määrin meillä on demokraattista kontrollia koskien omaa Suomen infrastruktuuria, luonnonvaroja, liikenneyhteyksiä ja niin edelleen. On erikoista, että YLE uutisessaan täysin kritiikittä julkaisee kannanoton aiheeseen.

3. Elinkeinoelämän valtuuskunta on oikeistolainen lobbaajaorganisaatio yhtä paljon kuin se on asiantuntijaorganisaatio. Se ei tuota objektiivista ja neutraalia tietoa, vaan sen julkaisut palvelevat suomalaisen elinkeinoelämän intressejä. Tämä pitäisi aina tuoda EVAa koskevassa uutisoinnissa näkyviin.

4. YLE on mennyt helppoon ansaan, sillä pamfletti on muotoiltu niin että siitä saa paljon klikkauksia keräävän uutisen. Monet verkon uutissivut saavat sivuilleen suuren osan liikenteestä juuri erilaisilla ”viisi syytä” –listoilla. (Myös tämä blogi käyttää kikkaa toisinaan).

Elinkeinoelämän lobbaajien tuottama tieto on vaikeampaa kyseenalaistaa kuin lääketieteellinen huuhaa, koska se ei yleensä ole yksiselitteisesti epätotta. Ennemmin kyse on siitä, että se on vain yksi, kansalaisyhteiskunnan intressien kanssa usein ristiriidassa oleva, näkökulma, jota ei pitäisi käsitellä neutraalina  tietona. Elinkeinoelämän julkaisuihin liittyvä poliittinen intressi on helppo jättää uutisoinnissa taka-alalle, sillä julkaisut näyttävät asiantuntevilta ja peittävät oman poliittisuutensa parhaansa mukaan.

Helsingin Sanomat uutisoi EVA:n tutkimuksista säännöllisesti. Esimerkiksi tuore kysely kansalaisten talouskurimyönteisyydestä pääsi pääkirjoitukseen saakka. Mielipidemittauksesta oli vedetty otsikkoon mutkat suoriksi ja ilmoitettu, että ”kilpailukykysopimusta tarvitaan”. Sanomatta jää, että sopimuksen kannatus ei oikeasti  tarkoita, että se pelastaisi Suomen kansantalouden ja olisi siinä mielessä “tarpeellinen”.

Selvästi EVAn pamfletin kaltaisia julkaisuja kannattaa tuottaa, sillä kiireestä kärsivät, paljon jakoja keräävien juttujen perässä olevat tai omistajayritystensä etuja palvelevat mediat uutisoivat ne kuuliaisesti. Kysymyksiä kysymättä.

bingoo.jpg

 

Standard

Odinin soturit ovat edelleen sankareita, koska totuus on liian tylsä

Luulitko, että YLEn paljastusjuttu Soldiers of Odinista osoitti yksiselitteisesti, että ulkoilevan tuulipukuryhmän sijaan kyse on moottoripyöräkerhoa muistuttavasta rasistisesta järjestöstä? Olet väärässä.

(Tässä vielä linkki kuvakoosteeseen, jonka perusteella voi pohtia, mitä järjestöstä pitäisi ajatella.)

Vaikka YLEn jutussa on Soldiers of Odinin johtajien facebook-chatista kaivettuja kuvankaappauksia jäsenistä poseeraamassa natsilippujen ja aseiden kanssa, tekemässä natsitervehdyksiä ja puhumassa väkivallasta, kaikille se ei yksinkertaisesti riitä. Jotenkin on päässyt käymään niin, että omia medioitaan kuunteleva laitaoikeisto pitää YLEä pahimpana vihollisenaan. Siksi se ei ota mitään sen tekemää enää tosissaan.

Siksi voi käydä näin: MV-lehden uutisoidessa pelkkään katupartion omaan facebook-päivitykseen perustuvasta kunniakkaasta kantasuomalaisten tyttöjen pelastusoperaatiosta juttua jaetaan Rajat kiinni! -ryhmässä kiittäen ja innoissaan. YLEn vaivalla tehtyä paljastusjuttua Soldiers of Odinista taas kommentoidaan kuin joku olisi yhtäkkiä manannut pirun esiin helvetistä.

sankari
pelle

Soldiers of Odinin tarina Sääksjärven S-marketin operaatiosta on vahvistettu sittemmin valheeksi niin poliisin kuin ryhmän itsensä puolesta. Sitä tarinaa ei kuitenkaan moni kuule, sillä se ei ole herkullinen eikä vahvista ihmisten käsityksiä siitä, miten asiat menevät, ja millainen ryhmä Soldiers of Odin on.

Sankaritarinat jäävät elämään. Tarinat toimettomista miehistä, jotka poseeraavat aseiden ja natsilippujen kanssa kerhohuoneilla ja vitsailevat rasistisesti facebookissa eivät. Kertomus maakuntien suomalaismiehistä valkoisten tyttöjen pelastajaritareina luo lukijaan uskoa. Uskoa, että hänessä itsessään ja hänen kaltaisissaan on jotakin erityistä. Me vahvat pelastavat kyvykkäät valkoiset suomalaiset.

YLEn tarina natsileikeistä on liian tylsä tai liian masentava kuultavaksi.

 

Standard

Ääriryhmät ja osinkojuhlien tähteet

Helsingin Sanomat analysoi tuoreeltaan palkansaajajärjestö SAK:n 7.3. alustavasti hyväksymää yhteiskuntasopimusta. Lehden mukaan sopimuksen kaatuminen olisi ”ääriryhmien voitto maltillisesta enemmistöstä”. Palkansaajilta odotetaan nyt uhrimieltä:

Muita palkansaajia ärsyttävät usein vapaamatkustajaliitot, jotka katsovat, ettei Suomen pelastaminen kuuluu heille, vaan muille. Jo nyt 80 prosenttia palkansaajista on alustavasti valmiita uhrautumaan, jotta työpaikkoja tulisi ehkä lisää. Miksi nämäkään liitot vaivautuisivat, jos muut eivät vaivaudu.

Siis moni on valmis ”uhrautumaan”, jotta työpaikkoja tulisi ”ehkä” lisää. Nyt puhutaan tilanteessa, jossa pitkittynyttä talouslamaa on yritetty hoitaa maltillisilla palkkaratkaisuilla jo monta vuotta ilman kummempia tuloksia.

Uhrautumista vastustavat liitot nimetään terrorismilla flirttailevalla kielellä ”ääriryhmiksi”. Nämä ovat ammattiliittoja, jotka perustuslain ja Suomen kolmikantaisen järjestelmän nojalla käyvät neuvotteluja jäsentensä työehdoista työnantajien kanssa. Kirjoituksen kielenkäyttö ohjaa lukijaa pitämään tätä heikomman puolelle asettautumista vaarallisena:

Jos sopimus tänä keväänä kaatuu, se on ääriryhmien voitto ja vahvistaa esimerkiksi hallituksen ja työnantajien ääriryhmien asemaa. Ääriryhmillä on tapana ruokkia toisiaan.

Toisin kuin Helsingin sanomat antaa ymmärtää, ay-liike ei ole rettelöinyt, vaan se on juuri tänään taipunut niin että selkänikamat pitävät ääntä, mutta vähäinenkin vastustus tulkitaan vapaamatkustamiseksi. Ja tätä retorista nurinkääntötemppua ei tee työnantajapuoli, vaan maan vaikutusvaltaisin sanomalehti.

Suunnataan hetkeksi katse aidan toiselle puolelle, kohti niitä ihmisiä, joiden palkkoja neuvottelut eivät koske. Niihin ihmisiin, joita Helsingin Sanomien analyysi ei nimitä ääriryhmiksi.

Suomalaiset pörssiyritykset jakavat tänä keväänä omistajilleen viime vuoden tulokseen perustuen osinkoja yhteensä yli kahdeksan miljardia euroa (usein uutisoitu luku n. 12 miljardia sisältää MOT:n mukaan kaksi ruotsalaisyritystä). Tähän tulevat päälle pörssin ulkopuolisten yritysten osingot. Samanaikaisesti Demokraatti-lehden mukaan vuonna 2015 yritykset tekivät kiinteitä investointeja noin neljän miljardin ja tutkimus- ja kehitysinvestointeja noin kolmen miljardin edestä, eli osinkosummaa vähemmän.

YLE uutisoi tänään, että MOT-ohjelman selvityksen mukaan suomalaisista osingoista maksetaan hyvin vähän veroja Esimerkiksi Fiskarsin kaksi omistajaa eivät maksa ollenkaan veroja noin kuuden miljoonan euron osingoistaan. Kaikkiaan osinkojen verovaje on noin 600 miljoonaa euroa, joka vuositasolla ylittää hallituksen koulutusleikkaukset kevyesti.

Osinkojuhlien pöydistä putoilee taantumassa kituvan valtion kirstuun vain muruja, tähteitä.

Osingot ovat rahaa, jonka yritys jakaa omistajilleen sen sijaan että se investoitaisiin yrityksen toimintaan. Osinkona jaettu raha siirtyy siis omistajan hallintaan, investoitu raha taas synnyttää taloudellista toimeliaisuutta ja mahdollisesti uutta työtä. Kun osingosta ei makseta edes veroa, se synnyttää vielä vähemmän hyötyä muille kuin taloudelliselle eliitille.

Osinkoverojen katoamisesta on kuulunut uutisia samoina päivinä kuin on kauhisteltu ay-järjestöjen haluttomuutta hyväksyä työehtojensa heikennyksiä. Helsingin sanomien tarinaan mahtuu vain yksi totuus, lupaus vientialojen palkanalennusten vaikutuksesta työllisyyteen ja talouskasvuun. Sen tarinan vuoksi ollaan valmiita kutsumaan pienipalkkaisia puolustavia neuvottelijoita ääriryhmiksi samalla kun annetaan taloudellisen vallan linnakkeiden puuhata mitä puuhaavat työn hinnan putoamista odotellessa.

Suomen talouden ongelmat eivät ratkea sillä, että osingot perutaan, vaikka ei investoinneista haittaa olisi. Tärkeämpää on huomata, miten talkoohenkeä ja uhrimieltä jatkuvasti odotetaan julkisessa keskustelussa vain työntekijöiltä, kun taas työnantajapuoli voi vapaasti määritellä talouspolitiikan reunaehdot. On naiivia ja vastuutonta syyttää palkansaajia taloudellisen eliitin siunaamalla huonolla talouspolitiikalla pitkitetystä lamasta, mutta juuri siitä ay-mustamaalaamisessa on kysymys.

Keväällä 2016 ilmestyy Pontus Purokurun ja Emilia Kukkalan tietokirja siitä, miten media pitää yllä yhteiskunnallisia hierarkioita. Teoksen nimi ”Luokkavallan vahtikoirat” tuntuu juuri nyt erityisen osuvalta luonnehdinnalta eräästä sanomalehdestä. Vahtikoira ei vahdi vallanpitäjiä, vaan on heidän palveluksessaan ja puree kaikkia muita.

EDIT 7.2.3016 kl 21:00: Tarkennettu osinkojen perumista koskevaa kohtaa.

pankki

Standard

A2-ilta ja pohjakosketuksen resepti

Tammikuussa YLE sai kritiikkiä siitä, että Rajat kiinni! –kansanliikkeen jäseniä kutsuttiin Aamutelevisioon normalisoimaan rasistista liikettä. Aamu-tv pahoitteli sittemmin tapahtunutta.

Tästä ehkä opittiin jotain? Näin voisi optimisti luulla.

Helmikuussa tuli julki YLEn uuden A2-illan tiedote. Se julkaistiin YLEn uutisena, otsikko oli ”Ovatko turvapaikanhakijat uhka – romahtaako arvomaailmamme?” Tasapuolisuuden retoriikkaan vetoava verorahoitteinen media ratsastaa muukalaisvihamielisyydellä ja pelolla. Se on nyt muotia, presidenttikin on vähän kokeillut kepillä jäätä ja pelotellut eurooppalaisten arvojen romahtamisella.

Ohjelman vieraslista pidettiin pimennossa aina esityspäivän 2.3. aattoon saakka. Ehkä syystä.

Listalta löytyy muun muassa äärioikeistolaisen, islam-vihamielisen Finnish Defence Leaguen puheenjohtaja Jukka Ketonen. Ketosta tai järjestöä tuntemattomille kertonee jotain, että Ketonen edustaa FDL:ää jäsenjärjestönä European Liberty Coalition –nimisessä liikkeessä, jossa on mukana myös uusnatsistinen katupartio Soldiers of Odin ja joukko muita pohjoismaisen äärioikeiston edustajia. FDL järjestää myös “Patrioottien päivä“-nimistä äärioikeistokokoontumista Helsinkiin yhdessä Soldiers of Odinin kanssa. Defence Leagueja löytyy myös muista maista, ja yhteistyökumppani English Defence League tunnetaan katuväkivaltaan sekaantumisesta.

koalitio

A2-illan Markus Liimatainen kommentoi 1.3. vierasvalintoja tasapuoliseen dialogiin vedoten:

Ja voi voi, jos joku vieraista sattuu olemaan sinun kanssasi eri mieltä. Sellaista elämä on. Olemme eri mieltä asioista, välillä jopa äänekkäästi, mutta ei sinun kannata siitä hihojasi polttaa.

Tämä joissain oloissa kunnioitettava asenne palvelee nykytilanteessa rasismin normalisointia. Dialogin käyminen on ehkä turhaa, jos dialogikumppanisi tavoitteena ei ole käydä dialogia, vaan saada katuväkivalta ja rasismi näyttämään perustelluilta reaktioilta maahanmuuttoon ja kiillottaa julkikuvaansa valtamedian tuella.

A2-iltaa edeltävänä päivänä julkaistiin suurten uutismedioiden päätoimittajien yhteiskannanotto valemedioita vastaan. Siinä lukee muun muassa näin:

Sitoudumme oikeisiin tietoihin perustuvaan ja merkitykselliseen journalismiin. Kun tietoja pyritään tahallisesti hämärtämään tai vääristelemään, puutumme siihen omissa medioissamme.

Julistuksen hengen noudattamisen kanssa on mennyt tähän asti vähän niin ja näin, niin kuin Toimittaja testaa –blogi ansiokkaasti osoittaa. YLEkään ei näköjään onnistu pitämään käsiään puhtaina. Turvapaikanhakijoilla pelottelevat klikkiotsikot ja uusnatsismiin sekaantuneen järjestön puheenjohtajan kutsuminen studioon toimintaansa normalisoimaan eivät minulle ole merkityksellistä journalismia.

Entä sinulle?

EDIT 2.3.2016 kl 11:31: Jori Eskolin esittelee blogissaan FDL:n julkilausumaa, jossa ihmetellään sosiaalidemokraattien haluttomuutta muuttaa maahanmuuttolinjauksiaan Utoyan joukkomurhan jälkeen ja syyllistetään heitä Breivikin teosta. Mielenkiintoinen lähtökohta dialogille tämäkin.

Standard

YLE tuhotaan, motiivina ei ole tasapuolisuus

Viestinnän keskusliitto julkaisi 15.2. ehdotuksensa julkisen yleisradiopalvelun tehtävästä, rahoituksesta ja valvonnasta. Liitto edustaa suomalaisia mediayrityksiä ja sen hallituksessa istuvat suurten kaupallisten medioiden edustajat.

vkl

Suosituksissa YLEn erillinen verkkouutisten tuotanto halutaan ajaa kokonaan alas. Muotoilu kuuluu:

Julkisen palvelun tehtävänä pitäisi olla audiovisuaalisten sisältöpalvelujen ja radio-ohjelmistojen tuottaminen, hankkiminen ja välittäminen kansalaisille. Tekstimuotoiset, vain verkkoon tuotettavat sisältöpalvelut jäisivät tehtävän ulkopuolelle.

Perusteluna on, että YLEn toiminta vääristää kilpailua yleisen edun vastaisesti. Tämä suhtautuminen tulee lähelle HS:n raportoimaa Sipilän hallituksen YLE-vihamielistä linjaa. Samalla Liitto haluaa ajaa alas YLEn aluetoimitukset, jotta paikallismedioille jäisi ”elintilaa”.

Keskustajohtoisen hallituksen aikana tämä kaikki tuntuu kummalliselta. On keskustalaisen aluepolitiikan pitkän linjan ansiota, että lakiin ylipäätään on kirjattu alueellisen tarjonnan turvaaminen. Sillä halutaan varmistaa tiedonvälitys sellaisilla alueilla, jonne markkinaehtoisesti ei synny esimerkiksi uutistoimituksia. Alasajon tilalle ei välttämättä tule muuta kuin niukkuus, uutisten puute.

Väite ”kilpailutilanteen vääristämisestä” ja yleisestä edusta on myös kummallinen, tyhjä fraasi. Kun katsotaan tuoreinta katsausta Suomen eniten vierailluista verkkosivuista, huomataan, että uutissivustojen viiden kärjen viikossa tavoittamien ihmisten määrä pyörii puolessatoista, kahdessa miljoonassa. YLEn poistaminen sijalta kolme ei muuttaisi kilpailuasetelmaa mitenkään, se vain lisäisi muiden sivujen kävijöitä.

TNS

Tässä on huomautettava, että Iltasanomat ja Iltalehti keikkuvat listan kärjessä ilman uutisten lukemista rajoittavaa maksumuuria. On huono argumentti YLEn alas ajamiseksi, että esimerkiksi HS ei ole keksinyt tapaa rahoittaa omaa toimintaansa digitalisaation aikana. Mediat ovat kriisissä, mutta se ei johdu YLEstä eikä ratkaisu saa olla kansalaisyhteiskunnan kannalta tärkeän tiedonvälitystoiminnon alasajaminen.

Liiton suosituksissa halutaan luopua YLE-veron indeksikorotuksista. Se tarkoittaa, että kustannustason noustessa rahoituksen määrä ei nouse, eli kyse on leikkauksesta. Myös verkkouutistoiminnan alasajo tarkoittaisi YLElle pienempää rahoituspottia.

YLEn verkkouutistoiminnasta luopuminen tarkoittaa kaupalliselle medioille lisää kävijöitä. Indeksikorotuksesta luopuminen on osa laajempaa nyt käynnissä olevaa projektia valtion verokertymän pienentämiseksi. Se siis voi tarkoittaa yritysten edun mukaista kokonaisveroasteen alentamista.

Tässä ei ole kyse tasapuolisuudesta, vaan elinkeinoelämän häikäilemättömästä voitontavoittelusta.

Hiljattain tehdyssä seitsemän eurooppalaisen maan vertailussa suomalaiset kokivat mediailmastonsa olevan eniten oikealle kallellaan. Sellaisessa tilanteessa kaupallisista intresseistä, mainostajista ja suuryrityksistä riippumattoman uutistuotannon säilyttämisessä voi olla järkeä.

bias

 

Standard